perjantai 30. marraskuuta 2012

Soitto NKL päivystykseen

Tänään sitten piti taas soitella NKL:n päivystykseen, sillä kolme vuorokautta tuli nyt niiden lääkkeiden otosta. Ja edelleen ei oikeastaan mitään vuotoa, jotain hyvin hyvin niukkaa, niin että melkein pärjäsi ilman sidettä. Jotain tuherrusta siihen nyt värjäytyy, joten en viitsi olla ilman. ;)

Päivystyksessä ystävällinen kätilö vain käski vielä odotella, että toisilla vain kestää useampi vuorokausi, ennen kuin vuoto tulee. Kyseli onko ollut kipuja. Mutta ei vuotoja, eikä kipuja. Teräskroppa, ja sinnikäs pikkumöykky, ei mitkään lääkkeet sitä irrota.

Kätilö sanoi, ettei kannata tänään yötä vasten tulla, vaan huomenna aamulla sitten. Katsotaan, mikä tilanne, miten edetään. Lisää lääkkeitä vai kaavintaan... Kas siinä vasta pulma. Lääkkeet kun ei nyt meinaa tehota... Ja kaavintaan liittyy aina pieni riski, kohtuun tulee pieni reikä, ja se tehdään kevyessä narkoosissa... Öh, ei välttämättä mukavin juttu sekään.

Toivoisin itse kivuttomasti ja nopeaa tapaa nyt niin, että kaikki olis ohi. Jos mä hetkeks laitan silmät kiinni ja kun avaan ne, niin palataan lähtöruutuun.

Tässä ollaan jo mietitty, halutaanko me ihan välttämättä se kolmas lapsi. Totta kai halutaan, mutta ei tässä terveyttä riskeerata. Kaksi ihanaa lasta tarvitsee meitä terveinä. Ja he ovat ansainneet molemmat vanhemmat. Jos tässä jotain kurjaa tapahtuu, eikä uusi raskaus ole enää turvallista tai edes mahdollista, niin hyväksytään se sitten.

Tulee mitä tulee, huomenna siis taas sairaalaan.

Että tää on turhauttavaa.

Mutta mies tulee tänään kotiin! Ja sai vielä lentolipun vaihdettua 3h aiemmaksi, kun kokous loppuikin aiemmin! Jee! Toivottavasti lentokoneet kulkee turvallisesti tuolla lumimyrskyssä! Se nyt tästä vielä puuttuisi, että jotain sattuis.... Ei ajatella edes sitä.

Jotenkin erityisesti tältä matkalta mä odotan miestäni, mun parasta ystävääni, rakkaintani kotiin.










torstai 29. marraskuuta 2012

Vuotoa odotellessa

Odottaminen on saanut vähän toisenlaisen käänteen. Nyt odotellaan runsasta vuotoa, ja tosissaan odotetaankin. En haluaisi mihinkään kaavintaan, nukutukseen ja sairaalaan sisään... Hui.

Niiden vuotojen pitäis kohta alkaa tai muuten seuraa jatkotoimenpiteitä.

Saatiin siis Naistenklinikalta Cytotec lääkkeet mukaan, ja niiden mukana voimakkaat kipulääkkeet, jotka piti ottaa jo puoli tuntia ennen Cytotecejä. Luvattiin kovia kipuja ja runsaita vuotoja. Cytotecit otin 27.11. n. klo 15.30. Siitä on nyt n. 42,5h ja jotain onnettoman vähäistä vuotoa olen saanut aikaiseksi. Ei mitään kipuja.

Soitin jo eilen Naistenklinikan päivystykseen lisätietoja saadakseni ja käskettiin vain odottaa. Että jos ei lääkkeiden otosta 2-3vrk ole tyhjentynyt, eli vuotoa ei ole tai se on hyvin niukkaa, niin sitten mietitään jatkotoimenpiteitä. Eli pe-iltana tai la-aamuna soitan uudelleen.

On tää hermoja raastavaa tämä odottaminen. En oikein uskalla minnekään lähteä ja koko ajan pitäis olla joku aikuinen vähintään puhelimen päässä joka voi tulla auttamaan, jos oma vointi äkisti heikkenee ja kivut on niin kovia, ettei pärjää.

Olo on aika absurdi. Täällä mä vaan sohvalla odotan "kuolemaa", pojat meni tänään päiväksi Mummille, kun isi on edelleen työmatkalla, niin mä saan hetken hengähtää. Isoveli on aamun kerhossa ja pääsee sieltä sitten Mummille. Jotenkin tää on vaan niin outoa ja riipivää, että kohta toivottavasti hanat totaalisesti aukeaa ja kivut yltyy, jottei jouduta sitten sinne sairaalaan kun mies palaa.

Tän oikeestaan olis voinu ennustaa, nimittäin samoilla Cytoteceilla käynnistettiin esikoisen synnytys, jossa myös odotettiin ja odotettiin eikä mitään oikeen tapahtunut. Kerroin siitäkin nyt kun soitin sinne NKL:n päivystykseen, että ei oikeen tehonneet silloinkaan... Niin, kätilö kertoi, että synnytyksen käynnistämisessä käytetään 1/4 osa tabletista kerrallaan, ja nyt niitä otettiin siis 4 kokonaista kerralla.

Ärsyttävää, että tämä kestää ja kestää. Jo kuukausi turhaan raskaana ja nyt vielä tämä odotus. Raastavaa.


Yksi positiivinen asia tästäkin löydettiin, mä pääsen miehen mukaan (tai koko perhe päästään) New Yorkiin työmatka-oma loma yhdistelmälomalle ens huhti-toukokuussa! :)

tiistai 27. marraskuuta 2012

Eka ja vika ultra

Valitettavasti.

Hyvin oli kaveri tarrannut kiinni. Kehitys vain oli pysähtynyt rv 7+.

Tässä sitä nyt ollaan, elämäni ensimmäinen keskenmeno.

Naisen elämää...

Ei oikein tunnu yhtään miltään juuri nyt. Tietysti ollaan molemmat jo kyyneleet vieritetty, mutta olo on aika turta muuten.

Odotellaan, että lääke alkaa vaikuttamaan ja vuoto alkaa. Pelottaa hieman, kuinka kovat kivut on edessä.

Tässä tää nyt oli. Mies lähtee huomenna työmatkalle ja jään lasten kanssa kotiin ja toivottavasti vuotamaan, muuten edessä on kaavinta.

Omituisinta tässä on se, että tätähän mä olen pahoin pelännyt ja aavistellut, koska mitään raskausoireita ei ole ollut. Ja kuitenkin kahdessa edellisessä oli voimakkaat pahoinvoinnit.

Voi paska. Se tunne on nyt.

Onko tää pahaa unta, heräänkö kohta, ja olen edelleen raskaana?

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kahdestoista (ja sairas) viikko

Eilen pyörähdettiin siis jo kahdennelletoista viikolle! ;)

Ylihuomista ultraa odotetaan jo kovasti. Jännittää onko siellä ketään. Mietintää aiheuttaa myös tehdäänkö se vatsan päältä vai alakautta, kun piti siirtää aikaa kaksi päivää alemmaksi, miehen työmatkan takia, ja jos on niin pieni vielä (kätilö, joka vastasi puhelimeen oli niin epäileväinen, että näkyykö mitään). Toivottavasti näkyisi edes syke. <3

Onhan nyt sentään tiistaina jo 11+3.

Iso huoli on myös isän isästä, 84v. papastani. Ja hänen elämänkumppanistaan (ei ole mun mummo), jonka henki taitaa pihistä viimeisiä kertoja. Hän on joutunut sairaalaan ja on siinä kunnossa, että keuhkot pitäisi vaihtaa, mutta sydän ei kestäisi sitä, puolet sydämestä on pois pelistä ja puolet on laajentunut. Käyttää jonkin sortin happilaitetta sairaalassa ja jaloissa ei kierrä veri, niin että ne ovat alkaneet mustua ja amputaatiota on väläytelty. Siinä olis kaikille tupakoitsijoille elävä kuollut esimerkki.

Ei täällä kotonakaan meillä niin voittajafiilis ole. Itse olen flunssassa, että ääni just just kulkee, kurkku on karhea kuin hiekkapaperi. Isompi poika on nyt neljättä päivää kipeänä, eilen ja tänään päivällä ei ole enää kuumeillut, mutta viime yönä huusi sängystään apua, kun oksetti ja heikotti, oli niin kuuma patteri, että taas oli kuume noussut. Tänään lisäksi oksensi aamupalan, jonka vaivoin sai syötyä. Ensimmäisenä päivänä, kun kuume nousi, niin nukkui n. 15h lähes putkeen yöunet, välillä kävi vessassa. Ja lisäksi kahdet päikkärit, ja omasta tahdosta. Eli oli todella kipeä.

