Puolen vuoden ikäinen vauva. Itseasiassa 6,5kk. Uskomatonta. Tasan vuosi sitten salaisuutemme tuli julkiseksi. Ja nyt se salaisuus istuu syöttötuolissa ja maistelee elämänsä ensimmäisiä makujaan äidinmaidon jatkeeksi. Hän ryömii (oppi viikon vajaa 5kk), liikkuu ympäriinsä ja nyt harjoittelee kovasti konttausta. Karhuasentoa ja siitä sivuttain istumaan kallistumista. Eilen ensimmäistä kertaa irroitti istuallaan kädet lattiasta, mutta kellahti aika pian takaraivolleen... Onneksi vain pienillä kolhuilla on selvitty.... Kovasti on kiire isoveljien perään. Tänään oltiin toista kertaa uimahallissa, ja kyllä silminnähden nauttii. Sukellettukin on! Hurjaa.
Kuopus on ollut koko ensimmäisen puolikkaan vuoden hirmuisen tyytyväinen ja iloinen vauva. En voi uskoa, miten "helppoa" olikaan vauvan hoito. Uni, puhtaus, ruoka ja lämpö. Vauva on selkeä viesteissään, rytmi on ollut alusta saakka säännöllinen, yöllä tosiaan nukutaan. Aivan ensimmäiset viikot syötiin parin-kolmen tunnin välein, mutta sitten muutama kuukausi nukuttiin lähes kellon ympäri, ainakin 10 tuntia. Nyt noin kuukauden ollaan heräilty kerran tankkaamaan. Ei todellakaan paha. Nautin täysin rinnoin tästä vauva-ajasta ja -arjesta kolmen lapsen kanssa.
Esikoisen eskari on alkanut hyvin, kavereita on saatu hyvin ja ruoka maistuu (mistä olin aluksi kovin epäileväinen), tomaatit, salaatit ja herne- ja kasvissosekeitot menevät alas, mikä ei olisi tullut kuuloonkaan vielä kesällä kotona. Esikoispoika on innostunut etenkin harrastuksistaan jalkapallosta ja tänään alkaneesta jääkiekkokoulusta. Palloa pitäisi päästä potkimaan joka päivä, myös sisällä... Pieni rivitalon pihamme tuntuu nykyisin entistäkin pienemmältä. Onneksi tilanne muuttuu piahn!!
Keskimmäinen poikamme viihtyy hyvin edellisvuoden tapaan metsäkerhossa kolmena aamupäivänä viikossa. Harmiksi "bestis" on murtanut kätensä ja pitää nyt monen viikon taukoa metsäharrastuksesta... Mutta onneksi on muitakin kivoja kavereita. Keskimmäisemme harrastaa isoveljen vanavedessä myös jalkapalloa, mutta ei ole siitä niin innoissaan kuin esikoinen, mutta reippaasti menee kentälle isomman perässä... Molemmat pojat jatkoivat myös viimevuoden tapaan salibandyä, joka on ollut myös suosikkipihapeli takapihallamme.
Onneksi reippauspalkinto motivoi harrastamaan, Nintendo Wiin urheilupelit ja Super Mario. Meillä on melko tiukat linjat, että ensin ulkoilu ja liikunta, sitten tietokone/tablettipelit. Ajanvietepelejä vain 2 x vko, 2 x 20 min, oppimis- ja liikuntapelejä vapaammin, kun ensin on tehty jotain muuta (ulkoilut ja liikkumiset).
Keskimmäinen poikamme aloitti nyt syksyllä uutena harrastuksena snorkkelisukelluskoulun, josta on tullut hänelle viikon kohokohta! Sunnuntaita odotetaan aina maanantaista lähtien. Hän aloitti nyt syksyllä myös muskarin, josta on tykkää myös kovasti! Ja josta on tullut hänelle jotenkin todella tärkeä, mummeille kerrotaan ja lauletaan opittuja juttuja.
Muskaria isoveli välillä yrittää mollata kutsumalla sitä "nössöksi vauvojen harrastukseksi"....
Tässä esikoisen "kovistelussa" onkin oikein mahdottomaltakin tuntuva jokapäiväinen haaste meillä vanhemmilla... Voi että se osaakin ärsyttää. Ihan lähes kaikessa, pihalla, leikeissä, peleissä, ruokapöydässä jne. Siis hän tasan tarkkaan tietää kuinka ärsytetään vanhempia ja pikkuveljeä, joka tulee uikuttaen vanhempien luokse (joka sekin ärsyttää, että joka asia tullaan nykyään kantelemaan)... Koita nyt sitten toimia tasapuolisesti erotuomarina, mitä tapahtui, kumpi aloitti ja kumpi jatkoi, miten tästä edetään -tyyppisissä keskusteluissa...
Uusia "ihania" haasteita taas kerran tässä vanhemmuudessa.
Lisähaasteensa tosiaan tässä vielä kaiken arjen keskellä on tuleva muutto! Pitkäaikainen haaveemme toteutuu kuun lopussa, kun saamme vihdoin kantaa tavaramme omakotitaloon! Ja vieläpä aika monta haavetta ja toivetta toteuttavaan yksilöön! Pihaa riittää nyt trampoliinille, keinuille, (kiipeilytelineelle?) sekä maaleille (sählyn ja jalkapallon peluuseen). Yksi haastava kriteeri oli myös pysyä nykyisellä asuinalueella, jotta eskari ja tulevat koulukaverit pysyvät ennallaan. Sekin onneksi toteutuu paremmin kuin uskalsin edes toivoa. Muuttomatka on peräti 300 metriä... 😅
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Alle 3 viikkoa
Synnytyksestä ei ole edes kolmea viikkoa. Uskomatonta. Hän tuli elämäämme jäädäkseen. Siinä hän nyt on, pienenä ja täydellisenä. Hän tuhisee, katselee, nukkuu, imee ahkerasti rinnallani, hymyilee leveästi, rauhoittuu poski poskea vasten, ihmettelee isoveljiä, hikkaa usein, viihtyy isoveljien sylissä, ja on niin rakastettu.
Synnytys käynnistettiin vajaa kolme viikkoa sitten. Aamulla saavuimme Kättärin päivystysosastolle. Ensin meille esiteltiin osastoa ja vietiin kahden hengen huoneeseen. Odoteltiin lääkäriä. Kuunneltiin SuomiPopin Aamulypsyä yhteisillä kuulokkeilla. Puolisen tunnin jälkeen lääkäri tuli tekemään tilannearviota, ja todettiin sen olevan samankaltainen kuin yliaikaiskontrollissa paria päivää aiemmin. Parisen senttiä olin auki ja sisempi "rengas" oli vielä tiukka. Kanavaa oli jäljellä 2,5 cm.
Lääkärin mielestä kannatti laittaa aluksi ballonki, ennen kalvojen puhkaisua. Näin tehtiin, ballonki asennettiin, onneksi se ei ollut sisätutkimusta inhottavampi tai kivuliaampi toimenpide. Kävelin lääkärinhuoneesta takaisin omaan huoneeseen ja pääsin sydänäänikäyrille. Puolisen tunnin jälkeen käyrät näyttivät hyviltä ja wc-käynnillä ballonki pulahti ulos.
Oli aika puhkaista kalvot. Ja sitten odoteltiin, että supistukset alkaisivat itse. Ja odotellessani niitä mieheni lähti käymään poikien luona, hän ehtisi hakemaan heitä kerhosta ja vähän leikkimäänkin, ja syömään. Pojat olivat olleet edellisen yön mummilassa ja minulle oli todella tärkeää, että heitäkin huomioitiin.
Minä kävelin osaston käytäviä edestakaisin, että saisin synnytystä käyntiin, tai edes muutaman supistuksen aikaiseksi. Odottelin ja kävelin. Söin lounasta.Kävelin ja kiipesin. Ei supistuksia. Välillä kävin lepäämässä sängylläni, jotta voimia olisi myös synnyttää. Levossa tulikin pari supistusta, mutta liikkeelläolo edistäisi muuten paremmin. Liikkellä en tuntenut muita kuin kivuttomia kiristelyjä.
Mies palasi parin tunnin jälkeen takaisin, ja yhdessä kävelimme portaita edestakaisin, supistusten toivossa. Ei tuloksia. Hoitaja kävi kertomassa, että jos ei ala supistelemaan itse, niin iltapäivällä lähdetään hakemaan lisävauhtia synnytyssaliin oksitosiinitipalla.
Synnytyssalissa oli ruuhkaa, ja minä vain kävelin lisää. Ilman tuloksia. Noin viiden aikaan kävelin sitten synnytyssaliin, jossa sain tippakanyylin ranteeseeni, sydänkäyrä- ja supistusanturit vatsalleni ja TNS -sähkövirtalaitteen roikkumaan kaulaani ja lätkät alavatsalleni. Luomusynnytys oli takanapäin.
Sain sentään olla pystyasennossa ja tippaletkun virtajohdon verran liikkumatilaa. Supistuksia alkoi tulla aika tiuhaan ja jo aika napakasti, mutta TNS laitteella kestin hyvin. Seisoskelin sängyn vieressä ja keinuttelin lantiota puolelta toiselle rauhalliseen tahtiin. Kuunneltiin radiota. Mies heitti välillä jotain vitsiä, että ottaa nyt kuvia letkusynnyttäjästä jne, silloin vielä nauratti ne jutut.
Klo 19.30 aikoihin sanoin miehelleni, että nyt loppui huumorintaju, mua sattuu oikeesti. Siitä kirjattiin synnytys ja säännölliset supistukset alkaneeksi. Kätilö tutki ja sanoi, että olen n. 4-5 cm auki. Minä ihmettelin, että niin vähän!
Jossain vaiheessa iltaa halusin jo ilokaasua ja kävin välillä sängyllä lepäämässä. Mutta kestin supistukset paremmin seisten ja pyysin miestä pitämään jumppapalloa paikoillaan sängyn päällä, kun nojailin siihen. Toisessa kädessä pidin TNS laitetta ja toisessa ilokaasumaskia. Ja edelleen keinuttelin lantiota sivulta sivulle.
