Huono olo ja paha mieli

Sattuuhan sitä. Nyt sattuu joka paikkaan. Eniten päähän ja niskaan. Toiseksi eniten vatsaan ja luojan kiitos vasta kolmanneksi selkään.

Selkään iski tasan viikko sitten akuutti lumbago. Eli jonkin asteinen noidannuoli-tyyppinen kipu. Olin hiihtämässä, kuten edellisiltanakin. Olin jo paluumatkalla. 10,5km takana, enää noin 1,5km jäljellä. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta. Oikeasta jalasta katosi voimat. Ihan totaalinen stoppi. Epäinhimillisen tuskainen kipu ja kramppi. Meinasin lyhyistyä ladulle, mutten olisi päässyt enää sieltä ylös, joten paino vasemmalla jalalla työnsin itseni pois metsän keskeltä. Se oli hirveää ja pelottavaa.

Vaikka pahin kipu pysyykin loitolla lääkkeillä. Se ei ole vienyt henkistä pahaa oloa pois. En ole koko viikkona jaksanut tehdä mitään. Enkä pystynyt liikkumaan. Kävelykin on jo haaste.

On olo, että saisipa käpertyä sohvalle ja jäädä sinne. Muu maailma voi mennä menojaan. Mä en jaksa pysyä vauhdissa. Olo on voimaton. Miehen kanssa keskenmeno nousi tänään puheeksi kaiken tämän muun sonnan keskellä. Mies oli vierelläni, kyseli, lohdutti, kannusti, käski suunnata ajatukset tulevaan matkaan ja piti kiinni, halasi. <3

Taitaa asiat olla kaiken tämän harmaan sumun keskellä lopulta aika hyvin. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat isoilta, kun asiat ovat oikeasti hyvin.

Mikähän lääke tepsis tähän voimattomuuteen ja kyllästyneisyyteen? Mä oon jotenkin nyt tosi maalla, henkisesti ja fyysisestikin enemmän rikki kuin aikoihin. Haluaisin olla niin paljon parempi äiti, kumppani, vaimo ja ihminen. Miks mä en jaksa?

Masentaa katsoa toisia, joilla menee ihan helvetin hyvin. Masentaa nähdä aurinko, kun ei vaan huvita lähteä ulos. Onneks tulee aina huominen.

Toivottavasti huomenna paistaa aurinko ja mieli on parempi. Niin, että jaksais taas.

Kp 3, ja että ärsyttää. Nääkin tässä vielä.