Stressinhallinta ja yritys olla stressaamatta yrityksestä, on tuonut hyvää vaihtelua ajatusmaailmaani. Enää ihan jokainen ajatus ei liippaa kiertopäiviä, ovulaatiolimoja tai vatsannippailuja.
Tauko myös kirjoittamisesta on tehnyt hyvää, ja harvempi tahti muiden kirjoitusten lukemisessa myös. Pahoittelen täällä nyt kaikkia yhteisesti olemattomista kommenteistani. Ehkä tästä taas virkistyy myös tsemppaamaan muita.
Kesä meni ja vuosipäivä lähestyy. Siis yrityksen osalta se "juhla" meni jo, mutta ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa keskeytynyt keskenmenoni koettiin viime vuoden marraskuun lopussa. Pelottavaa, kuinka nopeasti vuosi on mennyt. Lokakuu viime vuonna meinasi tehdä unelmistamme totta, tein positiivisen testin, ja hedelmöittyminen oli tapahtunut syyskuun loppupuolella. Tässä elellään taas samoin toivein, josko syyskuussa olis jotain taikaa.... Toivottavasti ei ainakaan pahaa karmaa, jos taas tärppää, niin sama ruljanssi ei toistu... Meinaan keskenmenon suhteen...
Sitä mietiskellessä....
Voihan tässä mennä vielä vaikka vuosi... Voihan uusi keskenmenokin tulla. Ei se uusi plussatesti mitään uutta lasta lupaa. Ei todella.
Huomaan omissa asenteissa lapsen teon suhteen olevan epäonnistumisen pelon ja katkeruuden tunteiden lisäksi vähän pelottavaakin välinpitämättömyyttä. Onko stressittömyys yhtä kuin välinpitämättömyyttä? En ainakaan stressin tunteiden vallitessa siihen suuntaan ollut pyrkimässä. Olenko siis luovuttamassa?
Olenko aina ollut kovin helposti hanskat tiskiin lyövää sorttia? Vaikka en sitä helpolla myönnä, niin voihan siinä olla piiru tottakin. Muistan kouluaikoina itku kurkussa hokeneeni äidilleni, kuinka en osaa, en osaa. Vaikka totuus oli, etten jaksa harjoitella. Kaiken pitäisi sujua heti. Huomaan tämän piirteen myös 4,5v esikoisessa. Harmittaa, olenko niin läpinäkyvästi sellainen edelleen. Vaikka toivoisin olevani kannustava ja tukeva äiti. Selittävä ja kärsivällinen. Ainakin nyt huomaan, että oma äitini todella on juuri sellainen, en muista koskaan, että hän olisi ollut kärsimätön kanssani, päinvastoin. Edelleen hän on rauhallinen ja kannustava. Ja löytää juuri oikeat sanat sekä minulle että mummina lapsilleni.
Olen huono poistumaan omalta mukavuusalueeltani. Olen myös kovin kriittinen tekemisilleni, tuotoksilleni. En voi kuvailla itseäni perfektionistiksi, mutta joissakin asioissa pidän itseäni vähän turhan tarkkana. Haluaisin, että asiat tapahtuvat täydellisesti, juuri niin kuin haluan. Ja asioita, joihin en voi vaikuttaa, turhauttavat.
En lopulta malttanut olla testaamatta ovulaatiotikuilla tässä kierrossa. Tuntui, että kaikkensa on yritettävä. Kuitenkin samalla stressiä välttäen. Vaikka th olikin sanonut neuvon, että mitäpäs jos jättäisitte nyt testaamatta, jos se aiheuttaa lisästressiä, ja siksi ovulaatio jää tulematta... Mutta, onnistuin kuitenkin saamaan ovulaatiotestitikkuihin (pregcheck) tummia viivoja (kp 20 melkein yhtä tumma, kp 21 tummempi kuin kontrolli, kp 22 melkein yhtä tumma) ja kipuilut ajoittuvat tummien viivojen kanssa yksiin, vähän aiemmin ja vähän myös jälkeenkin. Yhtenä iltana sain myös sormitestillä venyvää läpinäkyvää kananmunalimaa.... Myös tumman viivan kanssa samoihin aikoihin.
Kaiken kaikkiaan myös seksi maistui paremmalta kuin pitkiin aikoihin. Uusiakin juttuja on löydetty vähän piristämään! ;) ajoitukset ovat todennäköisesti osuneet myös hyvin, joten nyt on taas kaikki mihin on voitu vaikuttaa, hoidettu paremmin kuin ikinä olisin osannut toivoa. Toivottavasti kroppakin olisi vihdoin valmis uuteen raskauteen. Ja vuosipäivä muuttuisi juhlaksi.
Kiitos kaikille ihanille lukijoille, olen ilokseni huomannut, että kävijämäärät eivät ole tippuneet, vaikka itse olenkin vähän jo kyydistä meinannut pudota.
Aurinkoista syksyä teille! <3
T. Jubu, kp 24/33, dpo n 3....