No, jos ei isoveljellä ihan hyvin mene juuri nyt, niin pikkuveljeltä löydettiin ti-iltana kihomatoja! Yök, yök, yök. En ole vielä eläessäni nähnyt moisia, kuullut vain, että joo, ne on todella yleisiä pikkulapsilla. Ei meillä. Täällä on nyt koko perhe, ja muu lähisuku syönyt matolääkityksen keskiviikkona ja ke, to ja pe täällä hysteerisen tarkka äiti on jynssännyt, puunannut ja pessyt. Kaikki minkä voi laittaa koneeseen on pesty 60 asteen ohjelmalla ja loput on olleet saunassa yhden tai kaksi kertaa noin 4h 80 asteessa. Lakanoiden vaihto on ollut ihan oma operaationsa, joka ilta uudet lakanat ja joka aamu pesuun.

Mä en halua, että täällä kämpässä leijuu enää yhden yhtä madon munaa, eikä samaa operaatiota uusita enää. Ihan järkyttävä operaatio. Tähän asti meillä ei (eikä varmaan tästä eteenpäinkään) ole ollut ylihygieenistä, vaan lapset on siedättyneet melko hyvin ei-niin-steriilissä ympäristössä. Perussiistiä imurilla ja märällä rätillä ja tolulla tehostettuna. Ei meillä ole paljoa lapset sairastelleetkaan, paria flunssaa ja kuumeilua lukuunottamatta ei mitään. Ei korvatulehduksia eikä mitään rokkoja. Onneksi. Nyt joku kumma viikko ollut täällä huushollissa.

Tänään yritetään käväistä päikkäreiden jälkeen juhlistamassa miehen pikkusiskon kihlajaisia. Kivaa! On kivaa pukea pojat valkoisiin kauluspaitoihin ja katsotaan suostuisiko vielä pikkukravatteihin. Ylisöpöä. <3

tiistai 20. marraskuuta 2012

Tähtipölyä

Huoh. Valmiiks jo väsyttää arjen pyörittäminen ja nyt vielä entistäkin enemmän. Mieheni lähti taas työmatkalle ja jäin vähän kuin työmatkaleskeksi kotia hoitamaan. No, tämä menee jo melkein rutiinilla, arkirytmit pitää järjestystä yllä. Eikä tätä taas ole kuin pari yötä. Mutta ens viikolla olis vielä toiset pari yötä... Joten kauppareissut pitää miettii nyt entistäkin paremmin etukäteen.

Kaiken tämän lisäksi tähän samaan syssyyn tuli "ei lopulta niin yllättäen" yksi "pieni" lisätyö tämän oman arjen pyörityksen jatkoksi. Pitäisi ruveta omaishoitajaksi isäni isälle, kun hänen edellisen omaishoitajan oma kunto on romahtanut niin alas. Aikamoinen urakka varmasti tulee olemaan. Nyt jo huolettaa vähän oma jaksamiseni ja hänen pärjäämisensä turvaaminen. Katsotaan nyt mihin tämä johtaa, kuinka paljon lopulta "joudun" häntä auttamaan. Ruuanlaittoa ja siivousta, pyykinpesua ja sen sellaista kodinhoitoa ainakin...

Oma vointi on ollut niin erilainen kuin edellisissä raskauksissa, että välillä sitä epäilee tosissaan koko raskautta. No, menkkoja ei ole näkynyt, joten luotetaan nyt siihen sitten. Vasta viikon päästä nähdään onko kohdussani ketään. Vähäiset oireeni ovat olleet tässä pitkin matkaa ajoittain tuleva etova huono olo, mutta edelleenkään en ole kuin yhden kerran oksentanut. Edelliset menivät niin, että vähintään kerran päivässä laatta lensi, ja usean viikon ajan... Lisäksi tunnistan ajoittain vihlaisuja alavatsalla, semmoisia lyhyitä teräviä pistoksia.

