Olen jo pidempään haaveillut kirjoittavani odotuspäiväkirjaa - ainakin jotain muistoja ylös tästäkin ihmeellisestä ajasta. Tänään on taas yksi viikko täynnä, joten oikein hyvä päivä tälle juttukuplan syntymiselle sattuikin. Aikaa laskettuun aikaan ei ole enää kuin tasan viisi viikkoa! Se on hurjan vähän tässä maratonissa - joka on siis kestänyt jo 35 viikkoa.
Tietenkin, kun odotusajan päiväkirjasta on kyse, muistelen hieman mitä ajatuksia on pyörinyt päässä ja mitä kaikkea olemme kokeneet - ja miten keho koko ajan muuttuu.
Raskaustestin näyttäessä haaleaa kahta viivaa, joista toinen oli siis kontrolliviiva ja toinen testiviiva (ja nimenomaan tuo testiviiva oli paljon vaaleampi kuin kontrolliviiva), en uskonut olevani raskaana. Joten testejä tehtiin sitten muutamien päivien välein yhteensä 4 kappaletta :)! Joka kerta sama tulos....
Emme kertoneet alussa kellekään yhtään mitään, koko ajatus vauvasta oli jotenkin niin kaukainen ja uskomattomalta tuntuva asia. Tämä oli nyt vain meidän juttumme. Halusimme olla varmoja asiasta, ennen kuin julkistaisimme iloisen uutisemme perheillemme ja ystävillemme.
Pahoinvoinnit alkoivat n. rv:lla 6 - ja salaaminen oli koko ajan vain hankalampaa. Töissä ei tietenkään päässyt oksentamaan salaa... joten verensokerin tasaisuudesta oli pidettävä visusti kiinni. Se onnistui tasaisin väliajoin hapankorppujen rouskuttamisella. Töistä kotiin pyöräillessä tulikin sitten pahimmillaan kolmet pusikot lannoitettua (5 min kokonaismatkan aikana). Onneksi paha olo oli suhteellisen lievää - ja iltapainotteista, jolloin olin jo turvallisesti kotona. Paha olo hellitti n. rv:lla 17.
Ensimmäinen ultraääni, jossa vasta todella saimme varmuuden sisälläni kasvavasta pikkukuplasta, oli kun raskausviikkoja oli n. 12 (eli 3 kk:n ajan olimme olleet vain kotitestin tuloksen varassa). Hetki, jolloin näimme pikkuruisen sammakonpoikasen villit potkunyrkkeilyt ja sydämen sykkeen, oli hämmentävä. Onko tuo tosiaan sisälläni - tuleeko meille ihan oikeasti lapsi? Ilolla ei ollut rajaa, sisällä kihelmöi. Tunteet olivat pinnassa molemmilla - ja maagisen rajapyykin ylityttyä, saisimme vihdoin paljastaa uutisemme! Mukaan saamamme uä-kuvat pikkuihmisen alusta saivatkin toimia viestintuojina perheillemme.
Pikkuhiljaa pyöristyvä vatsani ja n. 20 viikolla alkaneet tunnistettavat liikkeet ovat tuoneet perheenlisäyksen enemmän tajuttavaksi. Vielä tänäänkin ajatus omasta vauvasta on vielä melko käsittämätön - vaikka nyt olo alkaa vähitellen olla jo melko tukala, ja tila rupeaa pikkuisella selvästi käymään vähiin! Lantiossa alkoi tuntua viilteleviä kipuja n. rv:lla 25, jolloin housujen pukeminen ja riisuminen alkoi tuottaa ongelmia. Samoin kuin sängyssä kääntyminen ja normaali kävely oli - ja on edelleen kivuliasta. Hankin myös tukivyön helpottamaan selkäsärkyä, joka tulee rasituksesta, pitkään seisoskelusta. Kipuilu pysyy kurissa, kun ei rehki liikaa. Ainoa, missä ei tunnu minkäänlaist oireilua on uiminen - se on ollut henkireikä. Vesi on ollut hyvä kumppani viimeiset 10 viikkoa, se on rentouttanut mieltä ja kehoa. Onneksi uimista voi vielä jatkaa - kun ei ole kohdunsuu vielä auennut. Eilisellä lääkärikäynnillä lääkäri sanoi, että saattaa mennä hyvinkin yli lasketun ajan, sillä mitään pehmenemisiä eikä avautumisia ollut vielä tullut....
Nyt tuntuu, että kaikki on valmiina - olemme valmiina vastaanottamaan pienokaisen elämäämme. Ei enää malttaisi odottaa, että saamme sen viattoman nyytin rinnan päälle tuhisemaan! Mutta - pikkuinen tulee, kun on valmis. Me jaksamme vielä hetken. Pikkuruisten vaatteiden laittelu ja muiden vauvatarvikkeiden hankkiminen on tuonut vauvaa hieman konkreettisemmaksi. Ehkä se kuuluu tähän prosessiin, jossa 9 kk antaa aikaa sulatella asiaa ja valmistautua elämänmullistukseen.
Huomenna menemme Kättärille tutustumiskäynnille! Se vasta konkreettiselta tuntuukin! Oikeesti - voisko tän peruu vielä. Mä en uskallakaan synnyttää.... ;) Onneksi synnytyssairaala on tuttu ympäristö. Tosin vain työntekijän silmin - ei potilaan....
Koitetaan päivitellä tuntemuksia ja mietityksiä tulevista päivistä ja viikoista tänne vielä kun kuvitelmat vauva-arjesta ovat kukantuoksuista onnellisuutta ;)
