Rv 41+0

Hurraa! Enää viikko, ehkä pari päivää yli, niin meillekin tämä pitkältä ja piinaavaltakin pikkuhiljaa tuntuva kolmannen lapsen odotus saa päätöksen!

Viime yönä heräsin kolmelta (en harmikseni supistuksiin) ja kuulostelin vatsaa ja siellä tuntuvia möyrimisiä... Niitä ei kuulunut. Hermostuin hiukan, kävin vessassa, join vettä, menin takaisin sänkyyn... Enkä tuntenut liikkeitä. Huolestuin, mietin pahinta. Miltä oikeasti voisikaan tuntua, jos kohtukuolema kohtaisi vielä tässä vaiheessa, juuri ennen H-hetkeä? Kahden vuoden odotuksen jälkeen?

En halunnut alkaa googletella enempää, mietin rauhassa, että vauva vain nukkuu rauhassa, tila alkaa loppua ja niin edelleen. Tuuppailin vatsaa edestakaisin, painoin peppukohdasta alaspäin, vaihtelin asentoa ja huh, tiukassa otteessa käsieni alla tunsin taas liikettä. Paijasin kiitokseksi vatsaa aloin etsiä uudelleen unta.

Poikien kanssa startattiin tänään kevään pyöräretkikausi. Itselle pyöräily oli vähintäänkin epämieluisaa.... satulassa istuminen löysällä lantiolla, jonka sisään joku tunkee sisällä päätään, ei ehkä ollut se mieleisin tunne. Muuten ei tuntunut pahalta, eikä supistellut, vaikka niitä olisi jo voinut toivoa!

Tänään oli viimeinen äitiysneuvola. Perjantaina pitää soitella sairaalaan, jos (ja kun) synnytys ei ole käynnistynyt. Saan todennäköisesti viikonlopulle tai alkuviikkoon yliaikaiskontrolliajan, josta toivottavasti tuloksena käynnistyvä synnytys. Kuulemma ballongin kanssa nykyisin laitetaan kotiin odottelemaan käynnistymistä!? Hui! Jänniä aikoja täällä taas!

Toivotaan, että pikkumies polkaisee itse itsensä liikkeelle. Ja olisi valmis jo mahan ulkopuoliseen elämään. Ja tulisi terveenä maailmaan. Ja ja ja.

Synnytyskassi ja vauvan kotiutumisvaatteet odottaa jo makkarin ovensuussa! Uusi auto on tulossa viikon päästä, saa nähdä kumpi tulee ensin.... ;)

Laskettu aika tuli - ja meni.

Eilen kävi laskettu aika kylässä. Ja niin vaihtui taas yö aamuksi.


Päivästä näyttää tulevan ihan tavallinen harmaa parin plussan talvipäivä. Kevät koittaa väkisin alkaa. Vaikka soisi lapsillekin vielä kunnon talvikelit. Kuraa ja hiekkaa on jo korvat ja nenät täynnä. Hiihtokelit jäivät taas kerran harmittavan lyhyeksi.


Oma mieli ei vielä ole kärsivällisyyden rajamailla käynytkään. Mieli on levollinen tulevan suhteen, vaikka jännitystä on ilmassa.
Kotona on kaikki valmiina, paitsi vaatteet ovat edelleen pestyinä ja silitettyinä (kiitos anopin) muovilaatikoissa odottamassa viikkausta kaappiin.


Fyysisesti selkä ja lantio on kovimmilla. Kipeitä supistuksia ei ole näkynyt eikä kuulunut. Joitakin tuikkauksia kohdunsuun tienoilla satunnaisesti on tuntunut, eipä muuta.


Vauvelille on myös mietitty nimeä. Ja tällä kertaa suosikiksi on noussut mieheni ehdotus. Matkusteltua ollaan ja hyvin sopii veljienkin nimeen. Enää pitäisi päättää toinen ja kolmas nimi. Ne olivat jo hetken valittuna, mutta kolmas nimi ehkä vielä muutetaan.... ;)

Muokkasin vähän ja poistin nimen lisätäkseni anonymiteettiä...