Kuopuksen 2v lastenjuhlat ovat onnistuneesti nyt juhlittu. Perjantaina mennään neuvolaan sitten hänen kanssaan. Nyt huvittaa ajatukset esikoisen ajoilta, kun silloin käytiin aluksi vauvan kanssa kuukauden välein neuvolassa, ja sitten puolivuotiaasta lähtien puolen vuoden välein. Silloin ajattelin, että miten "ne" voi jättää meidät nyt ihan itseksemme puoleksi vuodeksi! Mitenhän me nyt pärjätään?! ;) Nyt huvittaa ajatukset, koska nyt tuntuu, että miksi meidän näin usein tarvitsee nyt punnita ja mitata, kun vasta oltiin 1v ja 1,5v tarkastuksissa. Meidän neuvolassa tai ainakaan tällä
tädillä ei ole ollut tapana mitään sen kummempia testejä lapsilla teettää. Vähän ollaan piirretty ja siinä ohessa vähän kysellyt lapselta värejä (3v) ja haastatellut saksien käyttöä sun muuta. Kuulin juuri nimittäin yhdeltä ystävältä, kuinka hänen 3-vuotiaallaan oli ollut kaikki näkö- ja kuulotestit, motoriikkatestejä, mm. Hyppimistä, yhdellä jalalla seisomista jne.

Olisihan ne ihan kivoja ollut nähdä, miten oma lapsi niistä suoriutuu. Ja sitten toisaalta mietin, että meillä oltaisiin varmaan lyöty liinat kiinni, eikä tehty mitään, jos olis nimenomaan jotakin tehtävää pyydetty. Aikamoista eroja siis neuvolantädeissä ja neuvoloissa...

Harmaaseen syksyyn vähän toivon ja valon pilkahduksia tämän laulun myötä kaikille teille!



keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kutsu salaisuuksien paljastuksiin

Jo eilen saapui kutsukirje molempiin ultriin. Hui! Nopeeta toimintaa oli, kun perjantaina oli siis neuvola, josta mun tiedot lähetettiin sinne Naistenklinikalle. Harmiksemme eka ultra osui miehen työmatkan kohdalle. Tänään sitte soittelin sinne äitipolille, että löytyisikö uutta aikaa, että mies pääsisi mukaan, kyse oli kolmen päivän matkasta. Ynseääkin ynseämpi kätilö vastasi puhelimeen äänellä "ja mitä v*** sulle? Keskeytit taukoni..." Kerroin tilanteen, ja ensin kysyttiin, onko ihan pakko saada mies mukaan? Sanoin, että ei kai, mutta kyllä hän haluaisi kovasti. Sitten kysyttiin koska viimeiset menkat oli ja että "tää on nyt kyllä tosi hankalaa, kun tää on niin tarkkaa koska tän voi tehdä" "jos otetaan sun miehellesi hyvät kuvat?"

Kerroin, että testasin ovulaatiota ja todennäköisesti hedelmöittyminen on tapahtunut myöhemmin, että varmaan on pienempi. Siihen sitten suora kysymys "että oliko teillä vain yksi yhdyntä?" Kun vastasin että ei, niin sitten mennään näillä. Siitä kun ei koskaan voi tietää sitten.

No, lopulta aika löytyi pari päivää ennen varattua aikaa, vaikka hän vielä korosti, että se on varmaan liian aikaista ja ei siellä varmaan näy kaikki, jos se on vielä niin pieni... Kysyin, entä sitten seuraavalla viikolla? Se olisi sitten aivan liian myöhään...

No sitten nii, kerta. Ei sit.

Kysyin vielä, että no, voisiko sen tehdä sitten kättärillä? Mutta he eivät kuulemma tiedä niiden tilannetta, eivätkä he lähde siihen, että potilaita pompotellaan....

Voi "asiakaspalvelu parhaimmillaan" sentään, tuli oikein miellyttävä olo puhelusta, ihan liikuttavan onnellinen suorastaan. Meitä varmaan odottaa siellä jotain mielettömän ihanaa! Onkohan nyt meidän tietoihin kirjattu, että "hankala asiakas"? En ihmettelisi yhtään.

Kunpa 27.11.2012 nähdään sitten pienen pieni onnen murunen. Ja saa siitä ottaa hyviä kuvia, vaikka mies nyt pääsee kuin pääseekin mukaan! ;)

Iiiiik! Jo alkoi jännittää!


Nyt mennään siis neuvolan laskurin mukaan rv 9+4, ja ultrassa siis tämän kaavan mukaan 11+3

tiistai 13. marraskuuta 2012

Juhlat takana ja toiset edessä

Koupuksemme 2v. juhlia sukulaisten kesken juhlittiin sunnuntaina. Oli oikein onnistuneet sukulaisjuhlat ja lahjoja tuli sopivasti. Ihanaa, että on kuunneltu toiveita, että lahjan koko ja määrä on rajoitettu. Mm. viime joulu lähti vähän käsistä. Vieläkin mulla on kaapissa viime vuoden lahjoja, jotka on vielä omissa pakkauksissaan. Olen sieltä sitten tarvittaessa ja sopivissa tilanteissa niitä antanut.

Huh, vielä ensi viikonloppuna on lastenjuhlat, eli mieheni ja minun ystäville, joilla osalla on lapsi/-a. ;) Medän kamera otti ja hajosi sitten viime juhlissa. Tulevat juhlat ollaan vieraiden kameran varassa, kun juhlitaan pikkuväen kanssa. Olin jo suunnitellut, että haluaisin ostaa uuden kameran, vaikka vanhassakaan ei mitään varsinaista vikaa ollut. Ei vaan enää ominaisuudet riittänyt. Ikää rakkineella oli jo jopa 3v. No, nyt on sitten vika. Voi harmi. Joudun nyt väkisin ostaa uuden. ;)


Saa nähdä jaksetaanko helmikuussa sitten esikoiselle järkätä jo sellaiset 4v. juhlat, johon kutsutaan sitten vaikka hänen kerhokaverit. Ekat oikeet lastenkutsut. :)

Mulla olotila suht hyvä, välillä on juilinut oikeen viiltävästi alavatsaa, mutta hetken vaan ja sitten loppunut. Kai se kohtu ja lihakset siellä venyy. Paha olo edelleen yllättää silloin, kun verensokeri laskee.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Pojat saavat ensimmäisen serkun! :)

Ei riittänyt se, että pojat saavat pikkusisaren kesäkuussa. Tänään kuultiin sitten, että miehen veljelle on tulossa ensimmäinen! Ja laskettu aika on kolme viikkoa ennen meitä! Mitä mahtavinta ja huipuinta! Tätä uutista on niiiiin odotettu! :)

Ah, mä niin olin tälle miehen veljen vaimolle jo viime keväänä puhunut, että tehdään sitte seuraavat yhtä aikaa, että olis niin kiva sitten yhdessä olla mammalomalla ja olis serkuksista toisilleen seuraa jne. Että eiks niin, että kesävauvat tehdään! ;)

Ja kas! Eilen olivat olleet ekassa ultrassa ja siellä heidän pieni ihminen, 5cm plus jalat, hienosti voi ja kehittyy! Mä oon niin onnellinen nyt, tuplailoa! ;)


Parhautta!

Tänään siis uuden laskutavan mukaan meillä 9+0!


perjantai 9. marraskuuta 2012

"Äitin mahassa on vauva!"

Näillä sanoilla on ilahdutettu tänään lähipiiriä. :)

Uutisen kertoja oli meidän 3,5v esikoispoikamme. Kyllä oli polleena kertomassa heti kaikille tärkeitä uutisia. "Ei tiedä kumpi tulee, tyttö vai poika" "Toivotaan, että tyttö" "Ens kesänä se sinne tulee" "Tai se on jo siellä" Tuli jatkoilmauksia utelijoille. ;)

Tänään oli siis ensimmäinen neuvola, johon lopulta menin yksin ja isi jäi poikien kanssa kotiin. Neuvolassa oli mukavaa, tuttu täti ja hänellä opiskelija mukana. Täytettiin papereita ja koneelle tietoja. Varattiin sokerirasitus ja sovittiin jatkosta muutenkin. Sydänääniä ei heidän laitteillaan vielä kuule, joten eletään nyt sinne ultraan (marras-joulukuun vaihteeseen) asti jännityksessä. Odotellaan ultra-aikapostia Naistenklinikalta, jonne sain toivoa pääseväni. :)

Tänään saatiin siis "viralliseksi lasktuksi ajaksi 15.6 ja nyt menennään siis jo rv 8+6. Pomppas siis neljällä päivällä eteenpäin. Eli sen kuukautiskierron eron verran. Neuvolan laskuri siis 28 päivän kierrolla ja mulla 32 päivän kierto. No, mennään nyt näin.

"Tästä tää taas lähtee rullaamaan eteenpäin!" sanoi neuvolantäti ja toivotti hyviä vointeja.

 

torstai 8. marraskuuta 2012

Hajujen sinfoniasta ja nystyräpallosta, rv 8+1

Eilen huomasin kaupassa käydessäni, että nenääni tulvahti oikea hajujen sinfonia. Tai kakofonia. Mikähän olis hajuaistille vastaava termi? Mua ällötti kun joku tuote tuoksui tai haisi. Mm. grillatut kanat palvelutiskillä. Ennen olisin jäänyt ehkä hetkeksi täyttämään päätäni tuoksusta ja kuvittelemaan makua suussani. Nyt pidätin hengitystä kun kävelin ohi.

Tajusin myös, että roskiksemme haisi tavallista pistävämmälle. Äkkiä roskapussin vaihto hengitystä pidättäen ja pussi ulos asti. Ja vieläkin roska-astia jaksoi lemuta. Yyyyh. Ei tehnyt koko iltana mieli syödä mitään ja sitten juuri lasten iltapesujen aikaan alkoi sitten äiti yökkiä kohti pönttöä. Onneks ei tullu mitään. Ja mukillinen mansikkakeittoa väkisin kurkusta alas. Jo helpotti.

Niskajumi ja siitä seuraava päänsärky oli eilen myös aika atmosfäärinen. Siihen olen onneksi oivaltanut omahoidon. Tehokkaankin ja täysin lääkkeettömän. Nimittäin sellainen nystyräpallo. Melko pieni, n. 10 cm halkaisijaltaan. Ei saa painua kasaan, vaan sellaista kovaa muovia.

Nystyräpallo
Tässä uusi paras ystäväni! :)
Pallon kun asettaa tiettyihin kipupisteisiin ja retkottaa selälleen lattialla maaten sen pallon päällä.... Välillä vähän muljauttelee asentoa, nostelee ja pyörittelee käsiä, nostaa käsien avulla päätä (minivatsalihasliike). Pallo myös "sujahtaa" melko näppärästi lapaluun "alle". Ja hieroo ja painaa melko mujuvasti juuri oikeista kohdista. Ah, tehokasta. Tätä juuri ennen nukkumaan menoa n. 10 min niin johan uni tulee ja päänsärky on poissa! :)

Uskomatonta, mutta nyt mennään jo yhdeksännellä viikolla! :)

Selailin vähän netistä kuvia raskauden etenemisestä, sieltä sisältä katsottuna. Ikkunaluukku kohtuun olisi kieltämättä aika kiva. ;) Löysin kuitenkin mahtavaa kuva-animaatioita englanniksi selostettuna. Linkin takana animaatio viikoista 1-9.

Tähän on siis tässä vaiheessa tultu: 

http://www.babycenter.com/2_inside-pregnancy-weeks-1-to-9_10302602.bc

Sivustolla on myös paljon muuta mielenkiintoista, joten taidanpa blokata linkin talteen, niin voin jatkossakin itse palata sinne.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Ihan tolkuton makeanhimo

Ei tässä herkuttelussa ole mitään järkeä enää. Ensin on raskaudesta johtuva huono olo, sitten syö vaan jotain mitä kaapista löytyy... Keksiä, karkkia, suklaata, ihan mitä vaan käsiin saa. Sitten on sekunnin hyvä olo ja sitten liiasta makeasta paha olo. Yök.


Paha on hiilarihimo, nimenomaan tämä petollinen nopeat hiilihydraatit-himo. Sitten väsyttää kahta kauheammin. Ja yöunetkin on olleet ihan kummallisen huonoja, vaikka muu talo nukkuu täysin sikeästi 10h. Joku univaikeus mulla nyt on päällä. Nimenomaan yöllä.

Pitäs vaan enemmän liikkua ja tuhlata näitä päivän aikana kertyneitä energiavarantoja. Mutta nopeat hiilihydraatit väsyttää vaan. Siihenkin pitäis nopeasti nyt vihdoin ja viimein saada muutosta. Tää on niin hirvee oravanpyörä. Mua jo valmiiks stressaa perjantain paino neuvolassa... :(

Mieheni eilen ensimmäistä kertaa kyseli, että millos me tää uutinen nyt sitten kerrotaan. Ja pitäiskö ensin kertoa pojille? ;)

perjantai 2. marraskuuta 2012

Mietteitä ja ajatuksia, rv 7+2



Raskaana ollaan, todennäköisesti edelleen. Viikkoja suunnilleen 7+2. Ihanaa, kahdeksannella viikolla mennään ja kuvien perusteella alkiomme näyttää jo lähes ihmiseltä! Hurja muutos parissa viikossa. Löysin huikeaa kuvaa, miltä sisälläni ehkä näyttää juuri nyt! :)

http://www.ehd.org/movies.php?mov_id=41



Oma olotila on suhteellisen normaali. Väsymystä esiintyy pitkin päivää, mutta paha olo on pysynyt inhimillisenä. Kun vaan muistaa pitää verensokerin aika korkealla koko ajan. Eilen illalla en ollut syönyt mitään muutamaan tuntiin, ja nukkumaan mennessä tuli todella huono olo ja päätä särki. Olin jo pessyt hampaat, mutta luonto ajoi minut vielä jääkaapille. Join mustikkakeittoa ja söin vielä banaanin. Olo koheni huomattavasti. Ja uuden hammaspesukierroksen jälkeen nukkumaanmeno maistuikin paremmin.

Pitkin tätä lyhyttä matkaa ajatukset tulevasta on jo pyörineet suurperheen onnesta rahahuoliin ja aviokriisistä omakotitaloon ja citymaasturiin.

Miltä nyt tuntuu? Ajatus kolmannesta. Aika hurjaa. Miten kahden ihmisen aika jaetaan kolmelle tasapuolisesti? Rakkaus lisääntyy, sen tiedän, sitä ei tarvitse jakaa. Se oli suuri huolenaiheeni, kun kakkosta odotin. Mutta aika, syli, huomio. Niiden jakaminen vielä yhdelle. Tuntuu niin kamalalta ajatella, että yksi tulee vielä viemään huomiota jo kahdelta muulta, kun välillä tuntuu ettei riitä niillekään riittävästi huomiota. Ja omakin aika on kortilla. 

Jaksaminen itsessään ei onneksi pelota, koska apujoukkoja on todella lähellä. Aina on apua avosylin tarjolla ja sitä kyllä koko ajan enemmän "kehtaa" ottaa vastaan. Tarve näyttämiseen ja pärjäämiseen -vaihe on mennyt ohi. "Rajaa" oman jaksamisen kanssa ei onneksi ole vielä ole tarvinnut kohdata. Lähellä ollaan käyty, ja silloin itse on jo tajunnut höllätä. Lähteä vaikka yksin kaupoille. Pienikin hengähdys ilman vastuuta voimaannuttaa kummasti.

Jos kaikki menee hyvin, tuleva vauva syntyy ensi kesäkuussa, siis 5kk ennen kuin kuopus täyttää 3v ja silloin äitiyspäiväraha menee edelleen samalla kaavalla kuin esikoisesta. Siihen tähdättiin ja luojan kiitos, näyttää hyvältä. En olisi halunnut mennä nyt välillä kokopäivätöihin ja viedä poikia tarhaan... Enkä jäädä minimiäitiysrahalle... 

Työkuviot ovat muutenkin aika epäselvät, mutta saapahan vielä työelämä mua odottaa, ainakin seuraavat 3 vuotta. Jäin nimittäin suoraan valmistuttuani, toiseen ammattiini, äitiyslomalle. Ja sillä tiellä ollaan. Oman alan töitä en ole siis tehnyt vielä ollenkaan. Ensimmäisen ammatin töitä pari kesää 

Ennen nukahtamista mielessä pyöri raskausuutisten kertominen, kuten niin monena iltana ja päivänä muulloinkin. Pohdin ajankohtaa ja tapaa, jolla uutiset kerrotaan. Neuvola on viikon päästä. Josko siellä kunneltaisiin sydänääniä... Voisiko sen jälkeen jo 100% uskoa tähän. Ja jos ei kuunnella? 

Laittaisinko oman äitini kertomaan uutiset lukemalla kirjoittamani värssyn kuopuksen 2v juhlissa, joka olis neuvolan jälkeen sopivasti niin, että läheiset olis kaikki paikalla? Vai antaisinko esikoisen kertoa samassa tilaisuudessa omin sanoin, että äidin masussa on vauva? Vai laittaisinko kuopukselle paidan, joka oli esikoiselle kun kakkonen julkistettiin...  ;)

Aina tää on niin uskomattoman vaikeaa uskoa. Pitäiskö mennä johonkin 150€ maksavaan varhaisultraan... Vaikka ennenkään en ole niissä käynyt. Edellisissä raskauksissa oireet olivat muutenkin voimakkaammat. Voi tätä.