Kuopuksemme syntyi täsmälleen silloin. Esikoisemme ja kuopuksen ikäero on 1v 9kk 6vrk. Pienin on siis täsmälleen sen ikäinen mitä esikoinen oli kun pikkuveli tuli taloon. Se herättää muistoja. Ihania muistoja. <3
Mitä ajatuksia silloin koin kun perheessä ei enää ollut vain yksi lapsi? Yhtäkkiä huomio piti jakaa. Rakkaus piti tuplata. Esikoista piti huomioida kuin ennen ja samalla imettää vauvaa. Pikkuisestani tuli isoveli, vaikka hän oli vielä pieni. Mietin silloin ja mietin vieläkin, odotanko esikoiseltani liikaa?
Mitä sitten, jos perheeseemme tulee vielä kolmas? Riittääkö huomiota, voinko triplata rakkauden, saavatko kaksi muuta tarpeeksi huomiota ja ja ja... listaa vois jatkaa vaikka mihin asti.
Niin kuin unessani, alitajuntani viskelee minulle ajatuksia aina vaaleanpunaisista ruusuista katastrofiin. Voisin olla onneni kukkuloilla ja kauhuissani samaan aikaan. Vai voisinko?
Odotan kovasti ovulaatiota ja mahdollista tärppiä, mutta ajatukset saavat näinä odottelupäivinä (-viikkoina) ihmeellisiä kierteitä. Päässä pyörii monenlaista. ;)
Tuttuja ajatuksia. Sillon kun odotin toista lasta niin joskus itkin hormonihuuruissani esikoisen sängyn vieressä ja katsoin pientä nukkuvaa tyttöäni. Mulla oli pahamieli hänen puolestaan, ettei hän enää tule saamaan mun huomiota samalla tavalla ja itkin myös sitä, että pystynkö rakastamaan vauvaa yhtä paljon kuin esikoista. Aika ristiriitaista kun kuitenkin halusin esikoiselle sisaruksen ja toivottavasti koko elämän kestävän suhteen.
VastaaPoistaJa hulluilta noi ajatukset nyt tuntuu, rakkautta riittää vaikka lapsia ois kymmenen :) ja on ihanaa huomata, miten tuon pienen 1-vuotiaan silmät loistaa kun aamulla näkee siskonsa <3 ja huvittaa, millaista turvaa ja rohkeutta tuo pienempi tuo isommalle.
Mut välillä mulla on paha mieli kun tuntuu, ettei pysty aina syliä ja hellyyttä antamaan tasapuolisesti. Tuleehan tota 1-vuotiasta kannettua ja se usein mussa roikkuu kiinni. Ja jos esikoinen on mun sylissä niin kuopus tulee ihan oikeesti räyhäämään siihen viereen ja sit mulla on molemmat likat sylissä. Koitan kyllä viettää aikaa myös kahdestaan isomman kanssa ja pitää sylissä kun toinen siitä tykkää.
Kiitos ajatusten vaihdosta! Nythän mä taas muistan nuokin ajatukset siitä, kuinka sisarukset saavat loppuelämänsä turvaksi toisensa ja kuinka paljon heistä on iloa ja apua toisilleen koko heidän elämänsä ajan. Ja vielä plussaahan olisi että ikäerot eivät olisi ihan mahdottomat, jotta elämänvaiheetkin kulkisivat rinnakkain. Ja onhan lapsista hyötyä vanhemmillekin, sitten joskus... ;)
Poista