22-23 aikoihin taas tutkittiin ja olin n. 6-7 cm auki. Ihmettelin taas, että kuinka hidasta tämä oikein on! Kolmas lapsi kun pitäisi tulla tuosta noin vaan, niin sanotaan.... Lisättiin ilokaasun suhdetta voimakkaammaksi. Muistan sanoneeni, että puoli tuntia jaksan, mutten enää viittä tuntia! Kätilö ja lääket. kandi ja mies löivät pitkävetoa, ehtiikö syntyä vielä tämän päivän puolella.
Eikä mennyt kauaa, kun minä sanoin, että mua kyllä nyt ponnistuttaa! Kätilö vain totesi, että älä nyt vielä sentään ponnista! He lähtivät hakemaan jotain EKG laitetta jolla saataisiin tarkempaa sydänkäyrä vauvasta, jossain vaiheessa alkuillasta vauvan päähän oli kiinnitetty toinen anturi, sillä se näytti paremmin sykkeen, kun halusin olla pystyssä ja liikkua.
Eikä mennyt kauaa, kun EKG-laite oli tuotu huoneeseen, kun sanoin etten enää voi mitään, nyt se tulee! En pysty estämään! Ja kuulin vain ilokaasusumun keskeltä, kuinka kätilö sanoi kandille, että hän sanoi, että se syntyy just ja lääkäri ei uskonut! Ja jatkoi, että soita kelloa! Sitten hän tuli ja sanoi, että odota, otan anturin pois vauvan päästä, älä vielä ponnista, koita vain huokailla... Juu-u. Minä huusin, että NYYYYYYT! Ja kätilö antoi luvan työntää. Ja siinä hän oli! Pikkuinen poika. Täydellinen.
Minä olen kolmisen viikkoa lauleskellut vain, "kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen..."
Ja niin hän on.
Näitä hetkiä tulee liian nopeasti ikävä. Imetyksiä, pitkiä ja lyhyitä. Nirvanaa ja tissihumalan, johon pieni ihminen vaipuu pää autuaan onnellisesti kenossa, äidin rinnalla. Suu auki, suupielestä valuva maitovana poskella. Ne tuhinat, öninät, vienot vinkaisut, narinat ja hamuilun hätäiset hengenvedot ja pikkupossun röhkinät. Pään heilutukset, kun peitto tai hupunreuna koskettaa poskea tai pienen pieniä huulia. Niitä silmiä, jotka raottuvat vain sen verran, että näkevät turvallisen hahmon, jonka syli on koko maailma. Ja ne hymyt. Nopeasti ohikiitävän hetken verran toinen suupieli nousee kohti poskea saaden silmät siristymään. Kun kaikki tapahtuu ensimmäisen kerran. Ensimmäinen vaunukävely, ensimmäinen kauppareissu
Synnytys käynnistettiin vajaa kolme viikkoa sitten. Aamulla saavuimme Kättärin päivystysosastolle. Ensin meille esiteltiin osastoa ja vietiin kahden hengen huoneeseen. Odoteltiin lääkäriä. Kuunneltiin SuomiPopin Aamulypsyä yhteisillä kuulokkeilla. Puolisen tunnin jälkeen lääkäri tuli tekemään tilannearviota, ja todettiin sen olevan samankaltainen kuin yliaikaiskontrollissa paria päivää aiemmin. Parisen senttiä olin auki ja sisempi "rengas" oli vielä tiukka. Kanavaa oli jäljellä 2,5 cm.
Lääkärin mielestä kannatti laittaa aluksi ballonki, ennen kalvojen puhkaisua. Näin tehtiin, ballonki asennettiin, onneksi se ei ollut sisätutkimusta inhottavampi tai kivuliaampi toimenpide. Kävelin lääkärinhuoneesta takaisin omaan huoneeseen ja pääsin sydänäänikäyrille. Puolisen tunnin jälkeen käyrät näyttivät hyviltä ja wc-käynnillä ballonki pulahti ulos.
Oli aika puhkaista kalvot. Ja sitten odoteltiin, että supistukset alkaisivat itse. Ja odotellessani niitä mieheni lähti käymään poikien luona, hän ehtisi hakemaan heitä kerhosta ja vähän leikkimäänkin, ja syömään. Pojat olivat olleet edellisen yön mummilassa ja minulle oli todella tärkeää, että heitäkin huomioitiin.
Minä kävelin osaston käytäviä edestakaisin, että saisin synnytystä käyntiin, tai edes muutaman supistuksen aikaiseksi. Odottelin ja kävelin. Söin lounasta.Kävelin ja kiipesin. Ei supistuksia. Välillä kävin lepäämässä sängylläni, jotta voimia olisi myös synnyttää. Levossa tulikin pari supistusta, mutta liikkeelläolo edistäisi muuten paremmin. Liikkellä en tuntenut muita kuin kivuttomia kiristelyjä.
Mies palasi parin tunnin jälkeen takaisin, ja yhdessä kävelimme portaita edestakaisin, supistusten toivossa. Ei tuloksia. Hoitaja kävi kertomassa, että jos ei ala supistelemaan itse, niin iltapäivällä lähdetään hakemaan lisävauhtia synnytyssaliin oksitosiinitipalla.
Synnytyssalissa oli ruuhkaa, ja minä vain kävelin lisää. Ilman tuloksia. Noin viiden aikaan kävelin sitten synnytyssaliin, jossa sain tippakanyylin ranteeseeni, sydänkäyrä- ja supistusanturit vatsalleni ja TNS -sähkövirtalaitteen roikkumaan kaulaani ja lätkät alavatsalleni. Luomusynnytys oli takanapäin.
Sain sentään olla pystyasennossa ja tippaletkun virtajohdon verran liikkumatilaa. Supistuksia alkoi tulla aika tiuhaan ja jo aika napakasti, mutta TNS laitteella kestin hyvin. Seisoskelin sängyn vieressä ja keinuttelin lantiota puolelta toiselle rauhalliseen tahtiin. Kuunneltiin radiota. Mies heitti välillä jotain vitsiä, että ottaa nyt kuvia letkusynnyttäjästä jne, silloin vielä nauratti ne jutut.
Klo 19.30 aikoihin sanoin miehelleni, että nyt loppui huumorintaju, mua sattuu oikeesti. Siitä kirjattiin synnytys ja säännölliset supistukset alkaneeksi. Kätilö tutki ja sanoi, että olen n. 4-5 cm auki. Minä ihmettelin, että niin vähän!
Jossain vaiheessa iltaa halusin jo ilokaasua ja kävin välillä sängyllä lepäämässä. Mutta kestin supistukset paremmin seisten ja pyysin miestä pitämään jumppapalloa paikoillaan sängyn päällä, kun nojailin siihen. Toisessa kädessä pidin TNS laitetta ja toisessa ilokaasumaskia. Ja edelleen keinuttelin lantiota sivulta sivulle.
22-23 aikoihin taas tutkittiin ja olin n. 6-7 cm auki. Ihmettelin taas, että kuinka hidasta tämä oikein on! Kolmas lapsi kun pitäisi tulla tuosta noin vaan, niin sanotaan.... Lisättiin ilokaasun suhdetta voimakkaammaksi. Muistan sanoneeni, että puoli tuntia jaksan, mutten enää viittä tuntia! Kätilö ja lääket. kandi ja mies löivät pitkävetoa, ehtiikö syntyä vielä tämän päivän puolella.
Eikä mennyt kauaa, kun minä sanoin, että mua kyllä nyt ponnistuttaa! Kätilö vain totesi, että älä nyt vielä sentään ponnista! He lähtivät hakemaan jotain EKG laitetta jolla saataisiin tarkempaa sydänkäyrä vauvasta, jossain vaiheessa alkuillasta vauvan päähän oli kiinnitetty toinen anturi, sillä se näytti paremmin sykkeen, kun halusin olla pystyssä ja liikkua.
Eikä mennyt kauaa, kun EKG-laite oli tuotu huoneeseen, kun sanoin etten enää voi mitään, nyt se tulee! En pysty estämään! Ja kuulin vain ilokaasusumun keskeltä, kuinka kätilö sanoi kandille, että hän sanoi, että se syntyy just ja lääkäri ei uskonut! Ja jatkoi, että soita kelloa! Sitten hän tuli ja sanoi, että odota, otan anturin pois vauvan päästä, älä vielä ponnista, koita vain huokailla... Juu-u. Minä huusin, että NYYYYYYT! Ja kätilö antoi luvan työntää. Ja siinä hän oli! Pikkuinen poika. Täydellinen.
Minä olen kolmisen viikkoa lauleskellut vain, "kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen..."
Ja niin hän on.
Näitä hetkiä tulee liian nopeasti ikävä. Imetyksiä, pitkiä ja lyhyitä. Nirvanaa ja tissihumalan, johon pieni ihminen vaipuu pää autuaan onnellisesti kenossa, äidin rinnalla. Suu auki, suupielestä valuva maitovana poskella. Ne tuhinat, öninät, vienot vinkaisut, narinat ja hamuilun hätäiset hengenvedot ja pikkupossun röhkinät. Pään heilutukset, kun peitto tai hupunreuna koskettaa poskea tai pienen pieniä huulia. Niitä silmiä, jotka raottuvat vain sen verran, että näkevät turvallisen hahmon, jonka syli on koko maailma. Ja ne hymyt. Nopeasti ohikiitävän hetken verran toinen suupieli nousee kohti poskea saaden silmät siristymään. Kun kaikki tapahtuu ensimmäisen kerran. Ensimmäinen vaunukävely, ensimmäinen kauppareissu
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Rv 41+0
Hurraa! Enää viikko, ehkä pari päivää yli, niin meillekin tämä pitkältä ja piinaavaltakin pikkuhiljaa tuntuva kolmannen lapsen odotus saa päätöksen!
Viime yönä heräsin kolmelta (en harmikseni supistuksiin) ja kuulostelin vatsaa ja siellä tuntuvia möyrimisiä... Niitä ei kuulunut. Hermostuin hiukan, kävin vessassa, join vettä, menin takaisin sänkyyn... Enkä tuntenut liikkeitä. Huolestuin, mietin pahinta. Miltä oikeasti voisikaan tuntua, jos kohtukuolema kohtaisi vielä tässä vaiheessa, juuri ennen H-hetkeä? Kahden vuoden odotuksen jälkeen?
