Aika alkaa käydä pitkäksi kotona telkkaria töllötellessä ja netissä surfailussa. Tekisi mieli lähteä kaikkialle ja tehdä kaikenlaista. Toisaalta ei vaan jaksa - ja toisaalta ei oikein uskallakaan. Kävin vielä tiistaina uimassa, soitettuani ensin Kättärin äitipolille. Heidän mielestään estettä uimiselle ei ollut, sillä epäilyksiä lapsivedenmenosta ei ole ja olo tuntui muutenkin hyvälle. Oli mahtavaa taas pitkän kurkkukipuhinkuyskän jälkeen taas pulahtaa höyhenen keveänä altaaseen ja tehdä pitkiä vetoja! Ah, sitä olemisen sietämätöntä keveyttä! Vesi tulee olemaan toivottavasti isossa roolissa myös synnytyksen kivunlievityksessä. Sain hyviä vinkkejä kuumasta suihkusta yms. ja haluaisin niin päästä siihen yhteen ja ainoaan altaaseen, mikä kättärin synnytysosastolta löytyy!
Eilen käytiin taas neuvolassa mittauttamassa verenpaine, paino ja kuuntelemassa vauvelin sydänääniä! Neuvolan täti Sari on ollut tosi mukava ja hänen luonaan on ollut kiva käydä. Toivottavasti hänen kanssaan jatketaan sitten vauvan kanssa neuvolakäyntejä. Eilen hän sitten sanoi, että vauvan päätä ei saa enää tunnusteltua, hän on niin matalalle laskeutunut. Eli vauva olisi nyt sitten kiinnittynyt lähtökuoppiinsa! Jaiiks! Ensi viikolla neuvola on varattu tiistaille, eli lasketulle päivälle. Sari totesi vaan että saa nähdä nähdäänkö! :) Hän kyllä arvaa sitten missä me ollaan, jos ei meitä kuulu eikä näy. Pitää sitten synnytyksen jälkeen soittaa hänelle, hän tulee sitten kotikäynnille.
Synnytykseen mukaan otettava kassi on kutakuinkin pakattuna valmiina tositoimiin! Se tosin osoittautui jo heti vähän turhan pieneksi, kun lisäilin sinne vähän vaihtovaatteita! Täytyy varmaan vaihtaa ihan kunnon putkikassiin :)
Vauvan kotiinlähtövaatteet on myös pakattu omaan kassiin ja voi olla, että jos otan isomman kassin itselleni, niin sujautan vauvankin vaatteet siihen samaan. Ne ei tosiaan vie niin kovin paljoa tilaa ;)
Kotona olen pähkäillyt pinnasängyn sijoitusta meidän makkariin. Miten päin olisi paras, että verho suojaa liialta valolta, vauvan nostaminen syömään olisi kätevää keskellä yötä, hoitotaso tulisi kätevästi niin, että sen eteen mahtuu työskentelemään... Onneksi makkarissa riittää tilaa. Varmaan ensimmäiset kuukaudet vauva nukkuu meidän kanssa, ja sitten katsotaan, miten siirto omaan makkariin onnistuu.
Tekemisen puutteesta vielä pakko kirjoittaa. Kun tarpeeksi on aikaa tuijotella seiniä, niin kauheasti alkaa sormet syyhyämään, että pääsis remppailemaan - ihan vaikka jotain pientä maalausta vaikka. Meillä kävi eilen Petra-keittiöiden edustaja K-raudasta mittailemassa keittiötä ja ensi viikolla sitten nähdään suunnitelmia, mitä meidän keittiölle voisi ja olisi järkevää tehdä. Sanoin vaan miehelle, kun sovittiin arviointikäyntiä, että pienellä varauksella sitten ;) (jos joudutaan lähtemään synnyttämään). Aikatauluista juteltuamme sanoin, että ei tällä nyt niin kiire ole, että tässä mennään ihan päivä kerrallaan... johon mieskin totesi, että kyllä hän oli miettinytkin, että eikö tätä nyt olisi voinut ihan pikkuisen aikaisemmin..... ;)
Minä totesin vaan, että nythän mulla on ollut vasta aikaa suunnitella ja ihmetellä ja kierrellä kaupoissa kun olen äitiyslomalla! Ja kun tekemiset alkaa olla aika vähissä, niin nyt sitten hommiin vaan!! :)
Jos Petra-keittiöiden 3D-kuvat näyttää hienolta, niin voidaan sitten varastaa ideat ja tehdä "samanlainen" ikeakeittiö. ;) Nerokasta.
Tänään on suunnitelmissa käydä ostoksilla sen verran, että saisimme "elfa-korisysteemit" vaatekaappeihin hyllyjen tilalle. Päädytään tässäkin varmasti ikearatkaisuun, sillä siellä ne on puolet halvemmat.
T: Jutta rv 39+3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti