Miehen kanssa saatiin eilen ihan kunnon hepulinaurut juuri kun piti alkaa tallettaa pikkuisia uimareita. Ovulaatiotestiin piirtyi eilen päivällä kauniit kaksi yhtä violettia viivaa. Ei meinannut seksistä tulla mitään. Vitsit olivat väsyneitä, mua haukotutti ja olin vähän torkahdellut laulaessani pojille unilaulua. Olin aika kuiva, jostain syystä suurimmat limat tulivat muutamaa päivää ennen kuin ovisplussa... Naurusta ei meinannut tulla loppua, kun mies sanoi, että ole sä kuiva niin mä olen löysä....
No, hepulin jälkeen hommat luistivat liukkaasti loppuun ja eilen saatiin uimarit liikkeelle. Tänään ovulaatiotestin testiviiva hyppäsi lähes mustana silmille, ollen todella tummempi kuin kontrolliviiva. Ja siemenet pääsivät matkalleen myös tänään...
Tuo olikin jännä tämä limaisuus versus testiviivat. En oikeen tiedä mitä meinaa, että noin kp 17 paikkeilla tuli ns. limatulppa josta sitten seurasi muutama hyvinkin runsaslimainen päivä, varsinkin kp 19 tuli nämä kuuluisat kananmunalimat, ja talletuskin silloin tehtiin. Nyt siis kp 22. Kp 20 oli välipäivä seksistä.
Tänään tuli myös vihlaisut, joita olen tässä jo ehtinyt odottelemaan. Uskoisin siis, että tänään irtosi munasolu.
Yritys on ollut rennompaa kuin moneen kuukauteen. En jaksa enää stressata. Odotukset ovat kyllä kovat, mutta päällimmäiset fiilikset ovat todella mukavat ja rentoutuneet. Mitä väliä vaikka lasten ikäeroksi tulisi vaikka 6v? Meillähän on periaatteessa vaikka 10v vielä aikaa hankkia lapsi tai vaikka useampikin.
Mies vietti tänään 31v synttäreitä. Lahjaksi sai ainakin komean ovulaation sekä kokonaisvaltaisen nautinnon. Saa nähdä saako vielä jotakin muutakin.... ;)
Fiilis on kepeä. Onneksi me ollaan me! <3
On ihanaa heitellä syksyn pudottamia lehtiä ja kohistella kävelemällä lehtimeressä.
torstai 24. lokakuuta 2013
lauantai 21. syyskuuta 2013
Viimeinkin taas täällä
Stressinhallinta ja yritys olla stressaamatta yrityksestä, on tuonut hyvää vaihtelua ajatusmaailmaani. Enää ihan jokainen ajatus ei liippaa kiertopäiviä, ovulaatiolimoja tai vatsannippailuja.
Tauko myös kirjoittamisesta on tehnyt hyvää, ja harvempi tahti muiden kirjoitusten lukemisessa myös. Pahoittelen täällä nyt kaikkia yhteisesti olemattomista kommenteistani. Ehkä tästä taas virkistyy myös tsemppaamaan muita.
Kesä meni ja vuosipäivä lähestyy. Siis yrityksen osalta se "juhla" meni jo, mutta ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa keskeytynyt keskenmenoni koettiin viime vuoden marraskuun lopussa. Pelottavaa, kuinka nopeasti vuosi on mennyt. Lokakuu viime vuonna meinasi tehdä unelmistamme totta, tein positiivisen testin, ja hedelmöittyminen oli tapahtunut syyskuun loppupuolella. Tässä elellään taas samoin toivein, josko syyskuussa olis jotain taikaa.... Toivottavasti ei ainakaan pahaa karmaa, jos taas tärppää, niin sama ruljanssi ei toistu... Meinaan keskenmenon suhteen...
Sitä mietiskellessä....
Voihan tässä mennä vielä vaikka vuosi... Voihan uusi keskenmenokin tulla. Ei se uusi plussatesti mitään uutta lasta lupaa. Ei todella.
Huomaan omissa asenteissa lapsen teon suhteen olevan epäonnistumisen pelon ja katkeruuden tunteiden lisäksi vähän pelottavaakin välinpitämättömyyttä. Onko stressittömyys yhtä kuin välinpitämättömyyttä? En ainakaan stressin tunteiden vallitessa siihen suuntaan ollut pyrkimässä. Olenko siis luovuttamassa?
Olenko aina ollut kovin helposti hanskat tiskiin lyövää sorttia? Vaikka en sitä helpolla myönnä, niin voihan siinä olla piiru tottakin. Muistan kouluaikoina itku kurkussa hokeneeni äidilleni, kuinka en osaa, en osaa. Vaikka totuus oli, etten jaksa harjoitella. Kaiken pitäisi sujua heti. Huomaan tämän piirteen myös 4,5v esikoisessa. Harmittaa, olenko niin läpinäkyvästi sellainen edelleen. Vaikka toivoisin olevani kannustava ja tukeva äiti. Selittävä ja kärsivällinen. Ainakin nyt huomaan, että oma äitini todella on juuri sellainen, en muista koskaan, että hän olisi ollut kärsimätön kanssani, päinvastoin. Edelleen hän on rauhallinen ja kannustava. Ja löytää juuri oikeat sanat sekä minulle että mummina lapsilleni.
Olen huono poistumaan omalta mukavuusalueeltani. Olen myös kovin kriittinen tekemisilleni, tuotoksilleni. En voi kuvailla itseäni perfektionistiksi, mutta joissakin asioissa pidän itseäni vähän turhan tarkkana. Haluaisin, että asiat tapahtuvat täydellisesti, juuri niin kuin haluan. Ja asioita, joihin en voi vaikuttaa, turhauttavat.
En lopulta malttanut olla testaamatta ovulaatiotikuilla tässä kierrossa. Tuntui, että kaikkensa on yritettävä. Kuitenkin samalla stressiä välttäen. Vaikka th olikin sanonut neuvon, että mitäpäs jos jättäisitte nyt testaamatta, jos se aiheuttaa lisästressiä, ja siksi ovulaatio jää tulematta... Mutta, onnistuin kuitenkin saamaan ovulaatiotestitikkuihin (pregcheck) tummia viivoja (kp 20 melkein yhtä tumma, kp 21 tummempi kuin kontrolli, kp 22 melkein yhtä tumma) ja kipuilut ajoittuvat tummien viivojen kanssa yksiin, vähän aiemmin ja vähän myös jälkeenkin. Yhtenä iltana sain myös sormitestillä venyvää läpinäkyvää kananmunalimaa.... Myös tumman viivan kanssa samoihin aikoihin.
Kaiken kaikkiaan myös seksi maistui paremmalta kuin pitkiin aikoihin. Uusiakin juttuja on löydetty vähän piristämään! ;) ajoitukset ovat todennäköisesti osuneet myös hyvin, joten nyt on taas kaikki mihin on voitu vaikuttaa, hoidettu paremmin kuin ikinä olisin osannut toivoa. Toivottavasti kroppakin olisi vihdoin valmis uuteen raskauteen. Ja vuosipäivä muuttuisi juhlaksi.
Kiitos kaikille ihanille lukijoille, olen ilokseni huomannut, että kävijämäärät eivät ole tippuneet, vaikka itse olenkin vähän jo kyydistä meinannut pudota.
Aurinkoista syksyä teille! <3
T. Jubu, kp 24/33, dpo n 3....
Tauko myös kirjoittamisesta on tehnyt hyvää, ja harvempi tahti muiden kirjoitusten lukemisessa myös. Pahoittelen täällä nyt kaikkia yhteisesti olemattomista kommenteistani. Ehkä tästä taas virkistyy myös tsemppaamaan muita.
Kesä meni ja vuosipäivä lähestyy. Siis yrityksen osalta se "juhla" meni jo, mutta ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa keskeytynyt keskenmenoni koettiin viime vuoden marraskuun lopussa. Pelottavaa, kuinka nopeasti vuosi on mennyt. Lokakuu viime vuonna meinasi tehdä unelmistamme totta, tein positiivisen testin, ja hedelmöittyminen oli tapahtunut syyskuun loppupuolella. Tässä elellään taas samoin toivein, josko syyskuussa olis jotain taikaa.... Toivottavasti ei ainakaan pahaa karmaa, jos taas tärppää, niin sama ruljanssi ei toistu... Meinaan keskenmenon suhteen...
Sitä mietiskellessä....
Voihan tässä mennä vielä vaikka vuosi... Voihan uusi keskenmenokin tulla. Ei se uusi plussatesti mitään uutta lasta lupaa. Ei todella.
Huomaan omissa asenteissa lapsen teon suhteen olevan epäonnistumisen pelon ja katkeruuden tunteiden lisäksi vähän pelottavaakin välinpitämättömyyttä. Onko stressittömyys yhtä kuin välinpitämättömyyttä? En ainakaan stressin tunteiden vallitessa siihen suuntaan ollut pyrkimässä. Olenko siis luovuttamassa?
Olenko aina ollut kovin helposti hanskat tiskiin lyövää sorttia? Vaikka en sitä helpolla myönnä, niin voihan siinä olla piiru tottakin. Muistan kouluaikoina itku kurkussa hokeneeni äidilleni, kuinka en osaa, en osaa. Vaikka totuus oli, etten jaksa harjoitella. Kaiken pitäisi sujua heti. Huomaan tämän piirteen myös 4,5v esikoisessa. Harmittaa, olenko niin läpinäkyvästi sellainen edelleen. Vaikka toivoisin olevani kannustava ja tukeva äiti. Selittävä ja kärsivällinen. Ainakin nyt huomaan, että oma äitini todella on juuri sellainen, en muista koskaan, että hän olisi ollut kärsimätön kanssani, päinvastoin. Edelleen hän on rauhallinen ja kannustava. Ja löytää juuri oikeat sanat sekä minulle että mummina lapsilleni.
Olen huono poistumaan omalta mukavuusalueeltani. Olen myös kovin kriittinen tekemisilleni, tuotoksilleni. En voi kuvailla itseäni perfektionistiksi, mutta joissakin asioissa pidän itseäni vähän turhan tarkkana. Haluaisin, että asiat tapahtuvat täydellisesti, juuri niin kuin haluan. Ja asioita, joihin en voi vaikuttaa, turhauttavat.
En lopulta malttanut olla testaamatta ovulaatiotikuilla tässä kierrossa. Tuntui, että kaikkensa on yritettävä. Kuitenkin samalla stressiä välttäen. Vaikka th olikin sanonut neuvon, että mitäpäs jos jättäisitte nyt testaamatta, jos se aiheuttaa lisästressiä, ja siksi ovulaatio jää tulematta... Mutta, onnistuin kuitenkin saamaan ovulaatiotestitikkuihin (pregcheck) tummia viivoja (kp 20 melkein yhtä tumma, kp 21 tummempi kuin kontrolli, kp 22 melkein yhtä tumma) ja kipuilut ajoittuvat tummien viivojen kanssa yksiin, vähän aiemmin ja vähän myös jälkeenkin. Yhtenä iltana sain myös sormitestillä venyvää läpinäkyvää kananmunalimaa.... Myös tumman viivan kanssa samoihin aikoihin.
Kaiken kaikkiaan myös seksi maistui paremmalta kuin pitkiin aikoihin. Uusiakin juttuja on löydetty vähän piristämään! ;) ajoitukset ovat todennäköisesti osuneet myös hyvin, joten nyt on taas kaikki mihin on voitu vaikuttaa, hoidettu paremmin kuin ikinä olisin osannut toivoa. Toivottavasti kroppakin olisi vihdoin valmis uuteen raskauteen. Ja vuosipäivä muuttuisi juhlaksi.
