Koodin purkua:
Oireita ei erityisemmin ole tullut tarkkailtua, vähän tissit tänään jossain vaiheessa tuntuivat aroilta. Jotakin "limaa/nestettä" tuntuis myös valuvan tai "vellovan" emättimessä... ;) ja eilen tuntui hassua kuplintaa (ehkä ilmaa) alavatsalla.
Millään tavalla en jaksa luottaa siihen että 9kk päästä meillä olis pikkunyytti. Toivon todella kyllä kovasti! Olis mahtavaa, tästä yrityksestä ja toiveista olen jo aika monelle kertonut, vaikka piti olla "salaprojekti". Mutta arvaisivat kuitenkin, kun jo ennen yritystä ollaan puhuttu, että kolmas on sitten viimeinen... ;)
Tässä pitäis vielä yks ulkomaanreissu hoitaa ennen oletettuja menkkoja, joten muutakin ajateltavaa onneksi on! ;)
Terveisiä perheestä... ;) Täältä löydät pulputusta mm. kolmannen lapsen odotuksen odotuksesta ja odotuksesta. Nykyisin kolmen pojan arjen pyörteistä harvenevin postausvälein, ymmärrettävästi ;) Päähenkilöinä pulinoissa pyörii kolmekymppinen kotiäiti/vaimo, samanikäinen isi/aviomies sekä pojat 02/2009, 11/2010 ja 03/2015.
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
perjantai 28. syyskuuta 2012
Väriterapiaa ;)
Ulkona on tällä hetkellä mitä mahtavinta luonnon omaa väriterapiaa tarjolla. Siitä inspiroituneena muokkailin vähän bloginkin värejä... Saa nähdä kauanko tämä väri miellyttää. Onneks voi vaihdella mielialan mukaan. Aika tummahan ja harmaavoittoinenhan siitä nyt tuli, ehkä piristän tätä vielä, jos tässä parin viikon päästä piristykseen on aihetta! ;)
Mukavaa syyskuun viimeistä viikonloppua! Ylos ja ulos nauttimaan vielä väreistä ennen kuin lumi tulee ja valkoisuus valtaa maiseman - sekin on kyllä kaunista. Tuleva harmaus ja pimeys vaatii vähän väritankkausta.

torstai 27. syyskuuta 2012
Mukavat päivät, nyt dpo2/yk4
Tästä ne sitten alkaa, ne kierron mukavat päivät. Eilen jo lähes tämän päivän puolella haluttiin vielä kerran laittaa siimahännät työmaalle. Tässä on nyt taas voitavat tehty, vaikka aika viime tipassa (toivottavasti ei myöhässä) tunnuttiin olevan liikkeellä. Onneksi siis käytettiin ovistestejä, sillä mitään merkittäviä oireita ei vieläkään ole ollut. Limat on kadonneet, mikä taas kehonkielellä kertoo oviksen todella menneen. Ja nythän on siis kaiken järjen mukaan dpo 2, jos siis ovis oli 25.9. Eli rv 3! ;)
http://www.vau.fi/viikko3
Elämässä on tapahtumassa suuria muutoksia, mutta tuleva äiti ei vielä tiedä niistä mitään: raskauden ensimmäiset merkit ilmestyvät vasta kun alkio on kiinnittynyt.
Tässä sitä ollaan nyt siis toista päivää raskaana - ja täysin tietämättöminä! Oi, miten kutkuttava ajatus! ;) Vähän itsesuggestiota.
Olen täällä blogimaailmassa tutustunut aika paljon lapsettomuutta käsitteleviin blogeihin. En pysty tietenkään samaistumaan mitenkään kirjoittajien tunteisiin, mutta ihailen tunteiden käsittelyjen taitoja, mitä kirjoittajat teksteissään esittävät.
Lähipiirissäni tiedän vain kourallisen ihmisiä, joilla on jonkin tason lapsen saantiongelmia ollut, ja heilläkin kaikilla hoidot ovat auttaneet ja lapsen tai lapsia ovat saaneet.
Lueskelin tässä artikkelia munasolujen luovutuksesta. Rupesin miettimään, olisiko minusta siihen. Ainakin juuri nyt ajatus tuntuu vieraalta ja pelottavalta. Verta olen luovuttanut nuorempana useammankin kerran, ja olen myös luuydinluovuttajarekisterissä. Verenluovutus ei ole onnistunut moneen vuoteen, johtuen liian alhaisesta hemoglobiinista ja raskauksista. Munasolujen luovutus ei ole ihan niin yksinkertaista ja lisäksi olisi jotenkin ainakin nyt liian oudolta tuntuva ajatus, että munasolusta syntynyt lapsi saa ottaa yhteyttä biologiseen äitiinsä täytettyään 18v.
Olisi kyllä aatteideni ja arvojeni mukaista aika hienoa antaa lahjaksi elämä. Mutta. Siinä on vielä aika iso M. Ajatus rupesi kuitenkin itämään.
Tässä artikkeli vielä:
http://www.vau.fi/Yritamme-lasta/Naisen-hedelmallisyys/Pystyn-antamaan-onnen-toiselle/

keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Yk 4:sen ovulaatio oli ja meni
Tänään tehtyyn testiin jäi vain muisto kahdesta viisasta, joten se oli sitten tässä. Ohi on. Ja laskuri laski siis liian pitkälle ovulaation, onneks testailin. Ja toivottavasti ehdittiin nyt, vaikka vaan kerran nyt siemenet pääs matkalle. Yksi yhdyntä oli ihan ilman mitään ovispaineita noin 4 päivää ennen ovulaatiota, joten sieltä saattoi myös joku sinnikäs olla vielä jäljellä... ;)
Pitänee tänään vielä varmistella, kaikella uhallakin, jos se munasolu on jossakin lymyilemässä. Vaikka todennäköisesti tapahtuma on nyt ohi.
Nyt vaan rentoudutaan ja nautiskellaan elämästä, ja kuvitellaan, että sisälläni on pieni rypäle, josta kehittyy jotain suurta.
HOPE

tiistai 25. syyskuuta 2012
Tikusta asiaa
Nämä testit käytössä |
Tehdyt testit |
Laskureiden mukaan ovulaatio olis siis vasta 27.9!! Olenko siis aiemmissa kierroissa liian sokeasti tuijottanut laskureiden antamaan päivään!? Joka olis meidän tapauksessa aivan liian myöhään! :/
Eilen ei sitten mitään siemenjumppia harrastettu, joten toivottavasti tämän päivän soturit ehtivät löytää minun pienen pallukan syövereistäni....
Voi luoja ja parahdus. Nyt jos hölmöiltiin ja eilen olis pitänyt siementää, niin voi KETTU. Oltiin vaan niin väsyneitä toipilaita molemmat... Nooooo... eihän tässä taas olla odotetukaan tätä ovista.... että voidaanhan me taas sinne ens kiertoonkin odottaa.... Voi TIKKU! Mä vielä eilen miehelle vihjasin, että vois olla kohta oikea aika... Eilen ei olleet mun mielestä ihan saman vahvuiset viivat. Mutta siis tänään tehty oli jo selvästi vaaleampi!
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Kaks viivaa, toinen tumma toinen vaalee
Jihhii! ;)
Täällä ovistestiin tulla pompahti sitten tänään kaks viivaa. Testiviiva vielä haaleampi kuin kotrolliviiva, mutta ilon ja hymyn sekin toi jo tähän harmauteen ja sateeseen! :)
Lisäksi limaa tulee erittäin runsaasti, melkein kaks pyyhkäisykertaa vessassa käynnin jälkeen vois tehdä....
Joo, no se niistä ovisoireista, ne vielä menee. Mutta muu olo on käsittämätön.
Flunssa on edennyt nyt aivan uusiin ulottuvuuksiin. Polttavat vatsakivut ja jatkuva huono olo. Kyseessä vois luulla olevan vatsatauti, mutta kummastakaan päästä ei tule ulos mitään, ei ylhäältä eikä alhaalta. Vatsakivut eivät ole mitään jomotteluja tai vihlaisuja. Vaan ihan järkyttäviä polttoja ylävatsan alueella. Makuuasento helpottaa ja kun nousee pystyyn, alkaa oksettaa. Ja mitään ei tule, ehkä röyhtäys. Mä oon tässä viimeisen 24h aikana syönyt noin 2dl jogurttia, kun muu ei maistu ja on koko ajan huono olo. Päätäkin särkee. Ei kiva, ei mukava. Ja lapset valittaa myös vatsakipuja... :/
Eilen mulla nous myös lämpö 37,7:mään. Ja hirvee horkka päällä. Eikun särkylääkettä ja rela juomaa, että edes jotakin voi tehdä.
Pääasiassa muuta ei voi kun vessassa käydä (ovistesti!) ja taas makaamaan. Onneks mies on ens viikon lomalla.
Ai niin, tänään vikaa päivää alle 30v. Huomenna sitten alkaa se alamäki. ;)
Hirvee ikäkriisi.

torstai 20. syyskuuta 2012
Jee, posti tuli!