En halunnut alkaa googletella enempää, mietin rauhassa, että vauva vain nukkuu rauhassa, tila alkaa loppua ja niin edelleen. Tuuppailin vatsaa edestakaisin, painoin peppukohdasta alaspäin, vaihtelin asentoa ja huh, tiukassa otteessa käsieni alla tunsin taas liikettä. Paijasin kiitokseksi vatsaa aloin etsiä uudelleen unta.
Poikien kanssa startattiin tänään kevään pyöräretkikausi. Itselle pyöräily oli vähintäänkin epämieluisaa.... satulassa istuminen löysällä lantiolla, jonka sisään joku tunkee sisällä päätään, ei ehkä ollut se mieleisin tunne. Muuten ei tuntunut pahalta, eikä supistellut, vaikka niitä olisi jo voinut toivoa!
Tänään oli viimeinen äitiysneuvola. Perjantaina pitää soitella sairaalaan, jos (ja kun) synnytys ei ole käynnistynyt. Saan todennäköisesti viikonlopulle tai alkuviikkoon yliaikaiskontrolliajan, josta toivottavasti tuloksena käynnistyvä synnytys. Kuulemma ballongin kanssa nykyisin laitetaan kotiin odottelemaan käynnistymistä!? Hui! Jänniä aikoja täällä taas!
Toivotaan, että pikkumies polkaisee itse itsensä liikkeelle. Ja olisi valmis jo mahan ulkopuoliseen elämään. Ja tulisi terveenä maailmaan. Ja ja ja.
Synnytyskassi ja vauvan kotiutumisvaatteet odottaa jo makkarin ovensuussa! Uusi auto on tulossa viikon päästä, saa nähdä kumpi tulee ensin.... ;)
Viime yönä heräsin kolmelta (en harmikseni supistuksiin) ja kuulostelin vatsaa ja siellä tuntuvia möyrimisiä... Niitä ei kuulunut. Hermostuin hiukan, kävin vessassa, join vettä, menin takaisin sänkyyn... Enkä tuntenut liikkeitä. Huolestuin, mietin pahinta. Miltä oikeasti voisikaan tuntua, jos kohtukuolema kohtaisi vielä tässä vaiheessa, juuri ennen H-hetkeä? Kahden vuoden odotuksen jälkeen?
En halunnut alkaa googletella enempää, mietin rauhassa, että vauva vain nukkuu rauhassa, tila alkaa loppua ja niin edelleen. Tuuppailin vatsaa edestakaisin, painoin peppukohdasta alaspäin, vaihtelin asentoa ja huh, tiukassa otteessa käsieni alla tunsin taas liikettä. Paijasin kiitokseksi vatsaa aloin etsiä uudelleen unta.
Poikien kanssa startattiin tänään kevään pyöräretkikausi. Itselle pyöräily oli vähintäänkin epämieluisaa.... satulassa istuminen löysällä lantiolla, jonka sisään joku tunkee sisällä päätään, ei ehkä ollut se mieleisin tunne. Muuten ei tuntunut pahalta, eikä supistellut, vaikka niitä olisi jo voinut toivoa!
Tänään oli viimeinen äitiysneuvola. Perjantaina pitää soitella sairaalaan, jos (ja kun) synnytys ei ole käynnistynyt. Saan todennäköisesti viikonlopulle tai alkuviikkoon yliaikaiskontrolliajan, josta toivottavasti tuloksena käynnistyvä synnytys. Kuulemma ballongin kanssa nykyisin laitetaan kotiin odottelemaan käynnistymistä!? Hui! Jänniä aikoja täällä taas!
Toivotaan, että pikkumies polkaisee itse itsensä liikkeelle. Ja olisi valmis jo mahan ulkopuoliseen elämään. Ja tulisi terveenä maailmaan. Ja ja ja.
Synnytyskassi ja vauvan kotiutumisvaatteet odottaa jo makkarin ovensuussa! Uusi auto on tulossa viikon päästä, saa nähdä kumpi tulee ensin.... ;)
torstai 5. maaliskuuta 2015
Laskettu aika tuli - ja meni.
Eilen kävi laskettu aika kylässä. Ja niin vaihtui taas yö aamuksi.
Päivästä näyttää tulevan ihan tavallinen harmaa parin plussan talvipäivä. Kevät koittaa väkisin alkaa. Vaikka soisi lapsillekin vielä kunnon talvikelit. Kuraa ja hiekkaa on jo korvat ja nenät täynnä. Hiihtokelit jäivät taas kerran harmittavan lyhyeksi.
Oma mieli ei vielä ole kärsivällisyyden rajamailla käynytkään. Mieli on levollinen tulevan suhteen, vaikka jännitystä on ilmassa.
Kotona on kaikki valmiina, paitsi vaatteet ovat edelleen pestyinä ja silitettyinä (kiitos anopin) muovilaatikoissa odottamassa viikkausta kaappiin.
Fyysisesti selkä ja lantio on kovimmilla. Kipeitä supistuksia ei ole näkynyt eikä kuulunut. Joitakin tuikkauksia kohdunsuun tienoilla satunnaisesti on tuntunut, eipä muuta.
Vauvelille on myös mietitty nimeä. Ja tällä kertaa suosikiksi on noussut mieheni ehdotus. Matkusteltua ollaan ja hyvin sopii veljienkin nimeen. Enää pitäisi päättää toinen ja kolmas nimi. Ne olivat jo hetken valittuna, mutta kolmas nimi ehkä vielä muutetaan.... ;)
Muokkasin vähän ja poistin nimen lisätäkseni anonymiteettiä...
Päivästä näyttää tulevan ihan tavallinen harmaa parin plussan talvipäivä. Kevät koittaa väkisin alkaa. Vaikka soisi lapsillekin vielä kunnon talvikelit. Kuraa ja hiekkaa on jo korvat ja nenät täynnä. Hiihtokelit jäivät taas kerran harmittavan lyhyeksi.
Oma mieli ei vielä ole kärsivällisyyden rajamailla käynytkään. Mieli on levollinen tulevan suhteen, vaikka jännitystä on ilmassa.
Kotona on kaikki valmiina, paitsi vaatteet ovat edelleen pestyinä ja silitettyinä (kiitos anopin) muovilaatikoissa odottamassa viikkausta kaappiin.
Fyysisesti selkä ja lantio on kovimmilla. Kipeitä supistuksia ei ole näkynyt eikä kuulunut. Joitakin tuikkauksia kohdunsuun tienoilla satunnaisesti on tuntunut, eipä muuta.
Vauvelille on myös mietitty nimeä. Ja tällä kertaa suosikiksi on noussut mieheni ehdotus. Matkusteltua ollaan ja hyvin sopii veljienkin nimeen. Enää pitäisi päättää toinen ja kolmas nimi. Ne olivat jo hetken valittuna, mutta kolmas nimi ehkä vielä muutetaan.... ;)
Muokkasin vähän ja poistin nimen lisätäkseni anonymiteettiä...
tiistai 24. helmikuuta 2015
Viikko laskettuun aikaan
Huomenna. Tasan viikko laskettuun aikaan. Älytöntä. Tänään kävin poikien kanssa uimassa, viime viikolla hiihtämässä, teen asioita lähes kuin ennenkin. Tiistaisin olen käynyt nyt 7 kertaa äitiysjoogassa. Ens kerralla on vika kerta. Päivää ennen laskettua aikaa. Hullua.
Tietenkin menee taas kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Siksi voin vieläkin niin hyvin. Voin kävelläkin hyvin, en tosin ihan normaalisti, vaan vaappuen ;)
Lauantaina oli ikimuistoinen ja ihana päivä. Mieheni veljen vaimo oli järkännyt sekä mulle elämäni ensimmäiset että mieheni siskolle (hänellä on laskettu aika pari viikkoa meidän jälkeen) babyshowerit! :) meitä oltiin vedätetty ihan huolella, eikä kumpikaan arvannut mitään. Tupa oli täynnä ystäviämme ja sukulaisia! Me olimme vain lähdössä leffaan, vielä kun voidaan.... Mutta oikeastaan ihan kiva, ettei tarvinnut! Pitkä leffa käy jo rakon päälle! ;)
Juhlissa ystävämme saivat arvailla vauvojen syntymäaikoja, -painoja, -pituuksia, tulevia nimiä ja silmien värejä.... Me saimme puolestamme arvailla ystäviemme lapsuuskuvia, kuka kukin oli. Ja kaiken kukkuraksi porukka oli kerännyt mielettömät lahjapakkaukset tuleville pienokaisille ja tietysti äitiyden perusvälttämättömyyksiä. Tissivoiteista vaippoihin. Lahjakorteista tumppuihin. Aivan ihania! <3
Lauantaina teimme myös tilauksen uudesta autosta. Tila-autosta! Tätä oli pohdittu pitkään. Onko se välttämätön? En tiedä. Esikoisemmehan täytti juuri 6v, ja käyttää vielä turvavyöistuinta, mutta en tiedä kuinka pitkään. Hän on noin 116cm ja lain mukaan saisi kohta matkustaa ilman istuinta. Turvavyönalentimen kanssa saisimme vyön kulkemaan rinnan päällä (ei siis kaulan). Kolme istuinta (2 turvavyöistuinta ja kaukalo) mahtuivat juuri ja juuri vanhaan farkkuautoomme, mutta vöiden kiinnitys oli mahdotonta, aina olisi pitänyt venkslata reunimmaisia istuimia kun laittaa vöitä. Ja lapset olisivat istuneet lähes limittäin.
Tässä sitä nyt ollaan. 7 paikkainen tila-automme saapuu vasta huhtikuussa, näin halusimme. Oletuksena, että vauva syntyy pari viikkoa yli lasketun ajan ja pari ekaa viikkoa olemme kotosalla, ei ainakaan koko 5 henkinen perhe kerralla liikenteessä. Tai ainakaan pitkää matkaa, jolloin voimme vielä ahtautua vanhaan autoon. ;)
Vielä vähän omista oloista. Lantioni tuntuu jo melkoisen löysältä. Kääntyminen sängyssä kyljeltä toiselle on välillä kivuliasta. Liikkeellelähtö makaamisen jälkeen sattuu alaselkään, ehkä oikean puolen SI-niveleen eniten. Muutaman metrin edettyäni kipu helpottaa ja voin liikkua vaikka tunnin tuntematta kipua. Selkä kyllä väsyy vaikka shoppailusta tai siivoamisesta, mutta ei muuten särje. Tunnen myös painetta lantion sisällä, välillä tuikkauksia (hermokipua) välillä tunkemista.
Viime yönä näin unta, että olin posliinivessassa mökillä, jossa oli todella paljon ihmisiä, oli kesä. Yht'äkkiä lapsivedet ryöppysivät wc:n lattialle, ja sitä tuli siis jättisaavillinen... Sitten huomasin että seassa on myös verta ja lopuksi se muuttui vielä vihreäksi. Ihmettelin vain, mitä nyt pitää tehdä. Ja sitten heräsin. Tietysti piti tarkistaa, onko sänky aivan märkä. ;)
Tietenkin menee taas kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Siksi voin vieläkin niin hyvin. Voin kävelläkin hyvin, en tosin ihan normaalisti, vaan vaappuen ;)
Lauantaina oli ikimuistoinen ja ihana päivä. Mieheni veljen vaimo oli järkännyt sekä mulle elämäni ensimmäiset että mieheni siskolle (hänellä on laskettu aika pari viikkoa meidän jälkeen) babyshowerit! :) meitä oltiin vedätetty ihan huolella, eikä kumpikaan arvannut mitään. Tupa oli täynnä ystäviämme ja sukulaisia! Me olimme vain lähdössä leffaan, vielä kun voidaan.... Mutta oikeastaan ihan kiva, ettei tarvinnut! Pitkä leffa käy jo rakon päälle! ;)
Juhlissa ystävämme saivat arvailla vauvojen syntymäaikoja, -painoja, -pituuksia, tulevia nimiä ja silmien värejä.... Me saimme puolestamme arvailla ystäviemme lapsuuskuvia, kuka kukin oli. Ja kaiken kukkuraksi porukka oli kerännyt mielettömät lahjapakkaukset tuleville pienokaisille ja tietysti äitiyden perusvälttämättömyyksiä. Tissivoiteista vaippoihin. Lahjakorteista tumppuihin. Aivan ihania! <3
Lauantaina teimme myös tilauksen uudesta autosta. Tila-autosta! Tätä oli pohdittu pitkään. Onko se välttämätön? En tiedä. Esikoisemmehan täytti juuri 6v, ja käyttää vielä turvavyöistuinta, mutta en tiedä kuinka pitkään. Hän on noin 116cm ja lain mukaan saisi kohta matkustaa ilman istuinta. Turvavyönalentimen kanssa saisimme vyön kulkemaan rinnan päällä (ei siis kaulan). Kolme istuinta (2 turvavyöistuinta ja kaukalo) mahtuivat juuri ja juuri vanhaan farkkuautoomme, mutta vöiden kiinnitys oli mahdotonta, aina olisi pitänyt venkslata reunimmaisia istuimia kun laittaa vöitä. Ja lapset olisivat istuneet lähes limittäin.
Tässä sitä nyt ollaan. 7 paikkainen tila-automme saapuu vasta huhtikuussa, näin halusimme. Oletuksena, että vauva syntyy pari viikkoa yli lasketun ajan ja pari ekaa viikkoa olemme kotosalla, ei ainakaan koko 5 henkinen perhe kerralla liikenteessä. Tai ainakaan pitkää matkaa, jolloin voimme vielä ahtautua vanhaan autoon. ;)
Vielä vähän omista oloista. Lantioni tuntuu jo melkoisen löysältä. Kääntyminen sängyssä kyljeltä toiselle on välillä kivuliasta. Liikkeellelähtö makaamisen jälkeen sattuu alaselkään, ehkä oikean puolen SI-niveleen eniten. Muutaman metrin edettyäni kipu helpottaa ja voin liikkua vaikka tunnin tuntematta kipua. Selkä kyllä väsyy vaikka shoppailusta tai siivoamisesta, mutta ei muuten särje. Tunnen myös painetta lantion sisällä, välillä tuikkauksia (hermokipua) välillä tunkemista.
Viime yönä näin unta, että olin posliinivessassa mökillä, jossa oli todella paljon ihmisiä, oli kesä. Yht'äkkiä lapsivedet ryöppysivät wc:n lattialle, ja sitä tuli siis jättisaavillinen... Sitten huomasin että seassa on myös verta ja lopuksi se muuttui vielä vihreäksi. Ihmettelin vain, mitä nyt pitää tehdä. Ja sitten heräsin. Tietysti piti tarkistaa, onko sänky aivan märkä. ;)
maanantai 12. tammikuuta 2015
Remppaa kotona - pesänrakennusviettiä rv 32+
Päätettiin sitten tässä odotuksen viimeisellä kolmanneksella aloittaa remonttia kotona. Kai se on jonkinlaista pesänrakennusviettiä sitten.... ;)
Kotimme on yhtiöjärjestykseen mukaan 3-4h ja tähän asti se on ollut kolmio. Pojat ovat nukkuneet samassa makkarissa kerrossängyssä. Kerran olemme vaihtaneet päittäin huoneita, ja pojat saivat vaihdossa "masterbedroomin". Eli isomman makkareista, meidän 180cm sänky mahtui juuri yöpöytien kanssa pienempään makkariin, joten annoimme pojille lisää leikkitilaa. Käytännössä kaikki leikit ja pelit kannettiin kuitenkin keskelle olohuoneen lattiaa, kaiken tapahtuman keskelle...
Meillä on ollut tosin järjettömän suuri olohuone, joten "tanssilattialla" on kyllä riittänyt tilaa. Olohuoneessa on ollut siis paikka vielä yhdelle makkarille, vain väliseinä on jätetty rakentamatta (on valmiina piirrettynä pohjapiirustukseen).
Masterbedroom on ollut valtava suhteessa toiseen makkariin, koska sinne on tehty levennys yhden seinän mitalta, ja laitettu koneineen seinällinen lisää vaatekaappeja rakennusvaiheessa. No, se on nipistänyt olohuoneesta vähän vajaan metrin. Se ei ole haitannut tähän asti ollenkaan, sillä olohuone on tosiaan ollut suuri.
Nyt sitten tilantarpeemme ovat muuttuneet. Esikoinen aloittaa syksyllä eskarin, jonne pitäisikin muuten tässä tammikuussa hakea! Ajattelimme, että pojat saisivat omat huoneet ja me muutetaan vauvan kanssa takaisin valtavaan masterbedroomiin. Sinne nimittäin mahtuu sänkymme lisäksi sekä pinnasänky että työpöytä ja yöpöydätkin vielä.
No, olohuone jää nyt sen vajaan metrin verran kapeammaksi kuin pohjapiirustuksessa, johtuen uuden väliseinän sijoituksesta ikkunan takia. Ehkä se ei haittaa käytännössä, kunhan sohva ja tv mahtuu. ;) Leikit ja pelit saavat jatkossa siirtyä poikien omiin huoneisiin enemmän.
Olen ihan intona, että pääsen sisustamaan isojen poikien huoneita. Kerrossänky on mallia Unipuu, josta saadaan erotettua kaksi sänkyä. Ja toinen poika, kuopuksemme (tuleva keskimmäinen), halusi jättää ne välihyllyt vielä niin, että hän saa pikkuparven, kun tähän asti on nukkunut alasängyssä. Yläsängyssä nukkunut esikoinen on ihan innoissaan, kun saa alasängyn, eikä tarvitse enää kiivetä tikkaita nukkumaan... ;)
Kotimme on yhtiöjärjestykseen mukaan 3-4h ja tähän asti se on ollut kolmio. Pojat ovat nukkuneet samassa makkarissa kerrossängyssä. Kerran olemme vaihtaneet päittäin huoneita, ja pojat saivat vaihdossa "masterbedroomin". Eli isomman makkareista, meidän 180cm sänky mahtui juuri yöpöytien kanssa pienempään makkariin, joten annoimme pojille lisää leikkitilaa. Käytännössä kaikki leikit ja pelit kannettiin kuitenkin keskelle olohuoneen lattiaa, kaiken tapahtuman keskelle...
Meillä on ollut tosin järjettömän suuri olohuone, joten "tanssilattialla" on kyllä riittänyt tilaa. Olohuoneessa on ollut siis paikka vielä yhdelle makkarille, vain väliseinä on jätetty rakentamatta (on valmiina piirrettynä pohjapiirustukseen).
Masterbedroom on ollut valtava suhteessa toiseen makkariin, koska sinne on tehty levennys yhden seinän mitalta, ja laitettu koneineen seinällinen lisää vaatekaappeja rakennusvaiheessa. No, se on nipistänyt olohuoneesta vähän vajaan metrin. Se ei ole haitannut tähän asti ollenkaan, sillä olohuone on tosiaan ollut suuri.
Nyt sitten tilantarpeemme ovat muuttuneet. Esikoinen aloittaa syksyllä eskarin, jonne pitäisikin muuten tässä tammikuussa hakea! Ajattelimme, että pojat saisivat omat huoneet ja me muutetaan vauvan kanssa takaisin valtavaan masterbedroomiin. Sinne nimittäin mahtuu sänkymme lisäksi sekä pinnasänky että työpöytä ja yöpöydätkin vielä.
No, olohuone jää nyt sen vajaan metrin verran kapeammaksi kuin pohjapiirustuksessa, johtuen uuden väliseinän sijoituksesta ikkunan takia. Ehkä se ei haittaa käytännössä, kunhan sohva ja tv mahtuu. ;) Leikit ja pelit saavat jatkossa siirtyä poikien omiin huoneisiin enemmän.
Olen ihan intona, että pääsen sisustamaan isojen poikien huoneita. Kerrossänky on mallia Unipuu, josta saadaan erotettua kaksi sänkyä. Ja toinen poika, kuopuksemme (tuleva keskimmäinen), halusi jättää ne välihyllyt vielä niin, että hän saa pikkuparven, kun tähän asti on nukkunut alasängyssä. Yläsängyssä nukkunut esikoinen on ihan innoissaan, kun saa alasängyn, eikä tarvitse enää kiivetä tikkaita nukkumaan... ;)
torstai 18. joulukuuta 2014
Rv 29+ ja veljesten kuulumisia
Näin on, kolmaskymmenes raskausviikko pyörähti eilen käyntiin. En vaan voi edelleenkään käsittää, kuinka nopeasti aika menee... Vaikka siitä kauniista raskaustestistä ja kesästä on kyllä jo ikuisuus!
Neuvolassa kävin taas tällä viikolla ja kaikki oli niinkuin pitää, syke kuului patarummun lailla ja lukemat aika tasaisena reilut 140.
Vauveli majailee vatsassa mielellään oikealla puolella, kuten molemmat veljensäkin. Potkuja ja kiemurteluja tunnen sekä oikeassa nivusessani että oikealla kylkiluiden tienoilla. Välillä oikein iPad hypähtää, jos sitä kannattelee vatsan päällä. Se on huvittavaa katsottavaa ja hauskan tuntuista. Näitä tunteita on ollut eniten ikävä raskauksista.
Selkä oireilee myös välillä, aina liikkeelle lähtiessä ja helpottaa, kun vähän jumppailee. Tuntuu, että nikamiin on tullut väljyyttä. Välillä tuntuu ristiselässä "lonksumista".
Kyykistyminen tuntuu häpyliitoksessa ja maahan suorinjaloin kumartaminen hengästyttää ;)
Pahimmilta liitoskivuilta olen toistaiseksi välttynyt... Tosiaan toistaiseksi... Ekassa raskaudessa ihan loppumetreillä kävely oli todella vaivalloista häpyliitoskivuista johtuen... Sitä en muista toisesta raskaudesta, ja toivottavasti vältyn niiltä pahimmilta nytkin.
Selinmakuu aiheuttaa huonoa oloa, eikä vatsallaan pysty oikeastaan enää olemaan, edes mukailtuna puoliksi vatsallaan, puoliksi kyljellään.... Joten nukkuma- ja lepoasento on kylkimakuu. Sekin aiheuttaa pientä kipuilua ja puutumista lonkassa ja olkapäässä, joten öistä ei enää nauti niinkuin ennen. Tyynyillä täytyy nyt alkaa tukea asentoa enemmän. Nyt mulla on yksi polvien välissä, joka löytyy sitten pitkin yötä eri puolilta sänkyä.... Pitäisköhän sitoa se narulla kiinni toiseen jalkaan.... ;)
Isoveljistä on kasvanut jo hyvin itsenäisiä poikia ja toistensa parhaita kavereita. Nytkin olen vain parin tunnin verran seurannut sivusta heidän seikkailujaan HopLopissa. Tämä on 4v:n itsevalitsema palkinto erittäin reippaasti suoritetusta neuvolalääkärikäynnistä. :)
Pojat vaativat paljon toimintaa päiviinsä, sisällä leikit menevät usein riehumiseksi, jos höyryjä ei pääse purkamaan ulos tai muualle, missä saa riehua vapaammin. Päivittäisestä liikunnasta ja ulkoilusta ei voi luopua. Olen supertyytyväinen poikien metsäkerhoon, jossa ovat saaneet käydä tänä syksynä kolme kertaa viikossa 3 tuntia kerrallaan. Säässä kuin säässä todella mielekästä toimintaa metsässä! Luksusta, mun omaa aikaa! ;) Olen käynyt koko syksyn kuntosalilla, kaupassa tai kirppiksillä sinä aikana! Usein se aika vilahtaa hujauksessa.
Kotona poikien suosikkipuuhia ovat pikkulegojen rakentelu ohjeiden mukaan. Melkein 6v jaksaa hyvin 30-60 minuuttia kerrallaan, juuri 4v täyttänyt jaksaa avustettuna max 30 minuuttia (aikuinen tai isoveli etsii oikeat palat, ja hän rakentaa). Lisäksi (lauta)pelit ovat nousseet suosioon. Pojat virittävät itse laudat ja nappulat kuntoon ja pelaavat keskenään. Samalla äiti saa leporauhan tai laittaa ruokaa/siivoaa/pyykkää...
Nautin nyt tästä vaiheesta, joka pari vuotta sitten oli vain haavetta... Pieni ikäero (1v9kk) palkitsee tässä vaiheessa (leikit käyvät yhteen ja leikki-(ja tappelu)kaveri on aina läsnä)
Tappelut ja riidat ovat jokapäiväisiä, mutta nekin opetellaan ratkaisemaan. Pienempi kasvaa fyysisesti toista nopeasti kiinni, painoeroa on noin 4 kg ja pituuseroa noin 9cm. Voimaa molemmilla on jo älyttömästi ja painit ja esim. jalkapallo ja sähly onkin aika tasaväkisiä.
Isompi on oppinut lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen alkeet ja onkin edennyt niissä hurjasti tämän kesän ja syksyn aikana. Niissä hän pystyy vielä pikkuveljeä vedättämään, juuri vaikka lautapelin yhteydessä. Ja kun pikkuveli tajuaa häviävänsä huijatuksi tukemalla, syntyy suurimmat riidat.
Päiväunista ollaan pikkuhiljaa luopumassa kokonaan, ja siirrytään pikkuisen pidempiin yhtäjaksoisiin yöuniin. Ainakin isompi veli selvästi pärjää loistavasti ilman päiväunia ja nukahtaa sitten helposti illalla. Pikkuveli nukahtaa iltasadun aikaan lähes pystyyn, mutta sinnittelee hyvin. Välillä jos ei olla nukuttu päikkäreitä ja päivällä ollaan kovin touhuttu ja ajetaan vähänkin pidempää matkaa (15-20 min) autolla 17-18 aikaan niin pienempi nukahtaa lähes varmasti, joskus isompikin. Sitten perillä onkin herättämistä.... Mutta mielummin torkahtaa 10 minuutiksi, sillä jaksaa hyvin sinne iltaan asti.
Yleensä herätään aamulla noin 7.30 ja illalla mennään 21 mennessä nukkumaan. Kun vielä nukuttiin päikkäreitä (yleensä 14-16 välillä), ilta venyi aina 22 asti. Isompi saattoi pyöriskellä vielä 22.30 itsekseen sängyssään. Siksi olemme ajatelleet nyt luopua päikkäreistä. Mä en enää vaadi sitä omaa aikaa keskellä päivää (mikä jossain vaiheessa tuli todella tarpeeseen), vaan nautin siitä omasta ajasta miehen kanssa iltaisin. Ja molempien nukutus sujuu max 5 minuutissa. Se on luksusta. Yleensä luetaan sohvalla iltasatu tai kaksi. Ja sitten mennään sänkyihin ja laulan kaksi laulua (molemmat saa valita yhden). Yleensä pienempi on nukahtanut jo ensimmäisen laulun puoleenväliin mennessä ja isompi jää nukahtamaan itsekseen laulujen jälkeen, siihen menee noin 5 minuuttia. Mutta minä pääsen laulujen jälkeen jo rentoutumaan sohvalle tai omaan sänkyyn.
Tähän nukkumaanmenon helppouteen on tultu pitkä matka. Yötkin ovat rauhallisia yleensä. Vielä pari kuukautta sitten koimme taantumista pikkuveljen yökastelussa (joka yö tuli pissat sänkyyn) mutta sekin on taas parantunut. Kop-kop.
Tuntuu, että elämä on tällä hetkellä raiteillaan. Päivissä on rytmi ja yöt nukutaan.
Maaliskuussa sitten taas uudet kuviot, uudet rytmit ja paluu yöherätyksiin... <3
perjantai 21. marraskuuta 2014
Vauhdilla kohti maaliskuuta
Näin on aika vierinyt jo voiton puolelle! Uskomatonta, että viikot vierivät lähes huomaamatta, en pysy oikein edes laskuissa mukana, pitää aina puhelimen kalenterista tarkistaa millä viikoilla ollaan menossa. Nyt siis menossa rv 25+2. Laittaa hymyilyttämään. Enää 15-17 viikkoa! Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti, ja maaliskuussa meillä on kolmas poika! ;)
Jonkin verran olen vauvalle ostellut kirppareilta juttuja täydentämään jo varastossa ja lainassa olevia tarvikkeita. Olen varsinainen kirppishaukka, se on yksi harrastus, kun saan omaa aikaa. Kiertelen useita vakkarikirppiksia ja rakastan tehdä löytöjä. :) voin helposti kuluttaa isolla kirpparilla parikin tuntia koluten jokaisen myyntipaikan läpikotaisin. Olen myös tullut krantuksi ja hintatietoiseksi. En enää kelpuuta mitä tahansa rytkyä, kun taas hyvästä/hyväkuntoisesta olen valmis maksamaan myös kirppiksellä. En tietenkään lähellekään uuden hintaista.
Voisin tehdä jonkinlaisen koonnin vauvajutuista, mitä meillä jo on ja mitä olen todennut vielä haluavani kokeilla kolmannelle lapselle. Teen kokonaan oman postauksen, joka ei sisällä muita kuulumisia. :)
Vauva on aktiivinen poika. Vaikka onkin vielä vatsassa. Potkut ja möyrimiset voimistuvat viikko viikolta ja melkein päivä päivältä. Nyt ne jo näkyy ja tuntuu myös vatsan ulkopuolelle. Eilen mies sai ensikerran tuntea alavatsalla pienen töytäisyn, pitää olla kärsivällinen, potkuja ei tule tilauksesta... ;)
Sukkien ja kenkien laittaminen on koko ajan hankalampaa. Oikein tuntuu, että hengästyy kovasti kun pitää kumartua ja puhista ja ährätä. Maha alkaa olla tiellä. Otin kuluneella viikolla käyttöön mammahousut, jotka piti kaivella yläkaappien perukoilta... Ostin myöskin muutama päivä sitten mammapikkareita, kun alkoi ärsyttämään se, että pikkarit rullautuvat vatsakummun alle... ;)
Kotona ollessa oleilen verkkareilla ja pitkillä topeilla (jotka olivat ahkerassa käytössä myöskin edellisissä raskauksissa ihan loppuun asti) ne ei rullaudu ylös paljastaen vatsanahkaa....
Tähän asti siis olen pärjännyt aika hyvin sellaisilla joustavilla korkeavyötäröisillä leggingseillä/jeggingseillä... ahdistuksen kasvaessa luovutin ja kaivoin vanhat mammafarkut esiin. Huh, on helpompi hengittää... ;)
Pitkistä kirppis/soppailuista tai muuten pitkistä kävelylenkeistä tulee nykyisin helposti sellaisia harjoitussupistuksen tuntemuksia. Vatsa kovettuu ja kipristelee. Tuntuu ikävältä, ja lepo helpottaa. Selinmakuulla tulee myös välillä huono olo. Kohtu ja vauva painaa selvästi jo selän verisuonia, joka aiheuttaa huonoa oloa (vähän hengästymistä muistuttavaa oloa, vaikka ei siis hengästytä)...
Vatsallaan ei voi enää maata (ei ehkä muutamaan viikkoon enää ole voinut). Vatsaan koskee jos erehtyy kokeilemaan. Välillä on hankala löytää asentoa, jos haluan mennä lattialle poikien kanssa rakentelemaan pikkulegoilla tai pelaamaan lautapelejä tai luen satua makuulla. Olen tottunut aina nämä jutut tekemään vatsamakuulla. Nyt vaurioin puoliksi kyljellä ja puoliksi vatsalla. Tai kokonaan kyljellä.
Kuopus tykkää hirveästi tulla köllimään vatsani päälle juuri vaikka herätessään aamuisin tai päikkäreiltään (tulee vähän jatkamaan lepoaan ja heräilemään ja keräämään läheisyyttä). Viime viikkoina on pitänyt kiepauttaa hänet enemmän kainaloon, mutta niin että hän saa pitää päätään/korvansa rintani päällä (kuulee varmaan tutun sykkeen edelleen) ;)
Kuopus täytti juuri neljä vuotta ja on hirmuisen iso poika jo. Esikoinen täyttää helmikuussa jo kuusi vuotta. Hän se vasta
Jonkin verran olen vauvalle ostellut kirppareilta juttuja täydentämään jo varastossa ja lainassa olevia tarvikkeita. Olen varsinainen kirppishaukka, se on yksi harrastus, kun saan omaa aikaa. Kiertelen useita vakkarikirppiksia ja rakastan tehdä löytöjä. :) voin helposti kuluttaa isolla kirpparilla parikin tuntia koluten jokaisen myyntipaikan läpikotaisin. Olen myös tullut krantuksi ja hintatietoiseksi. En enää kelpuuta mitä tahansa rytkyä, kun taas hyvästä/hyväkuntoisesta olen valmis maksamaan myös kirppiksellä. En tietenkään lähellekään uuden hintaista.
Voisin tehdä jonkinlaisen koonnin vauvajutuista, mitä meillä jo on ja mitä olen todennut vielä haluavani kokeilla kolmannelle lapselle. Teen kokonaan oman postauksen, joka ei sisällä muita kuulumisia. :)
Vauva on aktiivinen poika. Vaikka onkin vielä vatsassa. Potkut ja möyrimiset voimistuvat viikko viikolta ja melkein päivä päivältä. Nyt ne jo näkyy ja tuntuu myös vatsan ulkopuolelle. Eilen mies sai ensikerran tuntea alavatsalla pienen töytäisyn, pitää olla kärsivällinen, potkuja ei tule tilauksesta... ;)
Sukkien ja kenkien laittaminen on koko ajan hankalampaa. Oikein tuntuu, että hengästyy kovasti kun pitää kumartua ja puhista ja ährätä. Maha alkaa olla tiellä. Otin kuluneella viikolla käyttöön mammahousut, jotka piti kaivella yläkaappien perukoilta... Ostin myöskin muutama päivä sitten mammapikkareita, kun alkoi ärsyttämään se, että pikkarit rullautuvat vatsakummun alle... ;)
Kotona ollessa oleilen verkkareilla ja pitkillä topeilla (jotka olivat ahkerassa käytössä myöskin edellisissä raskauksissa ihan loppuun asti) ne ei rullaudu ylös paljastaen vatsanahkaa....
Tähän asti siis olen pärjännyt aika hyvin sellaisilla joustavilla korkeavyötäröisillä leggingseillä/jeggingseillä... ahdistuksen kasvaessa luovutin ja kaivoin vanhat mammafarkut esiin. Huh, on helpompi hengittää... ;)
Pitkistä kirppis/soppailuista tai muuten pitkistä kävelylenkeistä tulee nykyisin helposti sellaisia harjoitussupistuksen tuntemuksia. Vatsa kovettuu ja kipristelee. Tuntuu ikävältä, ja lepo helpottaa. Selinmakuulla tulee myös välillä huono olo. Kohtu ja vauva painaa selvästi jo selän verisuonia, joka aiheuttaa huonoa oloa (vähän hengästymistä muistuttavaa oloa, vaikka ei siis hengästytä)...
Vatsallaan ei voi enää maata (ei ehkä muutamaan viikkoon enää ole voinut). Vatsaan koskee jos erehtyy kokeilemaan. Välillä on hankala löytää asentoa, jos haluan mennä lattialle poikien kanssa rakentelemaan pikkulegoilla tai pelaamaan lautapelejä tai luen satua makuulla. Olen tottunut aina nämä jutut tekemään vatsamakuulla. Nyt vaurioin puoliksi kyljellä ja puoliksi vatsalla. Tai kokonaan kyljellä.
Kuopus tykkää hirveästi tulla köllimään vatsani päälle juuri vaikka herätessään aamuisin tai päikkäreiltään (tulee vähän jatkamaan lepoaan ja heräilemään ja keräämään läheisyyttä). Viime viikkoina on pitänyt kiepauttaa hänet enemmän kainaloon, mutta niin että hän saa pitää päätään/korvansa rintani päällä (kuulee varmaan tutun sykkeen edelleen) ;)
Kuopus täytti juuri neljä vuotta ja on hirmuisen iso poika jo. Esikoinen täyttää helmikuussa jo kuusi vuotta. Hän se vasta
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Tupu, Hupu ja Lupu
Rakenneultrassa käyty rv 20+2
Eniten jännitti onko siellä kaikki kunnossa, ollaanko siellä terveitä ja ylipäänsä elossa?
Pikkuhiljaa ultran edetessä huoli alkoi vaihtua suureen onnellisuuteen ja kiitollisuuteen. Voisiko tässä pikkuhiljaa alkaa rentoutua? Rakenne kerrallaan kätilö totesi, että näyttää normaalilta, juuri niinkuin kuuluukin, vastaa viikkojaan erinomaisesti. Kaikki rakenteet oli siis juuri niinkuin pitääkin. Ei todettu huulihalkioita, palleakaari oli normaali, selkäranka oli säännöllinen, sydämestä saatiin kaunis nelilokeroinen maisema ja mitä nyt kaikkea.... :)
Aluksi kun kätilö asetti ultrausanturin vatsanpeitteiden päälle ja ilmoitti, että täällä on vauvan pää.... Ja täällä peppu.... Huomasin jotain, josta poikaveikkaukseni vain vahvistui..... Ihan kuin olisin pari kertaa aiemminkin nähnyt tuollaista....
Kätilö kyseli tuntuuko liikkeitä, vastasin että kerran-pari päivässä, ja se on kuulemma aivan tyypillistä tähän ikään kuuluvaa.
Kun kaikki muu oli tarkkaan tutkittu ja mitattu, mainitsin sitten, että meitä myös kiinnostaa se tuleeko meille nyt kenties kolmas poika. Ja juu, näin se on. Kätilö nappasi meille vielä oikein kuvan muistoksi tästä ulokkeesta. ;)
Hyökkäysketju saa siis vielä sentterin kahden laitahyökkääjän väliin. :)
Tupu, Hupu ja Lupu -ketju.
Semmoinen kestohymy on piirtynyt kasvoille ja lähipiirimmekin on reagoinut lähinnä ilosta ja naurusta kostunein kyynelsilmin uutiseemme.
Tänään on tuntunutkin jo useampia liikkeitä... Heiveröisiä, mutta selkeitä.
Elämä hymyilee nyt. :D
Eniten jännitti onko siellä kaikki kunnossa, ollaanko siellä terveitä ja ylipäänsä elossa?
Pikkuhiljaa ultran edetessä huoli alkoi vaihtua suureen onnellisuuteen ja kiitollisuuteen. Voisiko tässä pikkuhiljaa alkaa rentoutua? Rakenne kerrallaan kätilö totesi, että näyttää normaalilta, juuri niinkuin kuuluukin, vastaa viikkojaan erinomaisesti. Kaikki rakenteet oli siis juuri niinkuin pitääkin. Ei todettu huulihalkioita, palleakaari oli normaali, selkäranka oli säännöllinen, sydämestä saatiin kaunis nelilokeroinen maisema ja mitä nyt kaikkea.... :)
Aluksi kun kätilö asetti ultrausanturin vatsanpeitteiden päälle ja ilmoitti, että täällä on vauvan pää.... Ja täällä peppu.... Huomasin jotain, josta poikaveikkaukseni vain vahvistui..... Ihan kuin olisin pari kertaa aiemminkin nähnyt tuollaista....
Kätilö kyseli tuntuuko liikkeitä, vastasin että kerran-pari päivässä, ja se on kuulemma aivan tyypillistä tähän ikään kuuluvaa.
Kun kaikki muu oli tarkkaan tutkittu ja mitattu, mainitsin sitten, että meitä myös kiinnostaa se tuleeko meille nyt kenties kolmas poika. Ja juu, näin se on. Kätilö nappasi meille vielä oikein kuvan muistoksi tästä ulokkeesta. ;)
Hyökkäysketju saa siis vielä sentterin kahden laitahyökkääjän väliin. :)
Tupu, Hupu ja Lupu -ketju.
Semmoinen kestohymy on piirtynyt kasvoille ja lähipiirimmekin on reagoinut lähinnä ilosta ja naurusta kostunein kyynelsilmin uutiseemme.
Tänään on tuntunutkin jo useampia liikkeitä... Heiveröisiä, mutta selkeitä.
Elämä hymyilee nyt. :D
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Pikkuruisia, hentoja hipaisuja, rv 18+4
Nytkö?
Olisikohan se ollut sitä?
Voisikohan tuo olla?
Miltä ne nyt tuntuivatkaan?
Oliko tuokin vain ilmakupla?
Jotakin tuntui, oliko se vain ilman kulkemista suolistossa, vai oliko se pikkuruinen hipaisu joltakin erityisen tärkeältä tulevalta ihmiseltä? Mieletöntä. Joku tykyttää ihan alavatsalla, kun istuu lysyssä tai selinmakuulle jalat koukussa yöhousujen kuminauha on tarpeeksi alhaalla. Jännää.
Olisikohan se ollut sitä?
Voisikohan tuo olla?
Miltä ne nyt tuntuivatkaan?
Oliko tuokin vain ilmakupla?
Jotakin tuntui, oliko se vain ilman kulkemista suolistossa, vai oliko se pikkuruinen hipaisu joltakin erityisen tärkeältä tulevalta ihmiseltä? Mieletöntä. Joku tykyttää ihan alavatsalla, kun istuu lysyssä tai selinmakuulle jalat koukussa yöhousujen kuminauha on tarpeeksi alhaalla. Jännää.
maanantai 25. elokuuta 2014
Ultrakuulumiset
Siellä hän oli. Sydän sykki ja kaikki oli niinkuin piti. Vastasi viikkojaan hienosti. <3
Ja voi että, miten helpottavalta nämä uutiset tuntuivatkaan. Viime kerta tuli niin voimakkaasti mieleen.
Jospa vihdoin tämä pieni tulisi ja täyttäisi sylimme maaliskuussa. Vihdoin olemme myös uskaltaneet jakaa ilouutisemme perheillemme ja läheisille ihmisille.
Olemme myös saaneet ilouutisia, sillä miehen sisko saa esikoisensa myös maaliskuussa. LA on heillä pari viikkoa meidän jälkeen. Heillä ultra on vasta edessä, mutta olivat hekin käyneet varhaisultrassa. Lisäksi miehen serkku vaimoineen saavat esikoisensa helmikuun lopussa. Heidän LA on viikko ennen meitä! Myös minun serkkuni vaimoineen saavat toisen lapsen tammikuussa... Joten aikamoinen kevätvauvabuumi meneillään!! Onneksi olemme mukana tässä buumissa, voisi olla hieman henkisesti raskasta olla keskellä vielä kaipaavana.
Olotilani on ollut vaihteleva. Pahoinvointia tulee yleensä iltaisin, pari kertaa olen oksentanut, muuten olo vain on oksettava ja yökkäysrefleksejä tulee varoittamatta. Väsymys on myös ollut aika voimakas, ja olenkin pyrkinyt päikkäreille poikien kanssa.
Ja voi että, miten helpottavalta nämä uutiset tuntuivatkaan. Viime kerta tuli niin voimakkaasti mieleen.
Jospa vihdoin tämä pieni tulisi ja täyttäisi sylimme maaliskuussa. Vihdoin olemme myös uskaltaneet jakaa ilouutisemme perheillemme ja läheisille ihmisille.
Olemme myös saaneet ilouutisia, sillä miehen sisko saa esikoisensa myös maaliskuussa. LA on heillä pari viikkoa meidän jälkeen. Heillä ultra on vasta edessä, mutta olivat hekin käyneet varhaisultrassa. Lisäksi miehen serkku vaimoineen saavat esikoisensa helmikuun lopussa. Heidän LA on viikko ennen meitä! Myös minun serkkuni vaimoineen saavat toisen lapsen tammikuussa... Joten aikamoinen kevätvauvabuumi meneillään!! Onneksi olemme mukana tässä buumissa, voisi olla hieman henkisesti raskasta olla keskellä vielä kaipaavana.
Olotilani on ollut vaihteleva. Pahoinvointia tulee yleensä iltaisin, pari kertaa olen oksentanut, muuten olo vain on oksettava ja yökkäysrefleksejä tulee varoittamatta. Väsymys on myös ollut aika voimakas, ja olenkin pyrkinyt päikkäreille poikien kanssa.
tiistai 29. heinäkuuta 2014
Jännittää
Huomenna mennään varhaisultraan. En saa muuten ajatusta irti siitä keskenmenosta. Olen jotenkin taas niin varma, että ei siellä kohdussa ketään ole. Oireet on hyvin minimaaliset. Välillä kuvottaa, välillä ei mitään. Vähän väsyttää... Mutta niin miestäkin, eikä se nyt niin erityisesti ole huhkinut eikä valvonut. Helle vaan väsyttää...
Päädyin varaamaan varhaisultran juuri oireettomuuden takia. En halua olla taas viikolla 12 kun huomataan, että moneen viikkoon ei ole enää elämää sisälläni ollut. Huomenna sitten piina päättyy tai alkaa. Kuinka vaan. Viikkoja mun laskelmien mukaan huomenna on 8+1, neuvola laski neljä päivää pidemmälle, eli 8+5. Heillähän käytössä on kiekko, jossa kierto on vakio 28. Mulla se nyt on ollut sen 32-33.
Ensimmäisen neuvolankin ehdin jo varata pari viikkoa sitten, ja sinne olis tarkoitus mennä 1.8, eli nyt tulevana perjantaina. Katsotaan, tarviiko peruutella huomisen tuloksen mukaan. Sormet ja varpaat ristiin, että iltaa kohden voimistuva kuvotus olisi kuin ihmeen kaupalla merkki elämän synnystä. Jännittää.
Päädyin varaamaan varhaisultran juuri oireettomuuden takia. En halua olla taas viikolla 12 kun huomataan, että moneen viikkoon ei ole enää elämää sisälläni ollut. Huomenna sitten piina päättyy tai alkaa. Kuinka vaan. Viikkoja mun laskelmien mukaan huomenna on 8+1, neuvola laski neljä päivää pidemmälle, eli 8+5. Heillähän käytössä on kiekko, jossa kierto on vakio 28. Mulla se nyt on ollut sen 32-33.
Ensimmäisen neuvolankin ehdin jo varata pari viikkoa sitten, ja sinne olis tarkoitus mennä 1.8, eli nyt tulevana perjantaina. Katsotaan, tarviiko peruutella huomisen tuloksen mukaan. Sormet ja varpaat ristiin, että iltaa kohden voimistuva kuvotus olisi kuin ihmeen kaupalla merkki elämän synnystä. Jännittää.
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Vika testi
 |
| Dpo 25, Rv 5+3, 11.7.2014, mökillä ;) |
 |
Nousen hiljaa ylös 160 cm leveästä sängystä poikieni välistä. Olemme olleet yötä mökillä. Viimeinen testauspäiväni on tänään. Olen pakannut viimeisen Clearbluen digitestin käsilaukkuuni. Otan pahvisen kertismukin ja hiivin mahdollisimman hiljaa ulos rapistelemaan pakkausta auki. Ulkona on melko viileää ennen aamu kahdeksaa. Kukaan muu ei ole vielä herännyt.
Asetan testin kuistin lankulle. Nopeasti siihen ilmestyy tuttu teksti "Gravid Raskaana". Parin minuutin kuluttua tulee näyttöön myös 3+, juuri niinkuin pitikin. Haen sisältä kännykkäni ja napsin kuvia. Jälleen totean, kaunis raskaustesti. Saan kauniita kuviakin kauniilla mökillä. <3
Lähetän miehelleni töihin terveiset mökiltä kuvaviestillä ja vastaukseksi saan leveän hymiön. :D Äänetöntä ja sanatonta. <3
Aamun hiljaisuudessa katselen tyyntä järven pintaa, istuskelen aitan kuistilla. Vähän paleltaa pikkuisessa yöpaidassa. Sisälläni tunnen lämpöä. Olen onnellinen. Olen kiitollinen.
Voi kunpa nyt onnistuisi.
maanantai 7. heinäkuuta 2014
Kaunis raskaustesti
 |
| Kaunis raskaustesti |
Dpo 21 tai rv 4+6 :)
Pregcheckit loppuivat tänään. Perjantaille säästelen vielä viimeistä digitestiä. Silloin pitäisi olla 5+3, ja testiin pitäisi tulla 3+.
Edelleenkään ei mierkittäviä oireita ole. Välillä tulee pientä jomotusta alavatsalle ja satunniasesti tuntuu tisseissä olevan "jotakin".
Koko ajan mielessä jyskyttää ajatus, en saa nauttia tästä, en voi kenellekään kertoa, tämä loppuu kuitenkin kesken. Varhaisultraan haluaisin mennä, ettei tämä nyt ole huijausta alusta loppuun (vaikka tuulimuna). En ole soittanut vielä neuvolaankaan, ettei tarvitse olla heti perumassa... Kovin on hataralla pohjalla usko raskauden jatkoon, vaikka sainkin tänään hyvin kauniin raskaustestin. <3
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Pregcheck raskaustestit dpo 10, 12, 14, 16, 19
 |
| Dpo 19 parin minuutin kohdalla |
 |
| Dpo 10, 12, 14, 16, 19 kaikki kuivuneena |
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Dpo 18
Sydän jyskyttää. Järki takoo takaraivoa. Kylmä hiki nousee otsalle. Mitä jos... ja mitä jos ei.
Tiimalasi vilkkuu... melko nopeasti tulee ensin pelkkä teksti "Gravid Raskaana"
Huoh, onneksi.
Pitkän ja piinaavan hetken (ehkä 3 min) päästä viikot ilmestyvät myös näkyviin.
Juuri niinkuin pitikin, 2-3.
So far - so good.
