Tupu, Hupu ja Lupu

Rakenneultrassa käyty rv 20+2

Eniten jännitti onko siellä kaikki kunnossa, ollaanko siellä terveitä ja ylipäänsä elossa?

Pikkuhiljaa ultran edetessä huoli alkoi vaihtua suureen onnellisuuteen ja kiitollisuuteen. Voisiko tässä pikkuhiljaa alkaa rentoutua? Rakenne kerrallaan kätilö totesi, että näyttää normaalilta, juuri niinkuin kuuluukin, vastaa viikkojaan erinomaisesti. Kaikki rakenteet oli siis juuri niinkuin pitääkin. Ei todettu huulihalkioita, palleakaari oli normaali, selkäranka oli säännöllinen, sydämestä saatiin kaunis nelilokeroinen maisema ja mitä nyt kaikkea.... :)

Aluksi kun kätilö asetti ultrausanturin vatsanpeitteiden päälle ja ilmoitti, että täällä on vauvan pää.... Ja täällä peppu.... Huomasin jotain, josta poikaveikkaukseni vain vahvistui..... Ihan kuin olisin pari kertaa aiemminkin nähnyt tuollaista....

Kätilö kyseli tuntuuko liikkeitä, vastasin että kerran-pari päivässä, ja se on kuulemma aivan tyypillistä tähän ikään kuuluvaa.

Kun kaikki muu oli tarkkaan tutkittu ja mitattu, mainitsin sitten, että meitä myös kiinnostaa se tuleeko meille nyt kenties kolmas poika. Ja juu, näin se on. Kätilö nappasi meille vielä oikein kuvan muistoksi tästä ulokkeesta. ;)

Hyökkäysketju saa siis vielä sentterin kahden laitahyökkääjän väliin. :)

Tupu, Hupu ja Lupu -ketju.

Semmoinen kestohymy on piirtynyt kasvoille ja lähipiirimmekin on reagoinut lähinnä ilosta ja naurusta kostunein kyynelsilmin uutiseemme.

Tänään on tuntunutkin jo useampia liikkeitä... Heiveröisiä, mutta selkeitä.

Elämä hymyilee nyt. :D

Pikkuruisia, hentoja hipaisuja, rv 18+4

Nytkö?
Olisikohan se ollut sitä?
Voisikohan tuo olla?
Miltä ne nyt tuntuivatkaan?
Oliko tuokin vain ilmakupla?

Jotakin tuntui, oliko se vain ilman kulkemista suolistossa, vai oliko se pikkuruinen hipaisu joltakin erityisen tärkeältä tulevalta ihmiseltä? Mieletöntä. Joku tykyttää ihan alavatsalla, kun istuu lysyssä tai selinmakuulle jalat koukussa yöhousujen kuminauha on tarpeeksi alhaalla. Jännää.