Mä oon ihan innoissani, ovistesteistä! ;)
Voi, sit on niin jännää kun ne viivat siihen tikkuun pärähtää! Siis toivottavasti ne löytyy! Se olis jo puolikas voitto - melkein raskaus! ;) haha. It's an illusion.... no, jostainhan täällä pitää hehkutella ja innostua. Voi jestas, että on ollu pitkä aika odottaa tätä tulevaa ovulaatioo.
Pitäisköhän ihan piruuttaan käydä jo nyt tekemässä yks testi, ihan huvin ja urheilun vuoksi!? ;)
Toisissa ohjeissa sanotaan, että kp 17/33 aloitetaan testaaminen (siellä nettisivuilla, mistä siis testit tilasin) ja noiden testien mukana olevassa ohjeessa, että kp 16/33... No, oli kumpi vaan, niin tänään on vähän turhan aikaista... Nyt vasta siis kp 13/33.
Silti tekis mieli, edes puolikas testi.... ;)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Ilmava maha ja nuha
Voi jösses mikä turbomaha on täällä eilen oli. Ihan järkyttävä ilmapallo. Ja ilma pyrkii myös ulos. Yep! Ei mitään miehekkäitä järisyttäviä kovaäänisiä ja karmivia pöristelyjä vaan jatkuvaa höyryveturimaisia puhinoita!! XD ihan kuin olisi oikeesti pakoputki persuksessa, josta kaasut purkautuvat jatkuvana höyrynä. Ei ole myöskään mitään hajuhaittoja, eikä siis tosiaan pahemmin ääntäkään... Siis varsin ekologista ja ympäristöystävällisiä päästöjä. Tässä taidetaan kulkea puhtaasti biokaasulla!! ;D
Mistä siis arvelen tämän suhteellisen ärsyttävän tilanteen johtuvan? Vyötäröltä kiristävät farkut... Syy vai seuraus... Tai tuleva ovulaatio ja kasvavat munarakkulat.... Tai... pussillinen "saattaa aiheuttaa laksatiivisia vaikutuksia"-makeispussin syöminen. Sokerittomia salmiakkeja, nam! Ihan yhtä hyviä kuin normikarkit! (ainakin melkein) :)
Tänään vaan pelkkä nuha ja kurkkukäheys. Ihan ok. Mut vois jo riittää. Syksy ja syysflunssa. Hyvin alkanut elämäntaparemontti eli kuntoilu ja terveellinen ruoka, (lue painonpudotus keinolla millä hyvänsä), on ainakin sen kuntoilun osalta nyt siis lepotauolla.. Hö. Kävin jo kahdella hölkkälenkillä ja kahdesti uimassa. Ja sitten spläsh! Isku kasvoille.
Luin sitten artikkelista jostakin laihdutussivustolta, että "onko sinullekin käynyt niin, että aloitettuasi laihdutuksen, tulet kipeäksi". Silloin elimistöllä on alhaisempi vastustuskyky, kun saa vähemmän ravintoa... Vähemmän vitamiineja, suojaravinteita jne.... Great! Naulankantaan. Aloitan nyt siis taas raskaus ja imetys vitamiinieni popsimisen, jospa auttaisi. Onneksi edellisestä kerrasta on purkin pohjat jäljellä.
Jospa sitten oviksen aikoihin tästä piristyisi... Nyt tutkimaan postilaatikkoa, onko se postikuski tuonut pakettia! ;)
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Ovistesteistä ja tunnelmista...
Tilasin itselleni Mammaksi.fi sivustolta nyt nuo ovulaatiotestit, 12 kpl. Oli joku tarjous, että nyt vain 10€ (ennen13€). Sitten päälle tuli vielä 2€ postimaksut. Eli tuli maksaa euron kappale. Ja kun prismassa pihistelin 9,95€ (10kpl) kanssa! ;)
http://www.mammaksi.fi/product_info.php/ovulaatiotestit-liuskat/ovulaatiotesti-12kpl-liuska-p-28?pc=21&sort=3a
Kohta siis testailemaan, viikon päästä pitäisi alkaa hedelmällisyys nousemaan ja sitten vaan ovista bongaamaan! ;) toivottavasti testit saapuvat ajoissa! Muuten mä joudun kuitenkin hakee ne testit sieltä prismasta!! :) no, pitäis keretä, lupasivat 1-4 arkipäivää.
Laskurin mukaan ovulaation testaaminen alkaisi 24.9, joka on kp 17/33.
Saa nähdä miten noiden testien kanssa käy, tulenko hulluksi tai muistanko tehdä, teenkö oikein, stressaanko enemmän kuin normaalisti. Ainakin muistuu testailu taas mieleen. Siitä on tovi kun viimeksi on purkkiin pissinyt. Tarkemmin testejä on tullut tehtyä viimeksi helmikuussa 2010. Sen jälkeen niitä neuvolan näytteitä jonnekin 10/2010 paikkeille. Joten pari vuotta vierähtänyt niistäkin. Tulee jännää! Nyt oikeestaan taas innoissani alan testaamaan! Hui! ;)

Täällä meillä pyörii jokin ärsyttävä syysflunssa. Mulla nyt toista päivää jokin karvamöykkytuntemus kurkussa, nieleminen ei varsinaisesti satu, mutta on äärimmäisen kutittavaa ja ärsyttävää. Miehellä ollut varmaan viikon nuha, kurkku- ja korvakipu! Ja molemmat pojat nuhassa ja satunnaisyskässä.
Onneksi flunssa ehkä helpottaa tuossa oviksen aikoihin, ni ei ole niin kamalan tuskaisaa ja rasittavaa tuo tuleva sänkyurheilu... ;) if you know what I mean.....
"Urheilusta" puheen ollen, pohdin tässä myös tuon siittiöystävällisen liukkarin tilaamista... Mutta en vielä nyt tilannut. Helpottais varmaan vähän urakkaa, ettei aina tartte niin pitkän kaavan mukaan "lämmitellä". Vaikka musta se on vähintään yhtä ihanaa kuin itse asiakin. Mites teillä muilla? Onko pitkätkin lämmittelytuokiot? Itse en ole ns. "helo hetivalmis", vaan suorastaan vaadin jotakin eroottista syttymiseen ja oman liukkauden tuotantoon. Mitä konsteja teillä on käytössä luonnolliseen kostumiseen? ;)
Tässä vielä itselle muistiksi oviksen testailuun:
Kierron pituus Testaamisen aloituspäivä 28 Päivää Päivä 12 29 Päivää Päivä 13 30 Päivää Päivä 14 31 Päivää Päivä 15 32 Päivää Päivä 16 33 Päivää Päivä 17 34 Päivää Päivä 18 35 Päivää Päivä 19 36 Päivää Päivä 20 37 Päivää Päivä 21 38 Päivää Päivä 22 39 Päivää Päivä 23 40 Päivää Päivä 24 VIRTSANÄYTTEEN OTTAMINEN- Älä käytä aamuvirtsaa (ensimmäinen virtsa heräämisen jälkeen) sillä LH on syntetisoitunut elimistössäsi aikaisin aamulla. Se ei näy virtsassasi kuin vasta myöhemmin päivällä.- Paras aika virtsanäytteen ottamiseen on klo 10-20. - Ota virtsanäyte joka päivä suunnilleen samoihin aikoihin. - Vältä juomista kaksi tuntia ennen virtsanäytteen ottamista sillä laimentuneesta virtsanäytteestä tehty testi ei välttämättä havaitse LH-huippua. MITEN OVULAATIOTESTI TEHDÄÄN?1. Testausta varten testin täytyy olla huoneenlämpöinen 15-30°C.2. Avaa ilmatiivis testipaketti. 3. Upota ovulaatiotestiliuska virtsaan MAX-merkkiin saakka niin että nuoli osoittaa virtsaa kohti. Ota ovulaatiotesti pois virtsasta viiden sekunnin päästä ja aseta tasaiselle, puhtaalle, kuivalle ja imukyvyttömälle pinnalle. TÄRKEÄÄ! Älä anna ovulaatiotestin kastua MAX-merkkirajan yli sillä testi ei silloin toimi oikein. 4. Odota kymmenen minuuttia ja lue testitulos. Älä lue testitulosta kun aikaa on kulunut yli 30 minuutia. MITEN OVULAATIOTESTIN TULOS LUETAAN?Ei LH:n kohoamista: Vain yksi väriviiva tulee esiin ovulaatiotestin kontrollialueelle tai myös testiviiva tulee esiin mutta se on kontrolliviivaa vaaleampi. Tämä tarkoittaa, että LH ei ole kohonnut.LH:n kohoaminen: Jos kaksi väriviivaa näkyy mutta testiviiva on samanvahvuinen tai tummempi kuin kontrolliviiva, ovulaatio tapahtuu todennäköisesti 24-48 tunnin kuluessa. Jos yrität tulla raskaaksi, paras aika olla yhdynnässä on 24-48 tunnin sisällä. Epäonnistunut: Ovulaatiotestissä ei ole viivaa näkyvissä. Toista testaus uudella ovulaatiotestillä. RAJOITUKSET OVULAATIOTESTIN KÄYTTÖÖN LIITTYEN1. Ovulaatiotesti toimii vain kun ohjeita noudatetaan täsmällisesti.2. Testiä ei pidä käyttää syntyvyyden säännöstelyyn. 