Vielä olis yks testi kaapissa. Joko ensi perjantaina voisi huokaista, edes hetkeksi?
 |
| Dpo 18, 4.7.2014 |
 | ||||||||
| Avatut Clearbluet, ylempi "Raskaana 1-2", alempi "Raskaana 2-3" |
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Dpo 16
Pregcheck Dpo 16 parin minuutin jälkeen
|
Tässä vaiheessa minun sydämeni jätti taatusti pari lyöntiä väliin. Nimittäin, ensin testiin ei näyttänyt tulevan yhtään mitään... pala nousi vähän kurkkuun, että ei voi olla totta... Sitten haalea viiva lähti ilmestymään... Parin minuutin kohdalla testiviiva oli edelleen minusta melko haalea... Ajatukset pyörivät tuulimunassa ja keskenmenossa ja ties missä... Onko se haaleampi kuin pari päivää sitten....??
Noin vartin päästä viiva alkoi olla onneksi jo aika tumma.
| Pregcheck Dpo 16 lähes kuiva |
Onneksi vertailussa edellisiin testiviiva näyttää edelleen melko vahvalta, ja ehkä hitusen vahvemmalta kuin dpo 14... Tuo 14 on muuten otettu päivän toisesta pissasta, noin 2,5h pidättelyjen jälkeen.... Ja muut aamun ekasta... ehkä se vaikuttaa....
| Pregcheckit Dpo 10, 12, 14 ja 16 kaikki kuivana |
Muuten ei ole minkäänlaisia oireita... tai no, ajoittain alavatsalla tuntuu painetta. Tissit normaalit, ei yyberväsymystä (sellaista "normiväsymystä" kyllä). Ei pahaa oloa.
Eri raskauslaskureitakin olen kokeillut ja arponut, mikä voisi mahdollisesti olla The Laskettu Aika.
Löysin sattumalta terveyskeskuksen raskauslaskurin, joka antoi raskausviikoiksi 4+1 ja LA olis 9.3.2015. Arvoitu hedelmöittymispäivä olis 17.6.2014. Eli päivän ovulaation jälkeen.
Kuulostaa ihan hyvältä. Kiertoni arvioin 33 päiväiseksi... Sehän nyt voi heittää parikin päivää suuntaan ja toiseen. ;)
Edelleen mietin varhaisultraa.... Aamulla tuijotellessani vielä tyhjää testiviivan paikkaa, päätin, että haluan mennä. Tässä päivän mittaan ajatukset ovat hieman taas rauhoittuneet...
maanantai 30. kesäkuuta 2014
Dpo 14
 | ||
| Dpo 14, Pregcheck parin minuutin kohdalla |
 |
| Dpo 10, 12, 14 (vielä märkä) |
 |
| Dpo 10, 12, 14 kaikki kuivuneena |
Huh huh, pää kylmänä, jalat tukevasti ainakin polvia myöten savimaassa. Lupaavalta näyttää, mutta ei innostuta liikaa... ;)
Täällä ollaan pohdittu sekä varhaisultraa ja kertomisen ajankohtaa.
Keskenmenon jälkeen olimme 100% varmoja, että seuraavaksi menemme varhaisultraan, en rupea kantamaan turhaan kuollutta sikiötä useita viikkoja... Päätimme silloin myös, että seuraavasta raskaudesta kerromme vasta vkon 12 ultran jälkeen.
No, puntarissa on nyt raha ja huoli. Tuki ja turva. Onko ar ultra parin sadan euron arvoinen? Jos käykin niin, että käy vkolla 7 ultrassa, jossa kaikki näyttää hyvältä ja vkolla 8 menee kesken, joka huomataan vkolla 12? Onko vielä katkeroituneempi silloin? :/
Kertoako sukulaisille? Olisihan se kiva jaksaa sinne vkolle 12 ja näyttää vasta sitten hyvinvoivan sikiön ultrakuvia. Ainakin on silloin hyvät mahdollisuudet päästä loppuun asti, eikä tule voivotteluja ja turhia huolia heiltäkään. Mutta, jos meneekin kesken, olisko siinä vaiheessa mukavampaa, jos ei tule sekä raskaus- että km-uutinen kerralla? Voisinko odotella vkon 12 ultraa rauhallisemmin, jos muutkin (lähisuku) tietäisivät.
Itselläni on kovin luottavainen - joskin hyvin jalat siellä savimaassa - olo. Ainakin testit tummenee mukavasti. Ajattelin tehdä seuraavan digin perjantaina, joka on viikko edellisestä digistä.
Mies mut sai ostamaan lisää noita Pregcheckin liuskoja, sekin haluaa nähdä, että ollaan "tukevalla" pohjalla. Kyseli oikein eilen, että olenko tehnyt lisää testejä... ;)
Mä olen jo miettinyt nimiäkin! ;)
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Pregcheck raskaustestit dpo 10 ja 12
 |
| Pregcheck raskaustestit ylempänä dpo 10 kuivuneena ja alempana dpo 12 parin minuutin kohdalla |
 |
| Kuivana dpo 10 ja dpo 12 |
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Tässä ollaan nyt ja Odotellaan ;)
Juhannusterveiset!
Tässä ollaan. Viimeiset kuukautiset (kp1) alkoivat 29.5.2014.
Ovulaatiotestejä käytettiin ja vahva viiva saatiin kp 18, ja ovulaatio myös oireiden perusteella oli kp 19, eli 16.6.2014.
Tässä kuva, jonka lähetin miehelle töihin... vink-vink vinkkinä... ;)
 |
| Alin testiviiva ilmestyi välittömästi (alle 1 min) kp 18. |
Jotenkin hyvät ovisoireet ja limat ja halut ja rentous olivat kaikki tässä kierrossa läsnä. Ei suurempia paineita, kaikkemme tehdään ja tulee jos tulee. Tässä on jo niin kauan väännetty ja tarkkailtu ja stressattu. Siis todella monta kiertoa jo (en ole enää laskenut). Keskenmenostakin jo 1,5 vuotta.
Tunsin voimakkaan ja päättäväisen vihlaisun aamulla kp 24 eli dpo 5, ja olin varma, että tämä tietää jotain hyvää. Kirjoitin sen oikein kalenteriin muistiin (näin en ole tehnyt varmasti ainakaan vuoteen).
Rupesin tarkkailemaan mahdollisia oireita, joista voisi ennakoida tulevaa. Tässä vähän luetteloa muistiinpanoistani:
Dpo 5: kova vihlaisu aamulla, ihan kuin ilmaa, mietin "tämä on hyvä merkki, laitanpa pitkästä aikaa oireet ylös. Onpahan joskus jotain, mihin verrata, ettei tarvitse nettiä joka kerta selailla"
Dpo 6: Tykytystä "ihan alhaalla" (siis häpyhuulissa? tai emättimen suulla? tai kohdunkaulalla?)
Dpo 7: oikea nänni kipeä, paineen tunne alavatsalla, ajoittaista tykytystä "ihan alhaalla", olen varma että on tärpännyt
Dpo 8: alhaalla vihloo, lyhyt pahanolon aalto illalla
Dpo 9: oikea nivunen jomotellut, ihan varma ettei ole tärpännyt
Dpo 10: Pregcheck raskaustesti - haamuko?
Ensin ei näkynyt yhtään mitään, mutta parin minuutin kuluttua näin jotain. Otin kuvan, lähetin miehelle työmatkalle sähköpostiviestinä. Ei vastausta. Luulin näkeväni omiani, kävin vähän väliä tarkistamassa, näin mitä näin. Olin varma, olin epävarma.
"Näitähän on ollut ennenkin. On se vähän tummempi, ei siis ihan pelkkä valkoinen viivanpaikka. Voisiko olla? Kyllä mä olen tyhmä, miks ihmisen pitää itseään näin kiusata, miksi en odota siihen dpo 14"
Soittelin miehen kanssa päivällä, ja mies sanoi ettei taaskaan näe mitään, ja sanoi, että mulla on sellaiset lasersilmät, että näen kaikkea mahdollista....
Mies tulee 0.30 aikoihin kotiin ja olen edelleen valveilla, ja olen selannut jo pari tuntia muiden testikuvia netissä.... Olen ihan varma.
Olen käynyt ostamassa jo päivällä valmiiksi digitestin. Päätän, että teen sen dpo 12.
Löydän parin vuoden takaisia digitestejä vielä 2kpl kotoa (sain silloin kun osallistuin testiryhmään, kun alettiin yrittää kolmosta... 06/2012). Huomaan, että niissä on eräpäivä 6/2014.
Päätän, että teen näistä toisen joko dpo 11 tai dpo 12, nehän vanhenee kuitenkin... joten "pitäähän ne nyt käyttää" ;)
Dpo 11: Mies on etänä tämän päivän, ja aamulla kölliessämme päätän, että teen sen tänään.
Pissaan kertismukiin, avaan paketin, tarkistan, vieläkö muistan ohjeet, 20 sek. dippaus. Korkki päälle.... Surrutan sähköhammasharjalla pitkin suuta ja tuijotan peilikaapin hyllyllä vilkkuvaa tiimalasia. Ajatukset pyörivät..."Miksi se kestää noin kauan... ei ole varmaan hormonia tarpeeksi, en ole raskaana...."
Sitten. TU-TUM! "Raskaana 1-2" Sanaakaan sanomatta marssin takaisin makkariin, vedän verhot ikkunasta, pojat on heränneet ja selailevat ja naureskelevat eilisiä valokuvia kännykästäni, vien testin miehen eteen ja sanon perään, että tiesin mitä näin! ;) Haen Ipadin, ja näytän viikon merkintäni ja sanoin, että tuolloin arvasin, dpo 5.
On tapahtunut paljon. Ja aika lyhyessä ajassa, loppujen lopuksi.
Kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin reilu kolme kuukautta sitten
(maaliskuu 2014). Tyroksiini hoito aloitettiin tasan kolme kuukautta
sitten (maaliskuu 2014) ja kaksi kuukautta sitten (huhtikuu 2014)
todettu hormonitasojen palautuminen hyvälle tasolle. Nyt ollaan tässä. Josko vihdoin ja viimein kolmas lapsi saapuisi meille. Jäädään Odottamaan! ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)