Mietteitä ja ajatuksia, rv 7+2

Raskaana ollaan, todennäköisesti edelleen. Viikkoja suunnilleen 7+2. Ihanaa, kahdeksannella viikolla mennään ja kuvien perusteella alkiomme näyttää jo lähes ihmiseltä! Hurja muutos parissa viikossa. Löysin huikeaa kuvaa, miltä sisälläni ehkä näyttää juuri nyt! :)

http://www.ehd.org/movies.php?mov_id=41

Oma olotila on suhteellisen normaali. Väsymystä esiintyy pitkin päivää, mutta paha olo on pysynyt inhimillisenä. Kun vaan muistaa pitää verensokerin aika korkealla koko ajan. Eilen illalla en ollut syönyt mitään muutamaan tuntiin, ja nukkumaan mennessä tuli todella huono olo ja päätä särki. Olin jo pessyt hampaat, mutta luonto ajoi minut vielä jääkaapille. Join mustikkakeittoa ja söin vielä banaanin. Olo koheni huomattavasti. Ja uuden hammaspesukierroksen jälkeen nukkumaanmeno maistuikin paremmin.

Pitkin tätä lyhyttä matkaa ajatukset tulevasta on jo pyörineet suurperheen onnesta rahahuoliin ja aviokriisistä omakotitaloon ja citymaasturiin.

Miltä nyt tuntuu? Ajatus kolmannesta. Aika hurjaa. Miten kahden ihmisen aika jaetaan kolmelle tasapuolisesti? Rakkaus lisääntyy, sen tiedän, sitä ei tarvitse jakaa. Se oli suuri huolenaiheeni, kun kakkosta odotin. Mutta aika, syli, huomio. Niiden jakaminen vielä yhdelle. Tuntuu niin kamalalta ajatella, että yksi tulee vielä viemään huomiota jo kahdelta muulta, kun välillä tuntuu ettei riitä niillekään riittävästi huomiota. Ja omakin aika on kortilla. 

Jaksaminen itsessään ei onneksi pelota, koska apujoukkoja on todella lähellä. Aina on apua avosylin tarjolla ja sitä kyllä koko ajan enemmän "kehtaa" ottaa vastaan. Tarve näyttämiseen ja pärjäämiseen -vaihe on mennyt ohi. "Rajaa" oman jaksamisen kanssa ei onneksi ole vielä ole tarvinnut kohdata. Lähellä ollaan käyty, ja silloin itse on jo tajunnut höllätä. Lähteä vaikka yksin kaupoille. Pienikin hengähdys ilman vastuuta voimaannuttaa kummasti.

Jos kaikki menee hyvin, tuleva vauva syntyy ensi kesäkuussa, siis 5kk ennen kuin kuopus täyttää 3v ja silloin äitiyspäiväraha menee edelleen samalla kaavalla kuin esikoisesta. Siihen tähdättiin ja luojan kiitos, näyttää hyvältä. En olisi halunnut mennä nyt välillä kokopäivätöihin ja viedä poikia tarhaan... Enkä jäädä minimiäitiysrahalle... 

Työkuviot ovat muutenkin aika epäselvät, mutta saapahan vielä työelämä mua odottaa, ainakin seuraavat 3 vuotta. Jäin nimittäin suoraan valmistuttuani, toiseen ammattiini, äitiyslomalle. Ja sillä tiellä ollaan. Oman alan töitä en ole siis tehnyt vielä ollenkaan. Ensimmäisen ammatin töitä pari kesää 

Ennen nukahtamista mielessä pyöri raskausuutisten kertominen, kuten niin monena iltana ja päivänä muulloinkin. Pohdin ajankohtaa ja tapaa, jolla uutiset kerrotaan. Neuvola on viikon päästä. Josko siellä kunneltaisiin sydänääniä... Voisiko sen jälkeen jo 100% uskoa tähän. Ja jos ei kuunnella? 

Laittaisinko oman äitini kertomaan uutiset lukemalla kirjoittamani värssyn kuopuksen 2v juhlissa, joka olis neuvolan jälkeen sopivasti niin, että läheiset olis kaikki paikalla? Vai antaisinko esikoisen kertoa samassa tilaisuudessa omin sanoin, että äidin masussa on vauva? Vai laittaisinko kuopukselle paidan, joka oli esikoiselle kun kakkonen julkistettiin...  ;)

Aina tää on niin uskomattoman vaikeaa uskoa. Pitäiskö mennä johonkin 150€ maksavaan varhaisultraan... Vaikka ennenkään en ole niissä käynyt. Edellisissä raskauksissa oireet olivat muutenkin voimakkaammat. Voi tätä.