3. Ota yhteyttä lääkäriisi mikäli kuukautiskiertosi on epäsäännöllinen tai epätavallisen pitkä. KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA OVULAATIOTESTIN KÄYTÖSTÄ1. Kahden eri ovulaatiotestin kontrolliviivoissa on suuri ero. Onko tämä normaalia?Kyllä. Kontrolliviivan värivaihtelut eivät vaikuta testitulokseen. Merkitystä on ainoastaan sillä, miltä kontrolli- ja testiviiva näyttävät toisiinsa verrattaessa kussakin ovulaatiotestissä. 2. Voiko tuloksen tulkita vielä puolen tunnin jälkeen? Ei. Tulos täytyy lukea puolen tunnin sisällä. Vaikka positiivisen tuloksen ei pitäisi muuttua useaan päivään, negatiivinen tulos voi muuttua vääräksi positiiviseksi minuuttien päästä testausajan päätyttyä, jonka vuoksi ovulaatiotestiä ei tule lukea enää silloin oikean tuloksen saamiseksi. Ovulaatiotestin tulos on aina parasta lukea puolen tunnin sisällä testaamisesta ja sitten hävittää testi sekaannusten välttämiseksi. 3. Kuinka pitkään testausta tulisi jatkaa? Vähintään viisi päivää tai kunnes LH-huippu on havaittavissa. 4. Vaaleanpunainen taustaväri ja pystysuuntainen juova ilmestyi testiin testiaikana. Onko tämä normaalia? Kyllä. Jokaisen virtsanäytteen kemiallinen koostumus vaihtelee, kuten myös testausympäristön kosteus. Tällaiset vaihtelut fyysisissä olosuhteissa voivat aiheuttaa pystysuoran juovan ja / tai vaaleanpunaisen taustan mutta se ei vaikuta testitulokseen. Ovulaatiotesti toimii oikein mikäli kontrolliviiva ilmestyy testiin kymmenen minuutin kuluessa. 5. Vaikuttavatko alkoholi tai yleisesti käytetyt lääkkeet ovulaatiotestin tulokseen? Ei, mutta sinun tulisi ottaa yhteyttä lääkäriisi, mikäli käytät jotain lääkettä. 6. Kun testiin ilmaantuu positiivinen tulos, milloin on paras aika olla yhdynnässä? Ovulaatio tapahtuu todennäköisesti 24-48 tunnin kuluessa. Tämä on hedelmällisin aika. On suositeltavaa olla yhdynnässä tämän ajan kuluessa. 7. Olen mitannut aamuruuminlämpöäni (BBT). Voiko ovulaatiotesti korvata BBT:n? Ruumiinlämmön kohoaminen osoittaa että ovulaatio on jo tapahtunut. Ovulaatiotesti ilmoittaa milloin ovulaatio tulee tapahtumaan. 8. Olen saanut positiivisen tuloksen ja ollut yhdynnässä hedelmällisinä päivinä mutta en ole tullut raskaaksi. Mitä minun pitäisi tehdä? Moni tekijä voi vaikuttaa mahdollisuuksiin tulla raskaaksi. Ovulaatiotestejä täytyy usein tehdä 3-4 kuukauden aikana löytääkseen ovulaation ajankohdan. Lääkäriin tulisi ottaa yhteyttä, mikäli raskaaksi tuleminen ei onnistu 6-12 kuukaudessa. 9. Vaikuttaako nesteiden nauttiminen testitulokseen? Suosittelemme että rajoitat nesteiden nauttimista kaksi tuntia ennen testaamista koska runsas nesteiden nauttiminen laimentaa hormonia virtsassasi eikä ovulaatiotestin tulos ole silloin luotettava. 10. Jos teen ovulaatiotestin päivittäin, voiko LH-huippu mennä ohi huomaamattani? Mikäli olet saanut ensin lähes yhtä vahvan testi- kuin kontrolliviivan ja seuraavana päivänä jo haaleamman testiviivan, LH-huippu on todennäköisesti mennyt jo ohi. Tällaisessa tapauksessa voi olla hyvä tehdä ovulaatiotesti kahdesti päivässä, kun testiviiva on lähes yhtä vahva kuin kontrolliviiva. Voi myös olla mahdollista, että et kastanut jälkimmäistä ovulaatiotestiä tarpeeksi kauaa aikaa virtsanäytteessä jolloin tulos ei ollut luotettava. lähde: http://www.mammaksi.fi/info_pages.php/ovulaatiotestien-tekeminen-i-15 |
perjantai 14. syyskuuta 2012
Odottelun makua
Siis ovulaation odottelun makua. Tässä on vielä niiiiiiiin piiiitkä aika sinne, että syvä huokaus. Voi järjetön mikä olotila valtaa mielen näinä päivinä kun pitää vaan odottaa, sitten parit äksönit ja taas odotetaan. Siis mikä voi kärsimättömälle luonnolle olla ärsyttävämpää ja riipivämpää, kun nyt ei oikeen muuta voi kuin odotella.
No, mutta, odotellaan. Odotellaan odotuksen yrittämistä. Sitten taas jännätään. Ne on paljon kivemmat päivät odotella, kun saa samalla jännätä ja kuvitella olevansa odottaja. Samalla kun odottaa saako alkaa odottamaan oikeen tosissaan! ;)
Edellisessä raskaudessa ja sitä myöden toisessa synnytyksessä huomasin toden teolla kuinka liikunta helpotti moneen vaivaan ja itse synnytyksessäkin uskon siitä olleen hyvin apua. Mä nimittäin ihan loppuun saakka pyöräilin kuntopyörällä iltaisin, aina sen aikaa kun mies nukutti esikoista. Ja siinä meni yleensä puolesta tunnista tuntiin. Samalla katselin myös tallennettuja jaksoja boksilta. Vaikka se olikin työlästä eikä välillä huvittanut sekään touhu yhtään, niin jälkiviisaus paras viisaus, kyllä oli paljon helpompi raskaus ja synnytyskin kuin eka.
Esikoisemmehan on syntynyt sektiolla, kun käynnistämisen jälkeen ja noin 15h painajaismaisten kipuilujen jälkeen leikkauspöydälle päädyttiin. Toinen käynnistyikin itsekseen juuri käynnistystä edeltävänä yönä ja helposti, jos tässä yhteydessä se on edes termi, eteni loppuun asti.
Synnytysjutuista löytyykin tarkemmin, jos ne jotain kiinnostaa, niin aiemmista teksteistä. Jos muuten on toiveita aiheista, joista haluaisitte lukea, niin laittakaahan tulemaan päivitystoiveita! ;)
Nyt ulos sateeseen vähän kävelylle! Toivotaan että ne olis syyskuun ilonpisaroita! ;)

keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Tunnustus
Kiitos tästä tyttöankka ;) <3
Tämmöinen tunnustus löytyi siis yhdestä lemppariblogistani!
Tässä tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla
3. Kopioi Post in -lappu ja liitä se blogiisi
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post in -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Mulla on aika monta lemppariblogia, joita säännöllisesti käyn kuikuilemassa, mutta
tässä niistä 5:
Muille, jotka jäivät tässä yhteydessä mainitsematta:
I <3 Your blogs, joista mä saan hirveesti voimia ja ilon hetkiä päiviini :)
Jatkakaa samaan malliin!
Huoh
Täällä on vuodettu kuiviin, lähestulkoon. Tästä on siis hyvä jatkaa harjoituksia. Lisäsinkin jo tuonne sivupalkkiin itselle muistuttamaan tärkeitä arvioitua päivämääriä, jotta totuus ei pääse missään vaiheessa unohtumaan. ;)
Lisäksi täällä puhaltaa nyt muutoksen tuulet. On aika ottaa itseään niskasta kiinni ja parantaa elintavat. Kolmikymppiset lähestyy pelottavaa vauhtia ja rapistuminen kääntyy exponentaaliseen nousuun. Elintapani ja aiemmat raskaudet ovat jättäneet jälkensä kehooni ja nyt mulle riitti. Mä haluan päästä kuntoon.
Mä olen saanut mahdollisuuden henkilökohtaiseen ohjaukseen, josta voin kertoa myöhemmin lisää, kun itsekin paremmin tiedän. Nyt on päivämäärä valittu, koska on alkumittaukset. Tästä päivästä lähtien pidän ravintopäiväkirjaa ja toivottavasti vuoden päästä voin todeta, että vaatekokoni ja vaa'an lukemat ovat huomattavasti pienemmät.
Pinna on luonnollisesti vähän kireemmällä ja nyt tarvitaan niitä tsemppauksia. Mieheni on toistaiseksi ainoa, joka tietää tästä. Mä en ole valmis mihinkään biggest looseriin, koska en kehtaa itsestäni paljastaa heikointa kohtaani.
Mua jo hirvittää, pelottaa ja hävettää mennä tämän vieraan miespuolisten ohjaajan eteen paljastamaan totuus. Toisaalta, sitä mä nyt kaipaan, sillä itsenäisesti en ole tuloksiin päässyt.
Huoh, tästä se nyt alkaa. Elämäntaparemontti.