Kiitos kaikille ihanille lukijoille, olen ilokseni huomannut, että kävijämäärät eivät ole tippuneet, vaikka itse olenkin vähän jo kyydistä meinannut pudota.
Aurinkoista syksyä teille! <3
T. Jubu, kp 24/33, dpo n 3....
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Kp 35
Eikä hajuakaan dpo:sta. Todennäköisesti ei mikään. Ovulaatio jäi tulematta ehkä kokonaan tässä kierrossa. Tämä on ihan uutta, ainakin näin vauvantekoaikaan, jolloin kroppa on syynissä suurennuslasin alla. Voihan olla, että näin on käynyt ennenkin, nyt vain todistin sen tikuttamalla. Huhtikuussa venähti 16 päivää, mutta sitten se munasolu vihdoin irtosi.
Alavatsalla nipistelee ja tykyttelee. Kaksi raskaustestiä tehty, molemmat negoja. Voisin oikeastaan toivoa, että hanat aukeaisi ja pääsisi taas uuteen kiertoon. Ties jo kuinka monenteen, en enää viitsi edes laskea. Enää niillä ei ole väliä. Kunhan joskus tärppäisi. Kaikki osuisi kohdalleen ja elämä kääntäisi taas uuden lehden.
Kauppoihin on saapuneet jo koululaisten syksytarvikkeet ja jopa syys/talvitakkeja. Elämä jatkuu. Elämä menee eteenpäin. Ei saa jäädä roikkumaan menneeseen. Katse tulevaan ja hymykuopat esiin. Näin sen kuuluukin mennä. Kaikki on hyvin.
Alavatsalla nipistelee ja tykyttelee. Kaksi raskaustestiä tehty, molemmat negoja. Voisin oikeastaan toivoa, että hanat aukeaisi ja pääsisi taas uuteen kiertoon. Ties jo kuinka monenteen, en enää viitsi edes laskea. Enää niillä ei ole väliä. Kunhan joskus tärppäisi. Kaikki osuisi kohdalleen ja elämä kääntäisi taas uuden lehden.
Kauppoihin on saapuneet jo koululaisten syksytarvikkeet ja jopa syys/talvitakkeja. Elämä jatkuu. Elämä menee eteenpäin. Ei saa jäädä roikkumaan menneeseen. Katse tulevaan ja hymykuopat esiin. Näin sen kuuluukin mennä. Kaikki on hyvin.
lauantai 13. heinäkuuta 2013
Olematon ovulaatio
Ei ehkä tapahtunut koko ovista tässä kierrossa. Nyt jo kp 25, eikä hymiötä ole näkynyt. Mulla on enää pari Clearbluen digiovistestiä jäljellä, uusia en aio hankkia, ainakaan ihan hetkeen. En tiedä stressaanko tuosta testaamisesta niin paljon, että nyt ei koko ovista ole löytynyt. On ollut muutenkin niin ihmeellisiä viime aikoina nää mun kierrot, ettei mitään järkeä.
Olen siis metsästellyt ja testannut ovista 16. kp:stä lähtien... Jotain nippailuja olen tuntenut, mutten mitään enempää. Jos en tarkkailisi, en luultavasti edes rekisteröisi nipistyksiä. Olen nimittäin joskus todella joutunut ihan puhaltelemaan ja taipumaan kaksin kerroin oviskipuilun takia. Nyt ei niin mitään.... Saakutti, jos tästä tulee taas joku vastaava megakierto kuin NYCin reissun aikaan... Että humps, ovis kp 33 ja siitä taas pari viikkoa, että alkaa menkat.
Tää on ihan perseestä suomeks sanottuna. Talletuksia ollaan tehty lähes joka päivä nyt ööö... Pari viikkoa, ja rupeis oikeestaan riittää pikkuhiljaa... Menee seksistäkin ihan maku. Pari päivää ollaan oltu harrastelematta tän parin viikon aikana. Se on munkin mittareilla jo aika paljon ja usein se. Meille yleensä normitahti on ehkä kerran tai kaks viikossa... Nyt yrittämisen aikaan tosin painottunu niin oviksen tienoille, että muu kierto menee aika harvakseltaan...
Alkaa olla jo vähän epätoivoakin ilmassa, mitä jos km seurauksena jokin onkin pielessä? Keskustelin tässä normiterkan kanssa taannoin tästä yrittämisestä ja km:sta ja sen hoidosta, kun mitään jälkitarkastusta tai -kontrollia tyhjentämisen jälkeen ei ole ollut. Hän sanoi, ettei yleensä edes oteta vastaan, jos ei ole kipuja tai vuotohäiriöitä.
Koitetaan vaan jaksaa painaa. Aika lyhyeks taitaa jäädä luteaalivaihe, tai sitten kierto pitkittyy taas. Normaalikierto ollut siis n. 33 vrk, eli 9 päivän päästä pitäis alkaa menkat, eikä ovista näy.
Voikohan se olla ollut jo? Ilman, että testiin olisin saanu bongattua (normaalisti mulla on näyttänyt n. 48h hymiöö), nyt olen tehnyt 1-2x päivässä testejä. Jos se oliskin ollut jo ennen kp 16? Ennen yleensä n kp 20.
Limojakin olen tutkaillut, pari kertaa tullut jotain pyyhittäessä. Ei missään tapauksessa sellaisia määriä, että ovislimoiksi kutsuisin (vertailuna aiempiin limoihin, kun selvät oireet ja testinkin plussaa). Väittäisin tunnistavani oviksen jo myös ilman testejäkin.
Ihmekroppa. Tekee mitä lystää... Ei tässä oikeen enää tiedä mitä tehdä.
Pitäis olla vaan ja harrastaa paljon seksiä, silloin kun huvittaa, lopettaa laskurit ja testailut. Nauttia kesästä ja olla stressaamatta.
Siihen suuntaan siis! Aurinkoisia päiviä ihanaiset! Positiivinen ajattelu.
Olen siis metsästellyt ja testannut ovista 16. kp:stä lähtien... Jotain nippailuja olen tuntenut, mutten mitään enempää. Jos en tarkkailisi, en luultavasti edes rekisteröisi nipistyksiä. Olen nimittäin joskus todella joutunut ihan puhaltelemaan ja taipumaan kaksin kerroin oviskipuilun takia. Nyt ei niin mitään.... Saakutti, jos tästä tulee taas joku vastaava megakierto kuin NYCin reissun aikaan... Että humps, ovis kp 33 ja siitä taas pari viikkoa, että alkaa menkat.
Tää on ihan perseestä suomeks sanottuna. Talletuksia ollaan tehty lähes joka päivä nyt ööö... Pari viikkoa, ja rupeis oikeestaan riittää pikkuhiljaa... Menee seksistäkin ihan maku. Pari päivää ollaan oltu harrastelematta tän parin viikon aikana. Se on munkin mittareilla jo aika paljon ja usein se. Meille yleensä normitahti on ehkä kerran tai kaks viikossa... Nyt yrittämisen aikaan tosin painottunu niin oviksen tienoille, että muu kierto menee aika harvakseltaan...
Alkaa olla jo vähän epätoivoakin ilmassa, mitä jos km seurauksena jokin onkin pielessä? Keskustelin tässä normiterkan kanssa taannoin tästä yrittämisestä ja km:sta ja sen hoidosta, kun mitään jälkitarkastusta tai -kontrollia tyhjentämisen jälkeen ei ole ollut. Hän sanoi, ettei yleensä edes oteta vastaan, jos ei ole kipuja tai vuotohäiriöitä.
Koitetaan vaan jaksaa painaa. Aika lyhyeks taitaa jäädä luteaalivaihe, tai sitten kierto pitkittyy taas. Normaalikierto ollut siis n. 33 vrk, eli 9 päivän päästä pitäis alkaa menkat, eikä ovista näy.
Voikohan se olla ollut jo? Ilman, että testiin olisin saanu bongattua (normaalisti mulla on näyttänyt n. 48h hymiöö), nyt olen tehnyt 1-2x päivässä testejä. Jos se oliskin ollut jo ennen kp 16? Ennen yleensä n kp 20.
Limojakin olen tutkaillut, pari kertaa tullut jotain pyyhittäessä. Ei missään tapauksessa sellaisia määriä, että ovislimoiksi kutsuisin (vertailuna aiempiin limoihin, kun selvät oireet ja testinkin plussaa). Väittäisin tunnistavani oviksen jo myös ilman testejäkin.
Ihmekroppa. Tekee mitä lystää... Ei tässä oikeen enää tiedä mitä tehdä.
Pitäis olla vaan ja harrastaa paljon seksiä, silloin kun huvittaa, lopettaa laskurit ja testailut. Nauttia kesästä ja olla stressaamatta.
Siihen suuntaan siis! Aurinkoisia päiviä ihanaiset! Positiivinen ajattelu.
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Kp 1
Näin se vaan meni.
Sinne se taas vaan meni.
Kaikki valuu jälleen ulos kohdustani. Toivonrippeet, verenä.
Vituttaa. Ahdistaa. Stressaa.
Miksei kaikki mene niinkuin ennen?
Miksi me ei saada sitä kolmatta kehystä noiden kahden muun kauniin rinnalle seinälle?
Sinne se taas vaan meni.
Kaikki valuu jälleen ulos kohdustani. Toivonrippeet, verenä.
Vituttaa. Ahdistaa. Stressaa.
Miksei kaikki mene niinkuin ennen?
Miksi me ei saada sitä kolmatta kehystä noiden kahden muun kauniin rinnalle seinälle?
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Viikonloppuna aurinkoa ja harmaata
Eilen dpo 10 testasin pregchekillä, tuloksena haalea viivanpaikka. Eli nega. Noitahan on jo niin nähty. Aina ne menkat sieltä tulee vaikka olis kuin tumma viivanpaikka....
Tänään testattu taas aamupissasta ja nyt ei ollut enää jälkeäkään viivanpaikan kohdalla... Sinne hävisi... Kaikki toiveet karisevat vähitellen ja psyyke koodattu taas kerran veren kohtaamiselle.
Eilen siunasimme myös edesmenneen vaarini hänen lapsuudenmaisemissaan. Pojat puettiin mustiin suoriin housuihin ja valkoisiin paitoihin sekä kaulaansa saivat mustat kravatit. Siunaustilaisuus oli lämmin ja kaunis. Veimme arkulle valkoiset ruusut - minä ja mieheni isot ja pojat pienet. Vieraita oli reilu 70 ja kukkameri oli vaikuttava. <3
Nuorimmaisemme 2v 7kk on juuri nyt todella voimakkaassa kyselyiässä. Hän kyseli istuessamme puisessa hämyisessä ja hiljaisessa kirkossa suhteellisen kirkkaalla lapsen äänellään (niin että koko kirkko kyllä kuuli) mm. Koska se isovaari tulee tuolta arkusta? Selitin kuiskaten, että ei hän tule sieltä pois, isovaari nukkuu nyt, ikuisesti. Kysely jatkuu. Milloin se isovaari herää sieltä? Ei, hän ei enää rakkaani herää. Miksi isovaari ei enää herää? Miksi?
Minusta kysely oli tavallaan hellyttävää ja herkistävää, eikä se näyttänyt haittaavan ketään vierastakaan.
Tänään piipahdettiin vastavuoroisesti Lintsillä. Viikonloppuna siis hautajaisista huvipuistoon. Onneksi saatiin huvitella aurinkoisessa säässä ja ehdittiin sateen alta pois. Lintsillä on pikkulapsille reilu 10 maksutonta laitetta, ja ne riittivät mainiosti 2 ja 4 v pikkupojille. Lisäksi nähtiin myös Angry Birds leikkipaikka, mutta sinne ei edes ehditty, vaikka 4 tuntia vietettiinkin huvittelemassa... :)
Tänään testattu taas aamupissasta ja nyt ei ollut enää jälkeäkään viivanpaikan kohdalla... Sinne hävisi... Kaikki toiveet karisevat vähitellen ja psyyke koodattu taas kerran veren kohtaamiselle.
Eilen siunasimme myös edesmenneen vaarini hänen lapsuudenmaisemissaan. Pojat puettiin mustiin suoriin housuihin ja valkoisiin paitoihin sekä kaulaansa saivat mustat kravatit. Siunaustilaisuus oli lämmin ja kaunis. Veimme arkulle valkoiset ruusut - minä ja mieheni isot ja pojat pienet. Vieraita oli reilu 70 ja kukkameri oli vaikuttava. <3
Nuorimmaisemme 2v 7kk on juuri nyt todella voimakkaassa kyselyiässä. Hän kyseli istuessamme puisessa hämyisessä ja hiljaisessa kirkossa suhteellisen kirkkaalla lapsen äänellään (niin että koko kirkko kyllä kuuli) mm. Koska se isovaari tulee tuolta arkusta? Selitin kuiskaten, että ei hän tule sieltä pois, isovaari nukkuu nyt, ikuisesti. Kysely jatkuu. Milloin se isovaari herää sieltä? Ei, hän ei enää rakkaani herää. Miksi isovaari ei enää herää? Miksi?
Minusta kysely oli tavallaan hellyttävää ja herkistävää, eikä se näyttänyt haittaavan ketään vierastakaan.
Tänään piipahdettiin vastavuoroisesti Lintsillä. Viikonloppuna siis hautajaisista huvipuistoon. Onneksi saatiin huvitella aurinkoisessa säässä ja ehdittiin sateen alta pois. Lintsillä on pikkulapsille reilu 10 maksutonta laitetta, ja ne riittivät mainiosti 2 ja 4 v pikkupojille. Lisäksi nähtiin myös Angry Birds leikkipaikka, mutta sinne ei edes ehditty, vaikka 4 tuntia vietettiinkin huvittelemassa... :)
tiistai 4. kesäkuuta 2013
Toivo elää, mr Smileface! :)
Kp 19/~33.
Hymynaama paukahti juuri tehtyyn ovistestiin!! Tämän päivän talletuksiin ladataan nyt suuuuuret odotukset. Tai sit "pakotan" miehen heräämään huomenna 6.00 tekemään vielä viimehetken pikatuuttaukset....
Toivo elää sittenkin!
Julma heitto, sillä vaarini nimi oli Toivo. Hän pääsi ikuiseen lepoon, pilven reunalle viime viikolla, täytettyään edellisenä päivänä huikeat 87v.
Kunnia hänen muistolleen. Ikävä on kova.
Terveiset sinne taivaaseen.
Ps. Kenenköhän nimipäivä se tänään olikaan? ;)
Hymynaama paukahti juuri tehtyyn ovistestiin!! Tämän päivän talletuksiin ladataan nyt suuuuuret odotukset. Tai sit "pakotan" miehen heräämään huomenna 6.00 tekemään vielä viimehetken pikatuuttaukset....
Toivo elää sittenkin!
Julma heitto, sillä vaarini nimi oli Toivo. Hän pääsi ikuiseen lepoon, pilven reunalle viime viikolla, täytettyään edellisenä päivänä huikeat 87v.
Kunnia hänen muistolleen. Ikävä on kova.
Terveiset sinne taivaaseen.
Kuljet siellä
kai onnen tiellä
jäivät muistot mulle ikuiset
ne mua kantaa
luo taivaanrantaa
siksi kuollutkaan koskaan et
-Ilpo Kaikkonen-
Ps. Kenenköhän nimipäivä se tänään olikaan? ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)