keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Uusi aloitus :)

Mähän en ole muistanutkaan, että olen joskus aloittanut tällaisen bloggauksen! Viime yönä kun en saanut unta, niin mietin, että nyt olisi kiva alkaa vähän kirjoittaa muistoja ylös, vaikka nettiin, vaikka blogiin... Miten sattuikaan, että löysin nyt vanhan jo aloitetun blogin.. ;) iloinen yllätys! Oli myös mukava lukea vanhoja tekstejä, joita valitettavasti ei montaa ehtinyt syntyä... Vissiin vauva-arki vei liikaa mukanaan ja iski äitiys-vanhemmuus-dementia. Sillä nyt tuo esikoisemme on 3v ja 4kk.



Aloitanpa jälleen tämän päiväkirjan täyttämisen, ensin vähän vanhojen muistelulla... Kolme vuotta on kulunut vauhdilla! Jokainen päivä on erilainen ja tuo mukanaan rutkasti iloja ja välillä myös murheenkryynejä... Päällimmäisenä muistona on kuitenkin ihana vauva-arki, johon on siunaantunut kaksi maailman ihaninta lasta! Esikoispoikamme syntyi 5.2.2009. Synnytys oli aika rankka. Pitkän käynnistysprosessin ja kivuliaan supistelun jälkeen päädyttiin kiireelliseen sektioon, kun vauvan päästä otetut happiarvot lähentelivät liian matalan raja-arvoa. Olin avautunut vain 6 cm:iin ja matkaa oli vielä paljon jäljellä. Mieheni oli juuri käymässä kotona kun leikkauspäätös tehtiin. Onneksi sain puhelimella yhteyden häneen, joka vastasi vasta kolmannella soittoyrityksellä, että parkkeerasi juuri autoa Kättärin eteen. Sektio sujui hyvin, haava parani hyvin ja toipuminenkin leikkauksesta sujui ongelmitta. Imetys oli aluksi hankalaa, kivuliasta ja turhauttavaa. Ensin ei maitoa meinannut tulla (ei nouusut) koska sektion jälkeen maidonnousu tapahtuu hitaammin. Sitten nännit vuosivat verta, jota meni myös vauvan vatsaan ja tuli mustana ulos... Pelästyttiin hulluna.. no, alkuhankaluuksien jälkeen maito nousi ja sitten sitä riittikin... Käytiin viikko synnytyksen jälkeen imetysohjaajallakin Kättärillä, joka oli muuten loistavaa! Vaikeuksien kautta voittoon tässäkin tapauksessa, imetys sujui lopulta hyvin ja oli mukavaa. Imetystä jatkettiin 1v 1kk.



Esikoisemme on ihana isoveli, pikkuveli syntyi 11.11.2010 isoveljellä ikää tuolloin siis 1v 9kk. Pikkuveljen syntymä oli luonnollinen, käynnistyi itsekseen käynnistystä edeltävänä yönä (rv 42+1). Olin kärsinyt supistuksista jo kaksi edeltävääkin yötä, ja saanut nukutuksi melko heikosti. Supistuksia tuli noin puolen tunnin välein päivisinkin, mutta sitten kolmantena yönä koko ajan ja tiheäänkin, n. 10 min välein. Mieheni heräsi 3 aikaan kellottamaan supistusvälejä, jotka olikin sitten jo viiden minuutin välein. Noin 4 aikaan lähdettiin kontrollikäyrille. Sanottiin myös että ottakaa jo synnytyskassi varmuuden vuoksi mukaan... Naapurista tuli kummisetä isoveljeä vahtimaan, kun me lähdimme kontrolliin, jonne sitten jäimmekin, kun käyrien jälkeen tarkastuksessa olin jo 3 cm auki. Pääsin toiveiden mukaisesti ammeeseen, mikä ei esikoisen synnytyksessä harmikseni ollut mahdollista. Ammeen täyttöä odotellessa istuin keinutuolissa noin 20 min ja ammeessa ehdin olla noin puoli tuntia, kun tarkastettiin taas, ja olin jo auennut 8 cm:iin. Avautuminen tapahtui hyvin ja pystyin rentoutumaan hyvin lämpimässä vedessä. Istuskellessani ammeessa nautiskellen samalla myös ilokaasua. Klo 7 jälkeen alkoi sitten ponnistuttamaan, minut ohjattiin sängylle kylkimakuulle. Kätilö sanoi, että kaikki menee niin luonnollisesti ja sujuu hyvin, että turha tähän on puuttua turhaan. Klo 7.26 noin vartin ponnistelujen jälkeen kehoni työnsi ulos kunnon kokoisen pikkuveljen! Mieheni ensimmäinen kommentti ole, että se näyttää ihan sulta! :)

Vauva-arki on muuttunut taapero- ja leikki-iän arjeksi. Tai lapsiperhearjeksi. Rutiinit ja päivärytmi ohjailevat arkea soljuvasti eteenpäin. Välillä kompuroidaan oikein kunnolla uhmaavan isoveljen ja tahtovan pikkuveljen välienselvittelyissä... Äidin ja isän hermoja testataan välillä vähän liikaakin... Uusien taitojen oppiminen ja mielin kehittyminen on suuria tunneskaaloja läpikäyvää puuhaa. Siinä on niin pojat kuin vanhemmatkin välillä vain tunteiden vietävinä ja aalloilla matkustajia... Järkiperäisiä kasvatusoppeja kaipaisi välillä lisää keinokoppaan, kun oikein hermoja koetellaan. Vaikka kuinka oppaita lukisi ja ohjeita satelisi, ei niitä muista noudattaa joka mutkassa ja kivikossa, silloin tulee turhaan raivottua ja huudettua. Samalla tietäen ettei se johda tilanteessa yhtään mihinkään. Oma vanhemmuuskin on kasvamista joka päivä.



Veljekset saivat kerrossängyn kesän 2012 alussa, joka oli molemmille jännittävä ja mieluinen asia. Pinnasängystä luovuttiin, kun kuopuksemme oli 1v 6kk ja valmis siirtymään "isojen poikien" sänkyyn. Kumpikaan ei ole vielä (kop kop) pudonnut sängystä, etenkään isompi, joka pääsi yläsänkyyn. Kyllä varapatja lojuu sängyn vierellä vielä varmaan tovin... Isoveljen iltarutiineihin on jo usean kuukauden ajan kuulunut "maalaus", jossa vatsaan, selkään ja välillä myös käsiin ja jalkoihin piirretään kuvioita kevyesti sormenpäillä. Mukava rauhoittuminen iltasadun jälkeen ennen nukahtamista. Muutenkin miellyttävä rutiini, joilla muuten tuntuu olevan erittäin suuri merkitys arjen sujumiselle. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Pikkuveli tulee kovasti mielellään isoveljen perässä ja haluaa tehdä kaiken juuri niin kuin isoveli!



Arki pyörii siis rutiineista toisiin, yhtäaikaiset päiväunet rytmittävät päivän niin, että äiti saa hetken huilahtaa herkuttelemalla ja digiboksin nauhoitusten parissa. Yöt sujuvat onneksi rauhallisesti, molemmat nukkuvat hyvin. Jompi kumpi herää välillä n. klo 6 ja kömpii sitten jatkamaan unia pariksi tunniksi isin ja äidin väliin. Illalla pojat nukahtavat n. klo 22 ja aamulla herätään 8-9 aikaan. Päiväunet nukutaan n. klo 14-17. Eli aika myöhään verrattuna tuttavalapsiin, jotka ovat päivät hoidossa. Meille sopii tämä kun ei ole tarvetta aikaisiin herätyksiin. Käy hyvin iltavirkulle ja aamu-uniselle kotiäidille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti