Rv 29+ ja veljesten kuulumisia

Näin on, kolmaskymmenes raskausviikko pyörähti eilen käyntiin. En vaan voi edelleenkään käsittää, kuinka nopeasti aika menee... Vaikka siitä kauniista raskaustestistä ja kesästä on kyllä jo ikuisuus!


Neuvolassa kävin taas tällä viikolla ja kaikki oli niinkuin pitää, syke kuului patarummun lailla ja lukemat aika tasaisena reilut 140.



Vauveli majailee vatsassa mielellään oikealla puolella, kuten molemmat veljensäkin. Potkuja ja kiemurteluja tunnen sekä oikeassa nivusessani että oikealla kylkiluiden tienoilla. Välillä oikein iPad hypähtää, jos sitä kannattelee vatsan päällä. Se on huvittavaa katsottavaa ja hauskan tuntuista. Näitä tunteita on ollut eniten ikävä raskauksista.




Selkä oireilee myös välillä, aina liikkeelle lähtiessä ja helpottaa, kun vähän jumppailee. Tuntuu, että nikamiin on tullut väljyyttä. Välillä tuntuu ristiselässä "lonksumista".
Kyykistyminen tuntuu häpyliitoksessa ja maahan suorinjaloin kumartaminen hengästyttää ;)




Pahimmilta liitoskivuilta olen toistaiseksi välttynyt... Tosiaan toistaiseksi... Ekassa raskaudessa ihan loppumetreillä kävely oli todella vaivalloista häpyliitoskivuista johtuen... Sitä en muista toisesta raskaudesta, ja toivottavasti vältyn niiltä pahimmilta nytkin.


Selinmakuu aiheuttaa huonoa oloa, eikä vatsallaan pysty oikeastaan enää olemaan, edes mukailtuna puoliksi vatsallaan, puoliksi kyljellään.... Joten nukkuma- ja lepoasento on kylkimakuu. Sekin aiheuttaa pientä kipuilua ja puutumista lonkassa ja olkapäässä, joten öistä ei enää nauti niinkuin ennen. Tyynyillä täytyy nyt alkaa tukea asentoa enemmän. Nyt mulla on yksi polvien välissä, joka löytyy sitten pitkin yötä eri puolilta sänkyä.... Pitäisköhän sitoa se narulla kiinni toiseen jalkaan.... ;)




Isoveljistä on kasvanut jo hyvin itsenäisiä poikia ja toistensa parhaita kavereita. Nytkin olen vain parin tunnin verran seurannut sivusta heidän seikkailujaan HopLopissa. Tämä on 4v:n itsevalitsema palkinto erittäin reippaasti suoritetusta neuvolalääkärikäynnistä. :)






Pojat vaativat paljon toimintaa päiviinsä, sisällä leikit menevät usein riehumiseksi, jos höyryjä ei pääse purkamaan ulos tai muualle, missä saa riehua vapaammin. Päivittäisestä liikunnasta ja ulkoilusta ei voi luopua. Olen supertyytyväinen poikien metsäkerhoon, jossa ovat saaneet käydä tänä syksynä kolme kertaa viikossa 3 tuntia kerrallaan. Säässä kuin säässä todella mielekästä toimintaa metsässä! Luksusta, mun omaa aikaa! ;) Olen käynyt koko syksyn kuntosalilla, kaupassa tai kirppiksillä sinä aikana! Usein se aika vilahtaa hujauksessa.




Kotona poikien suosikkipuuhia ovat pikkulegojen rakentelu ohjeiden mukaan. Melkein 6v jaksaa hyvin 30-60 minuuttia kerrallaan, juuri 4v täyttänyt jaksaa avustettuna max 30 minuuttia (aikuinen tai isoveli etsii oikeat palat, ja hän rakentaa). Lisäksi (lauta)pelit ovat nousseet suosioon. Pojat virittävät itse laudat ja nappulat kuntoon ja pelaavat keskenään. Samalla äiti saa leporauhan tai laittaa ruokaa/siivoaa/pyykkää...




Nautin nyt tästä vaiheesta, joka pari vuotta sitten oli vain haavetta... Pieni ikäero (1v9kk) palkitsee tässä vaiheessa (leikit käyvät yhteen ja leikki-(ja tappelu)kaveri on aina läsnä)




Tappelut ja riidat ovat jokapäiväisiä, mutta nekin opetellaan ratkaisemaan. Pienempi kasvaa fyysisesti toista nopeasti kiinni, painoeroa on noin 4 kg ja pituuseroa noin 9cm. Voimaa molemmilla on jo älyttömästi ja painit ja esim. jalkapallo ja sähly onkin aika tasaväkisiä.




Isompi on oppinut lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen alkeet ja onkin edennyt niissä hurjasti tämän kesän ja syksyn aikana. Niissä hän pystyy vielä pikkuveljeä vedättämään, juuri vaikka lautapelin yhteydessä. Ja kun pikkuveli tajuaa häviävänsä huijatuksi tukemalla, syntyy suurimmat riidat.


Päiväunista ollaan pikkuhiljaa luopumassa kokonaan, ja siirrytään pikkuisen pidempiin yhtäjaksoisiin yöuniin. Ainakin isompi veli selvästi pärjää loistavasti ilman päiväunia ja nukahtaa sitten helposti illalla. Pikkuveli nukahtaa iltasadun aikaan lähes pystyyn, mutta sinnittelee hyvin. Välillä jos ei olla nukuttu päikkäreitä ja päivällä ollaan kovin touhuttu ja ajetaan vähänkin pidempää matkaa (15-20 min) autolla 17-18 aikaan niin pienempi nukahtaa lähes varmasti, joskus isompikin. Sitten perillä onkin herättämistä.... Mutta mielummin torkahtaa 10 minuutiksi, sillä jaksaa hyvin sinne iltaan asti.


Yleensä herätään aamulla noin 7.30 ja illalla mennään 21 mennessä nukkumaan. Kun vielä nukuttiin päikkäreitä (yleensä 14-16 välillä), ilta venyi aina 22 asti. Isompi saattoi pyöriskellä vielä 22.30 itsekseen sängyssään. Siksi olemme ajatelleet nyt luopua päikkäreistä. Mä en enää vaadi sitä omaa aikaa keskellä päivää (mikä jossain vaiheessa tuli todella tarpeeseen), vaan nautin siitä omasta ajasta miehen kanssa iltaisin. Ja molempien nukutus sujuu max 5 minuutissa. Se on luksusta. Yleensä luetaan sohvalla iltasatu tai kaksi. Ja sitten mennään sänkyihin ja laulan kaksi laulua (molemmat saa valita yhden). Yleensä pienempi on nukahtanut jo ensimmäisen laulun puoleenväliin mennessä ja isompi jää nukahtamaan itsekseen laulujen jälkeen, siihen menee noin 5 minuuttia. Mutta minä pääsen laulujen jälkeen jo rentoutumaan sohvalle tai omaan sänkyyn.


Tähän nukkumaanmenon helppouteen on tultu pitkä matka. Yötkin ovat rauhallisia yleensä. Vielä pari kuukautta sitten koimme taantumista pikkuveljen yökastelussa (joka yö tuli pissat sänkyyn) mutta sekin on taas parantunut. Kop-kop.




Tuntuu, että elämä on tällä hetkellä raiteillaan. Päivissä on rytmi ja yöt nukutaan.


Maaliskuussa sitten taas uudet kuviot, uudet rytmit ja paluu yöherätyksiin... <3

Vauhdilla kohti maaliskuuta

Näin on aika vierinyt jo voiton puolelle! Uskomatonta, että viikot vierivät lähes huomaamatta, en pysy oikein edes laskuissa mukana, pitää aina puhelimen kalenterista tarkistaa millä viikoilla ollaan menossa. Nyt siis menossa rv 25+2. Laittaa hymyilyttämään. Enää 15-17 viikkoa! Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti, ja maaliskuussa meillä on kolmas poika! ;)

Jonkin verran olen vauvalle ostellut kirppareilta juttuja täydentämään jo varastossa ja lainassa olevia tarvikkeita. Olen varsinainen kirppishaukka, se on yksi harrastus, kun saan omaa aikaa. Kiertelen useita vakkarikirppiksia ja rakastan tehdä löytöjä. :) voin helposti kuluttaa isolla kirpparilla parikin tuntia koluten jokaisen myyntipaikan läpikotaisin. Olen myös tullut krantuksi ja hintatietoiseksi. En enää kelpuuta mitä tahansa rytkyä, kun taas hyvästä/hyväkuntoisesta olen valmis maksamaan myös kirppiksellä. En tietenkään lähellekään uuden hintaista.

Voisin tehdä jonkinlaisen koonnin vauvajutuista, mitä meillä jo on ja mitä olen todennut vielä haluavani kokeilla kolmannelle lapselle. Teen kokonaan oman postauksen, joka ei sisällä muita kuulumisia. :)

Vauva on aktiivinen poika. Vaikka onkin vielä vatsassa. Potkut ja möyrimiset voimistuvat viikko viikolta ja melkein päivä päivältä. Nyt ne jo näkyy ja tuntuu myös vatsan ulkopuolelle. Eilen mies sai ensikerran tuntea alavatsalla pienen töytäisyn, pitää olla kärsivällinen, potkuja ei tule tilauksesta... ;)

Sukkien ja kenkien laittaminen on koko ajan hankalampaa. Oikein tuntuu, että hengästyy kovasti kun pitää kumartua ja puhista ja ährätä. Maha alkaa olla tiellä. Otin kuluneella viikolla käyttöön mammahousut, jotka piti kaivella yläkaappien perukoilta... Ostin myöskin muutama päivä sitten mammapikkareita, kun alkoi ärsyttämään se, että pikkarit rullautuvat vatsakummun alle... ;)
Kotona ollessa oleilen verkkareilla ja pitkillä topeilla (jotka olivat ahkerassa käytössä myöskin edellisissä raskauksissa ihan loppuun asti) ne ei rullaudu ylös paljastaen vatsanahkaa....
Tähän asti siis olen pärjännyt aika hyvin sellaisilla joustavilla korkeavyötäröisillä leggingseillä/jeggingseillä... ahdistuksen kasvaessa luovutin ja kaivoin vanhat mammafarkut esiin. Huh, on helpompi hengittää... ;)

Pitkistä kirppis/soppailuista tai muuten pitkistä kävelylenkeistä tulee nykyisin helposti sellaisia harjoitussupistuksen tuntemuksia. Vatsa kovettuu ja kipristelee. Tuntuu ikävältä, ja lepo helpottaa. Selinmakuulla tulee myös välillä huono olo. Kohtu ja vauva painaa selvästi jo selän verisuonia, joka aiheuttaa huonoa oloa (vähän hengästymistä muistuttavaa oloa, vaikka ei siis hengästytä)...
Vatsallaan ei voi enää maata (ei ehkä muutamaan viikkoon enää ole voinut). Vatsaan koskee jos erehtyy kokeilemaan. Välillä on hankala löytää asentoa, jos haluan mennä lattialle poikien kanssa rakentelemaan pikkulegoilla tai pelaamaan lautapelejä tai luen satua makuulla. Olen tottunut aina nämä jutut tekemään vatsamakuulla. Nyt vaurioin puoliksi kyljellä ja puoliksi vatsalla. Tai kokonaan kyljellä.

Kuopus tykkää hirveästi tulla köllimään vatsani päälle juuri vaikka herätessään aamuisin tai päikkäreiltään (tulee vähän jatkamaan lepoaan ja heräilemään ja keräämään läheisyyttä). Viime viikkoina on pitänyt kiepauttaa hänet enemmän kainaloon, mutta niin että hän saa pitää päätään/korvansa rintani päällä (kuulee varmaan tutun sykkeen edelleen) ;)

Kuopus täytti juuri neljä vuotta ja on hirmuisen iso poika jo. Esikoinen täyttää helmikuussa jo kuusi vuotta. Hän se vasta

Tupu, Hupu ja Lupu

Rakenneultrassa käyty rv 20+2

Eniten jännitti onko siellä kaikki kunnossa, ollaanko siellä terveitä ja ylipäänsä elossa?

Pikkuhiljaa ultran edetessä huoli alkoi vaihtua suureen onnellisuuteen ja kiitollisuuteen. Voisiko tässä pikkuhiljaa alkaa rentoutua? Rakenne kerrallaan kätilö totesi, että näyttää normaalilta, juuri niinkuin kuuluukin, vastaa viikkojaan erinomaisesti. Kaikki rakenteet oli siis juuri niinkuin pitääkin. Ei todettu huulihalkioita, palleakaari oli normaali, selkäranka oli säännöllinen, sydämestä saatiin kaunis nelilokeroinen maisema ja mitä nyt kaikkea.... :)

Aluksi kun kätilö asetti ultrausanturin vatsanpeitteiden päälle ja ilmoitti, että täällä on vauvan pää.... Ja täällä peppu.... Huomasin jotain, josta poikaveikkaukseni vain vahvistui..... Ihan kuin olisin pari kertaa aiemminkin nähnyt tuollaista....

Kätilö kyseli tuntuuko liikkeitä, vastasin että kerran-pari päivässä, ja se on kuulemma aivan tyypillistä tähän ikään kuuluvaa.

Kun kaikki muu oli tarkkaan tutkittu ja mitattu, mainitsin sitten, että meitä myös kiinnostaa se tuleeko meille nyt kenties kolmas poika. Ja juu, näin se on. Kätilö nappasi meille vielä oikein kuvan muistoksi tästä ulokkeesta. ;)

Hyökkäysketju saa siis vielä sentterin kahden laitahyökkääjän väliin. :)

Tupu, Hupu ja Lupu -ketju.

Semmoinen kestohymy on piirtynyt kasvoille ja lähipiirimmekin on reagoinut lähinnä ilosta ja naurusta kostunein kyynelsilmin uutiseemme.

Tänään on tuntunutkin jo useampia liikkeitä... Heiveröisiä, mutta selkeitä.

Elämä hymyilee nyt. :D

Pikkuruisia, hentoja hipaisuja, rv 18+4

Nytkö?
Olisikohan se ollut sitä?
Voisikohan tuo olla?
Miltä ne nyt tuntuivatkaan?
Oliko tuokin vain ilmakupla?

Jotakin tuntui, oliko se vain ilman kulkemista suolistossa, vai oliko se pikkuruinen hipaisu joltakin erityisen tärkeältä tulevalta ihmiseltä? Mieletöntä. Joku tykyttää ihan alavatsalla, kun istuu lysyssä tai selinmakuulle jalat koukussa yöhousujen kuminauha on tarpeeksi alhaalla. Jännää.

Ultrakuulumiset

Siellä hän oli. Sydän sykki ja kaikki oli niinkuin piti. Vastasi viikkojaan hienosti. <3

Ja voi että, miten helpottavalta nämä uutiset tuntuivatkaan. Viime kerta tuli niin voimakkaasti mieleen.

Jospa vihdoin tämä pieni tulisi ja täyttäisi sylimme maaliskuussa. Vihdoin olemme myös uskaltaneet jakaa ilouutisemme perheillemme ja läheisille ihmisille.

Olemme myös saaneet ilouutisia, sillä miehen sisko saa esikoisensa myös maaliskuussa. LA on heillä pari viikkoa meidän jälkeen. Heillä ultra on vasta edessä, mutta olivat hekin käyneet varhaisultrassa. Lisäksi miehen serkku vaimoineen saavat esikoisensa helmikuun lopussa. Heidän LA on viikko ennen meitä! Myös minun serkkuni vaimoineen saavat toisen lapsen tammikuussa... Joten aikamoinen kevätvauvabuumi meneillään!! Onneksi olemme mukana tässä buumissa, voisi olla hieman henkisesti raskasta olla keskellä vielä kaipaavana.

Olotilani on ollut vaihteleva. Pahoinvointia tulee yleensä iltaisin, pari kertaa olen oksentanut, muuten olo vain on oksettava ja yökkäysrefleksejä tulee varoittamatta. Väsymys on myös ollut aika voimakas, ja olenkin pyrkinyt päikkäreille poikien kanssa.

Jännittää

Huomenna mennään varhaisultraan. En saa muuten ajatusta irti siitä keskenmenosta. Olen jotenkin taas niin varma, että ei siellä kohdussa ketään ole. Oireet on hyvin minimaaliset. Välillä kuvottaa, välillä ei mitään. Vähän väsyttää... Mutta niin miestäkin, eikä se nyt niin erityisesti ole huhkinut eikä valvonut. Helle vaan väsyttää...

Päädyin varaamaan varhaisultran juuri oireettomuuden takia. En halua olla taas viikolla 12 kun huomataan, että moneen viikkoon ei ole enää elämää sisälläni ollut. Huomenna sitten piina päättyy tai alkaa. Kuinka vaan. Viikkoja mun laskelmien mukaan huomenna on 8+1, neuvola laski neljä päivää pidemmälle, eli 8+5. Heillähän käytössä on kiekko, jossa kierto on vakio 28. Mulla se nyt on ollut sen 32-33.

Ensimmäisen neuvolankin ehdin jo varata pari viikkoa sitten, ja sinne olis tarkoitus mennä 1.8, eli nyt tulevana perjantaina. Katsotaan, tarviiko peruutella huomisen tuloksen mukaan. Sormet ja varpaat ristiin, että iltaa kohden voimistuva kuvotus olisi kuin ihmeen kaupalla merkki elämän synnystä. Jännittää.

Vika testi

Dpo 25, Rv 5+3, 11.7.2014, mökillä ;)

Nousen hiljaa ylös 160 cm leveästä sängystä poikieni välistä. Olemme olleet yötä mökillä. Viimeinen testauspäiväni on tänään. Olen pakannut viimeisen Clearbluen digitestin käsilaukkuuni. Otan pahvisen kertismukin ja hiivin mahdollisimman hiljaa ulos rapistelemaan pakkausta auki. Ulkona on melko viileää ennen aamu kahdeksaa. Kukaan muu ei ole vielä herännyt. 

Asetan testin kuistin lankulle. Nopeasti siihen ilmestyy tuttu teksti "Gravid Raskaana". Parin minuutin kuluttua tulee näyttöön myös 3+, juuri niinkuin pitikin. Haen sisältä kännykkäni ja napsin kuvia. Jälleen totean, kaunis raskaustesti. Saan kauniita kuviakin kauniilla mökillä. <3 

Lähetän miehelleni töihin terveiset mökiltä kuvaviestillä ja vastaukseksi saan leveän hymiön. :D Äänetöntä ja sanatonta. <3

Aamun hiljaisuudessa katselen tyyntä järven pintaa, istuskelen aitan kuistilla. Vähän paleltaa pikkuisessa yöpaidassa. Sisälläni tunnen lämpöä. Olen onnellinen. Olen kiitollinen.

Voi kunpa nyt onnistuisi.

Kaunis raskaustesti

Kaunis raskaustesti

 Dpo 21 tai rv 4+6 :)

 

Pregcheckit loppuivat tänään. Perjantaille säästelen vielä viimeistä digitestiä. Silloin pitäisi olla 5+3, ja testiin pitäisi tulla 3+.

Edelleenkään ei mierkittäviä oireita ole. Välillä tulee pientä jomotusta alavatsalle ja satunniasesti tuntuu tisseissä olevan "jotakin".

Koko ajan mielessä jyskyttää ajatus, en saa nauttia tästä, en voi kenellekään kertoa, tämä loppuu kuitenkin kesken. Varhaisultraan haluaisin mennä, ettei tämä nyt ole huijausta alusta loppuun (vaikka tuulimuna). En ole soittanut vielä neuvolaankaan, ettei tarvitse olla heti perumassa... Kovin on hataralla pohjalla usko raskauden jatkoon, vaikka sainkin tänään hyvin kauniin raskaustestin. <3

Pregcheck raskaustestit dpo 10, 12, 14, 16, 19

Dpo 19 parin minuutin kohdalla

Dpo 10, 12, 14, 16, 19 kaikki kuivuneena

Dpo 18

Sydän jyskyttää. Järki takoo takaraivoa. Kylmä hiki nousee otsalle. Mitä jos... ja mitä jos ei.

Tiimalasi vilkkuu... melko nopeasti tulee ensin pelkkä teksti "Gravid Raskaana"

Huoh, onneksi.

Pitkän ja piinaavan hetken (ehkä 3 min) päästä viikot ilmestyvät myös näkyviin.

Juuri niinkuin pitikin, 2-3.

So far - so good.

Vielä olis yks testi kaapissa. Joko ensi perjantaina voisi huokaista, edes hetkeksi?

Dpo 18, 4.7.2014

 

 

Avatut Clearbluet, ylempi "Raskaana 1-2", alempi "Raskaana 2-3"

Dpo 16



Pregcheck Dpo 16 parin minuutin jälkeen

Tässä vaiheessa minun sydämeni jätti taatusti pari lyöntiä väliin. Nimittäin, ensin testiin ei näyttänyt tulevan yhtään mitään... pala nousi vähän kurkkuun, että ei voi olla totta... Sitten haalea viiva lähti ilmestymään... Parin minuutin kohdalla testiviiva oli edelleen minusta melko haalea... Ajatukset pyörivät tuulimunassa ja keskenmenossa ja ties missä... Onko se haaleampi kuin pari päivää sitten....??

Noin vartin päästä viiva alkoi olla onneksi jo aika tumma.



Pregcheck Dpo 16 lähes kuiva

Onneksi vertailussa edellisiin testiviiva näyttää edelleen melko vahvalta, ja ehkä hitusen vahvemmalta kuin dpo 14... Tuo 14 on muuten otettu päivän toisesta pissasta, noin 2,5h pidättelyjen jälkeen.... Ja muut aamun ekasta... ehkä se vaikuttaa....





Pregcheckit Dpo 10, 12, 14 ja 16 kaikki kuivana

Muuten ei ole minkäänlaisia oireita... tai no, ajoittain alavatsalla tuntuu painetta. Tissit normaalit, ei yyberväsymystä (sellaista "normiväsymystä" kyllä). Ei pahaa oloa.

Eri raskauslaskureitakin olen kokeillut ja arponut, mikä voisi mahdollisesti olla The Laskettu Aika.

Löysin sattumalta terveyskeskuksen raskauslaskurin, joka antoi raskausviikoiksi 4+1 ja LA olis 9.3.2015. Arvoitu hedelmöittymispäivä olis 17.6.2014. Eli päivän ovulaation jälkeen.

Kuulostaa ihan hyvältä. Kiertoni arvioin 33 päiväiseksi... Sehän nyt voi heittää parikin päivää suuntaan ja toiseen. ;)

Edelleen mietin varhaisultraa.... Aamulla tuijotellessani vielä tyhjää testiviivan paikkaa, päätin, että haluan mennä. Tässä päivän mittaan ajatukset ovat hieman taas rauhoittuneet...

Dpo 14

Dpo 14, Pregcheck parin minuutin kohdalla

Dpo 10, 12, 14 (vielä märkä)

Dpo 10, 12, 14 kaikki kuivuneena

Huh huh, pää kylmänä, jalat tukevasti ainakin polvia myöten savimaassa. Lupaavalta näyttää, mutta ei innostuta liikaa... ;)

Täällä ollaan pohdittu sekä varhaisultraa ja kertomisen ajankohtaa.

Keskenmenon jälkeen olimme 100% varmoja, että seuraavaksi menemme varhaisultraan, en rupea kantamaan turhaan kuollutta sikiötä useita viikkoja... Päätimme silloin myös, että seuraavasta raskaudesta kerromme vasta vkon 12 ultran jälkeen.

No, puntarissa on nyt raha ja huoli. Tuki ja turva. Onko ar ultra parin sadan euron arvoinen? Jos käykin niin, että käy vkolla 7 ultrassa, jossa kaikki näyttää hyvältä ja vkolla 8 menee kesken, joka huomataan vkolla 12? Onko vielä katkeroituneempi silloin? :/

Kertoako sukulaisille? Olisihan se kiva jaksaa sinne vkolle 12 ja näyttää vasta sitten hyvinvoivan sikiön ultrakuvia. Ainakin on silloin hyvät mahdollisuudet päästä loppuun asti, eikä tule voivotteluja ja turhia huolia heiltäkään. Mutta, jos meneekin kesken, olisko siinä vaiheessa mukavampaa, jos ei tule sekä raskaus- että km-uutinen kerralla? Voisinko odotella vkon 12 ultraa rauhallisemmin, jos muutkin (lähisuku) tietäisivät.

Itselläni on kovin luottavainen - joskin hyvin jalat siellä savimaassa - olo. Ainakin testit tummenee mukavasti. Ajattelin tehdä seuraavan digin perjantaina, joka on viikko edellisestä digistä.

Mies mut sai ostamaan lisää noita Pregcheckin liuskoja, sekin haluaa nähdä, että ollaan "tukevalla" pohjalla. Kyseli oikein eilen, että olenko tehnyt lisää testejä... ;)

Mä olen jo miettinyt nimiäkin! ;)

Pregcheck raskaustestit dpo 10 ja 12

Pregcheck raskaustestit ylempänä dpo 10 kuivuneena ja alempana dpo 12 parin minuutin kohdalla

Kuivana dpo 10 ja dpo 12

Tässä ollaan nyt ja Odotellaan ;)

Juhannusterveiset!

  Tässä ollaan. Viimeiset kuukautiset (kp1) alkoivat 29.5.2014.

Ovulaatiotestejä käytettiin ja vahva viiva saatiin kp 18, ja ovulaatio myös oireiden perusteella oli kp 19, eli 16.6.2014.

Tässä kuva, jonka lähetin miehelle töihin... vink-vink vinkkinä... ;)

Alin testiviiva ilmestyi välittömästi (alle 1 min) kp 18.

 

Jotenkin hyvät ovisoireet ja limat ja halut ja rentous olivat kaikki tässä kierrossa läsnä. Ei suurempia paineita, kaikkemme tehdään ja tulee jos tulee. Tässä on jo niin kauan väännetty ja tarkkailtu ja stressattu. Siis todella monta kiertoa jo (en ole enää laskenut). Keskenmenostakin jo 1,5 vuotta.

Tunsin voimakkaan ja päättäväisen vihlaisun aamulla kp 24 eli dpo 5, ja olin varma, että tämä tietää jotain hyvää. Kirjoitin sen oikein kalenteriin muistiin (näin en ole tehnyt varmasti ainakaan vuoteen).

Rupesin tarkkailemaan mahdollisia oireita, joista voisi ennakoida tulevaa. Tässä vähän luetteloa muistiinpanoistani:

Dpo 5: kova vihlaisu aamulla, ihan kuin ilmaa, mietin "tämä on hyvä merkki, laitanpa pitkästä aikaa oireet ylös. Onpahan joskus jotain, mihin verrata, ettei tarvitse nettiä joka kerta selailla"

Dpo 6: Tykytystä "ihan alhaalla" (siis häpyhuulissa? tai emättimen suulla? tai kohdunkaulalla?)

Dpo 7: oikea nänni kipeä, paineen tunne alavatsalla, ajoittaista tykytystä "ihan alhaalla", olen varma että on tärpännyt

Dpo 8: alhaalla vihloo, lyhyt pahanolon aalto illalla

Dpo 9: oikea nivunen jomotellut, ihan varma ettei ole tärpännyt

Dpo 10: Pregcheck raskaustesti - haamuko? 

Ensin ei näkynyt yhtään mitään, mutta parin minuutin kuluttua näin jotain. Otin kuvan, lähetin miehelle työmatkalle sähköpostiviestinä. Ei vastausta. Luulin näkeväni omiani, kävin vähän väliä tarkistamassa, näin mitä näin. Olin varma, olin epävarma. 

"Näitähän on ollut ennenkin. On se vähän tummempi, ei siis ihan pelkkä valkoinen viivanpaikka. Voisiko olla? Kyllä mä olen tyhmä, miks ihmisen pitää itseään näin kiusata, miksi en odota siihen dpo 14"

Soittelin miehen kanssa päivällä, ja mies sanoi ettei taaskaan näe mitään, ja sanoi, että mulla on sellaiset lasersilmät, että näen kaikkea mahdollista....

Mies tulee 0.30 aikoihin kotiin ja olen edelleen valveilla, ja olen selannut jo pari tuntia muiden testikuvia netissä.... Olen ihan varma.

Olen käynyt ostamassa jo päivällä valmiiksi digitestin. Päätän, että teen sen dpo 12.

Löydän parin vuoden takaisia digitestejä vielä 2kpl kotoa (sain silloin kun osallistuin testiryhmään, kun alettiin yrittää kolmosta... 06/2012). Huomaan, että niissä on eräpäivä 6/2014.

Päätän, että teen näistä toisen joko dpo 11 tai dpo 12, nehän vanhenee kuitenkin... joten "pitäähän ne nyt käyttää" ;)

Dpo 11: Mies on etänä tämän päivän, ja aamulla kölliessämme päätän, että teen sen tänään. 

Pissaan kertismukiin, avaan paketin, tarkistan, vieläkö muistan ohjeet, 20 sek. dippaus. Korkki päälle.... Surrutan sähköhammasharjalla pitkin suuta ja tuijotan peilikaapin hyllyllä vilkkuvaa tiimalasia. Ajatukset pyörivät..."Miksi se kestää noin kauan... ei ole varmaan hormonia tarpeeksi, en ole raskaana...."

Sitten. TU-TUM! "Raskaana 1-2" Sanaakaan sanomatta marssin takaisin makkariin, vedän verhot ikkunasta, pojat on heränneet ja selailevat ja naureskelevat eilisiä valokuvia kännykästäni, vien testin miehen eteen ja sanon perään, että tiesin mitä näin! ;) Haen Ipadin, ja näytän viikon merkintäni ja sanoin, että tuolloin arvasin, dpo 5.

On tapahtunut paljon. Ja aika lyhyessä ajassa, loppujen lopuksi. Kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin reilu kolme kuukautta sitten (maaliskuu 2014). Tyroksiini hoito aloitettiin tasan kolme kuukautta sitten (maaliskuu 2014) ja kaksi kuukautta sitten (huhtikuu 2014) todettu hormonitasojen palautuminen hyvälle tasolle. Nyt ollaan tässä. Josko vihdoin ja viimein kolmas lapsi saapuisi meille. Jäädään Odottamaan! ;)

Kilpirauhasen kenkkuilut

Kävin yksityisellä gynellä tarkistuksessa, sillä uutta raskautta sitten 11/2012 kokemamme keskenmenon jälkeen kaikista yrityksistä huolimatta ei ole kuulunut. Kokenut mieslääkäri näki tarpeelliseksi tehdä kilpirauhastestit ja jo samana päivänä hän soitti, että selvät merkit on vajaatoiminnasta.

T4-V eli vapaa tyroksiini arvo oli 9,5. Kun sen vähintään tulisi olla 10. No, se ei vielä hälyttänyt... Sitten TSH, joka siis on aivolisäkkeen tuottamaa kilpirauhasen toimintaa säätelevä hormooni, arvon pitäisi ikäiselläni naisella olla muistaakseni 1-2, niin mulla se oli 23. Eli aika reippaasti koholla. (Tarkoittaa siis sitä, että aivolisäke vain piiskaa ja piiskaa kilpirauhasta tuottamaan tyroksiinia, tuloksetta).

Sitten päästäänkin itse asiaan, eli minulta tutkittiin myös kilpirauhasen vasta-aineet, eli onko mahdollisesti kyseessä krooninen autoimmuunitulehdus. Viitearvon mukaan lukeman tulisi olla muistaakseni alle 40, minulla se oli yli 500.

Raskaaksi tulo vaikeutuu ja raskaudenaikainen keskenmenoriski kasvaa, etenkin jos veressä on kilpirauhasen vasta-aineita. (Kilpirauhasliitto.fi)

Nyt on sitten aloitettu lääkitys (tyroksiini) ja kuukauden niitä popsittuani, kävin kotrolliverikokeissa ja hyviltä näyttivät kaikki arvot, oli normalisoituneet. Kaipa se tulehduskin kohta on selätetty.

Jospa siis lääkitys kohta alkaisi tuoda tulosta myös raskautumiseen suhteen. ;)

Elämme jälleen jännittäviä aikoja. Eilen oli massiiviset ovisoireet, koko päivän paineen ja puristuksen ja turvotuksen tunnetta alavatsalla. Toissapäivänä erittäin selkeät ovisviivat testissä. Tänään siis DPO 1. Kp 20/~33.

Kaikki päällisin puolin kunnossa

Vähän on venähtänyt taas nämä postausvälit. Ei ole oikein ollut päällimmäisenä mielessä vahdata kierron vaiheita ja kuvitella tärpänneen ja surkutella epäonnistumisia. Aihepiirin ympärillä toki ajatukset pyörivät, ettei vahingossakaan pääse unohtamaan yritystä, yksikään ovulaatio ei ole unohtunut, kaikki voitavamme ollaan tehty. Tuloksettomasti.

Kiukuttaa, surettaa, huolettaa. Siinä päällimmäiset tuntemukset. Tuntuu oudolta ja vieraalta ajatukselta kolmen melko nopeasti alkaneen raskauden jälkeen, että tässä ollaan 1,5v yritetty saada sitä kolmatta lasta. 1v3kk keskenmenosta. Järkyttävää, miten nopeasti se aika näin jälkikäteen ajateltuna on mennyt. Ja samalla tuntuu ikuisuudelta. Ristiriitaisin tuntemuksin nautimme lapsistamme ja perheestämme - ja kaipaamme vielä yhtä.

Huoli ja pelko siitä, etten käynyt keskeytyneen keskenmenon jälkeen minkäänlaisessa jälkitarkastuksessa, ja jos kohtuun olisikin jäänyt jotain epämääräistä materiaalia, joka estäisi uuden raskauden, ajoi minut vihdoin ja viimein yksityiselle gynekologille.

Kävin siellä viime torstaina (kp 15, varasin siksi juuri tuohon ajankohtaan, että samalla näkisin tuloillaan olevan ovulaation, eli kasvavan munarakkulan).

Kerroin alkuun tarinamme kierron kulkuineen kaikkineen, ja vihdoin pääsin myös ultrattavaksi. Ultra siis tehtiin alakautta ja hyvin asiantunteva, kokenut mieslääkäri selosti koko ajan mitä katseli. Kohtu oli puhdas ja vasemmassa munasarjassa todennäköinen johtofollikkeli, vaikka olikin vain 11mm. Lääkäri totesi siihen, että oletettavaa olisi, että olisi löytynyt jo isompi tässä kierron vaiheessa... Selitti vielä, että munarakkulan kasvaa 1-2mm vrk:ssa, ja yleensä puhkeaa ollessaan 24-25mm. Eli minulla olisi 7vrk:n kuluttua 25mm, siis kp 22. Niille mainhan se on viimeaikoina testauksillakin osunut, lähes poikkeuksetta yli kahdenkymmenen kiertopäivän.

Päällisin puolin siis kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Ei aloiteta mitään ovulaatiota edistäviä lääkityksiä, kun minulla luteaalivaihekin on riittävä (12-13vrk). Sanoi, että hyvin todennäköisesti tässä kevään tai kesän aikana tulee tärppäämään... Toivotti tervetulleeksi alkuraskauden ultraan. Ja jos ei kesän jälkeen ole tärpännyt, voimme palata asiaan.

Lääkäri kertoi vielä tarinan äidistä, joka oli mennyt gynelle, kun vuoden yrityksen jälkeen lasta (toista tai kolmatta, en nyt enää muista) ei ollut kuulunut. Hänen lääkärinsä oli sitten vähän liian hyvin kuunnellut naista ja määrännyt munasoluja kypsyttävää clomifen-lääkettä, ja niin nainen sitten odotti pian kolmosia, ja päätyi sairaalaan vuodelepoon, jottei kolmoset syntyisi ennenaikaisina.

Lääkäri kuitenkin halusi vielä, että menen labroihin, jossa katsottaisiin kilpirauhasen toiminta sekä prolaktiini (liittyy maidontuotantoon, kuuluu gynekologiseen perustarkastukseen kai). Ja hyvä, että halusi, nimittäin muutaman tunnin kuluttua hän soitti perääni ja kertoi, että tulokset viittaisivat kilpirauhasen vajaatoimintaan. Hän kirjoittaa minulle lähetteen jatkotutkimuksiin, joilla varmennetaan asia ja voidaan aloittaa lääkitys. Hypotyreoosi vaikeuttaa lastensaantia - sopii siis oireeseeni. Muita oireita ei olekaan vielä ilmaantunut... Kahden pienen pojanviikarin äitihän on "jatkuvasti väsynyt".... Ja painonhallinta on vähän vaikeaa "kun herkuttelee paljon...." ;)