Tässä toivotaan myös raskautta samaan aikaan, joka toivottavasti on pelkästään kannustin. Toisiansa tukevat projektit. Toivottavasti molemmat projektit onnistuvat tässä vuoden kuluessa.

lauantai 8. syyskuuta 2012
Jes, kp 1, yk 4
Heti eilisen postauksen jälkeen vessassa käydessä paperiin jäi pientä vaaaaalean punaista. Ou jee, sieltä ne taas tulee, mietin. Ja tänä aamuna, hanat auki. No, uusi menkkaoire tilastoitu, painavahkot tissit.
Muuten ei vieläkään mitään tyypillistä menkkajomottelua. Kai nekin vielä tulee.
Uutta kiertoa taas aloitellaan. Ja ovistestien ostoon mars. ;)
Tänään mä olen erityisen onnellinen kotona riehuvista ja kinaavista pienistä miestenaluista! <3

perjantai 7. syyskuuta 2012
Tissituntemuksia ;)
I got the feeling! Tissifiilis! ;)
Mun tissejä pakottaa, ihan kuin maidon noustessa! :D
Eihän se välttämättä mitään meinaa, mutta mulla on OIRE! Mitään muuta sitten ei olekaan. Ei möyri, juili, vihlo eikä nipistä mahassa, vaikka kuinka laittaisin loopit silmille ja stetoskoopit korville.
Mutta mua vaan hymyilyttää. Kaupassakin kävelin hyllyjen välissä ja hymyilin.... Huomaakohan kukaan, kukaan ei tiedä, mulla on tunne. Mulla on fiilis. Mulla on jotain. Mitä se sitten tarkoittaakaan.... ;)
kp siis 32/34 ja dpo noin 11

torstai 6. syyskuuta 2012
Carefully selected ingredients :)
http://www.chocolatfrey.com/products/chocolate-tablets-300g/
Jep, 300g extrahienoa maitosuklaata ja rakas mies saapuivat tänään. <3
Ja mä olen diagnosoinut itselleni oireettoman alkuraskauden. Mitään en ole vielä testannut, mutta oireettomuus vois olla tämän kierron "se" juttu... Jos mikroskoopilla katsois, niin ehkä tissit on aremmat kuin muissa kierroissa ja vatsalla maatessa alavatsa "sykkii" hetken. Miks, sitä en osaa sanoa...
Elämä hymyilee tänään, vaikka niskaa jomottaa ja alkava päänsärky hiipii takaraivolta...
Nyt nukkumaan, huomenna kp 32/34!
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
3. yk lähenee loppuaan
Vähiin käy juu ennen kuin loppuu. Tänään laskeskelin olevan kp 30/34, eli nythän oliskin "se" päivä kun Clearblue jo havaitsisi 50% mahdollisuudella hCG:n.... Mutta emmä testaa vielä. Odotetaan nyt ainaskin maanantaihin, oletettuun kp1:seen. Ei mee mun hienot testit hukkaan, kun Ruotsista asti ovat meille tulleet.
Ei tässä tosiaan missään oireiden kourissa kärvistellä, joten maalikameran ratkaisu taitaa olla selvä... Tolppa kilahti taas, mutta missä on kiekko?
Oon ollut tässä poikien kanssa nyt työmatkaleskenä, kun mieheni on työmatkalla. Arvostus yh-äitejä kohtaan taas yhden hatunnoston korkeammalla. Puuh ja huh. Onneksi huomenna saadaan iskä takas.
Voidaan sitte tulkita "maalikameraa" yhdessä, jos niikseen tarvetta tulee.
Ihana afrikkalainen sanonta tulvahti netin aalloilla tässä yksi päivä syliini. Tällä taas eteenpäin jaksaen.

Jos haluat kulkea kovaa, mene yksin. Jos haluat kulkea kauas, mene yhdessä.
tiistai 4. syyskuuta 2012
Ei oireen oiretta
Ei nipistä, ei vihlo, ei turvota, tissit normaalit, ei arista, valkovuoto normaali, ei ellotusta, ei huonoa oloa, ei kuvotusta, ei närästystä, ei ole koko ajan nälkä, väsymys normaali, ei kuuma, ei kylmä, ei omituisia ruokahaluja, ei pinnaa kiristä, ärtyvyys normaali, finnien määrä normaali, tukka likaantunut säännöllisesti, omatunto ei soimaa, sydän pakahtuu normaalisti, herkistyminen normaali, hormonit ei heittelehdi holtittomasti, suklaata syöty normaalisti, ei vauvanvaatteiden hypistelyjä.
Missä mun raskausoireet on!!!???! Pitääkö tässä kaivaa suurennuslasi esiin!?
Niitä pitäis olla edes joku! Nothing, Nada, Zero. Missä ne on!?!
