tiistai 23. lokakuuta 2012

Neuvolaan soitettu

Tänään vihdoin uskalsin, tai muistin (vaikeeta muistaa soittoaikana 12-13) soittaa äitiysneuvola aikaa. Täti on meidän oma tuttu ollut jo yli kaksi vuotta ja hänellä olemme käyneet aina, kun tällä alueella ollaan asuttu. Esikoinen oli n. 10 kk kun muutimme. Siitä pari kuukautta ja aloin odottaa kakkosta. Hän on siis nähnyt yhden raskauden alusta loppuun ja kaksi lastamme mitannut ja hoitanut. Kiva, kun on tuttu. :)

Aika varattiin marraskuun alkuun, 9.11.2012. Laski edellisistä kuukautisista aikataulut, joten hänen mukaansa viikkoja jo 6+, vaikka sanoin tikuttaneeni ovulaation, niin halusi nyt edetä kuukautisaikataulun mukaan... Joten tarkentuu sitten ultrassa se virallinen päivä. Itse lasken suoraan ovulaatiosta.... mutta mennään nyt näin neuvolassa. Molempien poikien kohdalla oli sama homma, ja ultrassa sitten oli pienempi. Ei montaa päivää, mutta silti. Siksihän mulla varmaan on menny molemmat reippaasti yli lasketun ajankin.

Ensimmäinen julkistus siis tehty. Neuvolan täti sai kunnian tietää muita ennen. :)

Nyt pitäs sitte miettiä, menenkö poikien kanssa neuvolaan, josta sitten pojat saavat tietää, mutta etenkin isoveli jo tajuaa ja varmasti ei sitten enää salaisuudeksi keneltäkään jää... Vai vienkö pojat jollakin verukkeella isovanhemmille hoitoon... ;)

Kai tää oikeesti nyt tapahtuu! <3

5 kommenttia:

  1. Jee, ihanaa! :)

    Mä jännään, et alkaako menkat tällä viikolla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huii! ;) pidetään peukkuja! Kohtahan tää viikko onkin jo menny.... ;)

      Poista
  2. Minäkin toivon että pääsisin tutulle neuvolantädille, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi sinne soitella. Se on kyllä jännä miten neuvolassa nuo raskausviikot lasketaan niin jääräpäisesti kaikille saman kaavan mukaan. Mutta hyvä jos itse tiedostaa sen, niin ei tuskastu niin kovasti sen virallisen lasketun ajan lähestyessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Sanoi vaan, että kun siitähän (ovulaatiosta) ei voi olla ihan 100 varma... Ja ok, onhan se kuukautisten alkamispäivä nyt suunnilleen sinne päin.. ;) ja mä jo henkisesti laskenkin siihen sen 2 viikkoa yli...

      Poista
    2. Ja niin, ei edes kysynyt kuinka pitkä kierto on... Sekin pidentää mulla sitä muutenkin... Kun ei oo se 28 minkä mukaan neuvola sitä varmaan myös laskee.

      Poista