Voi tsiisus. Kuus päivää laskettuun (menkka)aikaan.
Missä mun raskausoireet on!!!???! Pitääkö tässä kaivaa suurennuslasi esiin!?
Niitä pitäis olla edes joku! Nothing, Nada, Zero. Missä ne on!?!
Voi tsiisus. Kuus päivää laskettuun (menkka)aikaan.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Positiivista toiveilua :)
Kiinnittymisoireita vai alkavien menkkojen meinaamista? Kas siinä pienelle päälle paljon mietittävää... Eilen ja tänään alavatsalla tuntunut kuin ilmaa olis, joka ei kuitenkaan pyri ulos. Alkavaa menkkaturvotusta vai voiskohan se olla kiinnittymistä? Lisäksi valkovuotoa erittyy taas suhteellisen runsaasti. Sehän kaiketi on alkavien menkkojen merkki ja jos haluaa, senhän vois luulla myös olevan raskausoire.... ;)
Mahdollisesta ovulaatiosta 27.8 olis menossa nyt 6:s päivä. Sitähän en tikuttanut, joten varmaksi ei voi näitä päiviä sanoa. Laskurin mukaan menkkoja vois odottaa alkavaksi 10.9. Nyt siis edessä piinaviikko... Jos "ne" alkaa, niin edessä ovistikkujen osto. Kyllä. Ainakin seuraavan kierron ajan, niin sittenpähän ei voi se pikkupikkumuna piiloutua! Nii kerta! Mutta toivotaan nyt, että nää turvottelut ja nipistelyt ois "oikeita" oireita. Saahan sitä toivoo! ;)
Posittiivista odottelua kanssaihmiset!
Viel on toivoo, viel on toivoo, et elämäni iltaan mä saan valvoo.
Viel on toivoo, viel on toivoo, et mulle riittäis ees vähän valoo.
Viel on toivoo, viel on toivoo, et taipaleeni mä saan rauhassa tarpoo.
Viel on toivoo, viel on toivoo, ni älä sano että ei oo.
Aina kun vaan satun näkee tähdenlennon, valojuova ku halkasee illan pimennon.
Heti kolikoilla sullon mun sielun kaivon, mä toivon, mä toivon, mä toivon.
Jos rupee pikkasenkin elon tiellä pelottaa. Jos rupee maailma tää päätäni pakottaa.
Mä laitan silmäni kii ja toivon parempaa.
Pidä pääs pystyssä vaan. Vielä valon päivä koittaa.
Heitä pieni toive ilmaan ni ehkä siellä tavataan.
Pidä pääs pystyssä vaan. Jokaista sotaa seuraa rauhaa.
Heitetään se toive ilmaan.

Mieluummin toivon hyvää ku toivon pahaa.
Mieluummin toivon ruokaa ku toivon rahaa.
Niille vähän lisää jolla on puutetta vaan.
Näiltä vähän pois jolla on liikaa.
Pidä pääs pystyssä vaan. Vielä valon päivä koittaa.
Heitä pieni toive ilmaan ni ehkä siellä tavataan.
Pidä pääs pystyssä vaan. Jokaista sotaa seuraa rauhaa.
Heitetään se toive ilmaan.
Ja just niin kauan ku toivo elää, ni mä en pelkää.
Just niin kauan ku toivo elää, ni mä en pelkää.

REINO AND THE RHINOS - Toivoo
lauantai 1. syyskuuta 2012
Syyskuun 1.
Mitään ei tapahdu. Ja sitten tapahtuu niin paljon, ettei edes ehdi päivittelemään, ettei mitään erikoista ole. Kaksi pientä poikaa pääsi tänään ratsastamaan kylätapahtumassa sekä tempuilemaan temppuradalle ja kuuntelemaan seikkaperäisesti mitä ihmettä on pakattu paloautoon? Kyllä oli kerrassaan jännää, molemmat aivan täpinöissään! Harmi, että seuraava on taas vasta vuoden päästä... Ehkä meitä on silloin vielä yksi enemmän... ;)
Syyskuu on pyörähtänyt käyntiin ja innokkaana odotellaan ehdinkö saada kolmannen kerran positiivisen raskaustestin ennen kuin täytän 30v! ;) jos ei tässä kierrossa siis tärppää, niin sitten ei ehdi... Ei siinä sitten mitään. Ostin tänään jo levyllisen mansikkasuklaata lohdutukseksi, jos hanat aukeaa! Noin 10 päivän päästä.... Tai voihan se olla palkintokin, jos ne ei alakaan..? ;)
En olekaan tätä "uutuutta" vielä maistanut, toivottavasti on hyvää! ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)