lauantai 13. lokakuuta 2012

Tästä jatketaan sitten odotusblogina!

Blogini on juuri saanut uuden suunnan, pääsimme kääntymään kuumeilumoottoritieltä odottamisen tielle. Tämä on minulle kaikella todennäköisyydellä viimeinen odotustie. Aion nauttia siitä, enkä anna minkään estää sitä. Toivon, että ihmiset osaavat iloita kanssani onnestani. Jaettu ilo on toivottavasti myös täällä kaksinkertainen ilo!

Tulen varmasti kirjoittamaan tarkastikin kehoni muutoksista ja niistä oireista, jotka toivon mukaan jonkin asteisena alkavat täällä itsestään ilmoitella. Haluan, että tästä kaikesta kirjoittamisesta ja teksteistäni on minulle tukea ja iloa vielä pitkään. Itseäni varten täällä ajatuksiani ylös olen merkitsemässä ja jos joku niistä jotakin irti saa ja hyötyy, niin se on vain positiivista! ;)

 
Kirjoittelen myös perheemme elämästä silloin kun siltä tuntuu. Ajatuksia pyörii jo asunnon ja uuden autonkin tiimoilla, että miten tämä perhe-elämä jatkuu kolmen lapsen kanssa. Näyttää vahvasti siltä, että se haave on nyt hyvällä mallilla menossa siihen todellisuuteen.

Tiedostan kyllä, että matka on pitkä, ja mutkia, kuoppia ja töyssyjä on paljon. Toivon kuitenkin niistä selviytyväni ja kasvavani matkan varrella.

Haluan, että voin vuosien päästäkin palata näihin tuntemuksiin ja elämänvaiheeseen, sitten kun näitä kaiholla muistelen. Aikaisemmista raskauksistani en ole pitänyt päiväkirjaa, vaikka ajatuksena se on ollut molemmilla kerroilla. Nyt toivottavasti jaksan kirjoittaa koko matkan ajan.

Tämä on omaa päiväkirjaani, jossa haluan toistaiseksi pysyä vielä ohuen verhon takana. Saa nähdä tuleeko tästä joskus tulevaisuudessa perhe-elämäämme valokuvin ja muistoin kertova blogi. Ehkä sitten tämä muuttuu "ei-julkiseksi". Mutta vielä ainakin kaikilla on vapaa pääsy lukemaan aivoituksistani. Kaikki kommentit otan myös ilolla vastaan ja pyrin vastaamaan myös kaikille! :)

Tänään olen saanut myös varmistuksen eiliselle haalealle plussalle. Siinä se nyt on! Vihdoin!

Clearbluen digi-testi 13.10.2012, yk 4, kp 36/33, dpo 18.

Aika ihana 30v. lahja sekä minulle että miehelleni. Kukaan läheisistämme ei vielä tästä tiedä, mieheni toiveen mukaisesti odotellaan nyt vaikka kuukausi ja mietitään sitten julkistamisesta... Minä haluaisin jo kuuluttaa uutiset kaikille! Elämä hymyilee nyt. Tämä tuntuu toki huumaavalta, mutta erilaiselta kuin esimerkiksi ensimmäisellä kerralla. Sydän on pakahtumaisillaan ilosta, sen sykkiminen tuntuu tänään jotenkin erilaiselta. Olen onnellinen.

 
Tätä laulua olemme molemmat mieheni kanssa tänä aamuna täällä lauleskelleet. Tämän laulun löysin kun etsiskelin häihimme sopivia kappaleita... <3

Shania Twain - From This Moment On



13 kommenttia:

  1. Olet yksi positiivisimmista projektilaisista Positiivisen odotuksessa, jopa pettymysten kohdalla ilman sen suurempaa masistelua. :) Positiivista odotusta edelleen - nyt tällä uudella tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belly! Elämä on aika paljon sitä mitä ajattelee, joten yritän ainakin ajatella asioista aina jotain hyvääkin, niin pettymyksistä pääsee eteenpäin. Aina vois olla asiat huonomminkin, ja aina jollakin onkin. Pitää osata iloita siitä mitä on. Välillä se meinaa multakin unohtua.... :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! Onnea tälle pitkälle tielle tarvitaankin! <3

      Poista
  3. Voi onneksi olkoon plussasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvitar! Täällä ollaan vielä vähän tokkurassa koko plussasta! Se pääsi vähän jopa yllättämään, kun mitään tuntemuksia ei ollut! Ehkä se vaan on niin, että se tulee silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa! :)

      Poista
  4. v-oi että :) tuli tosi ihana olo tästä tekstistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, että olet siellä jossakin! :) <3 piristät aina päiväni, kun jaksat seurata höpinöitäni ja vielä kommentoidakin! :) ja arvaa mitä? Sun vuokseni tein sen testin eilen!! :D ja sainkin vähän yllättävän aamun ja päivän! Huippua! Mä olisin odottanut varmaan ainakin siihen kp 40:een! Mä pidän niin peukkuja teille! :)

      Poista
    2. Ja Ai niin, sun pitäis alkaa kirjoittaa myös vähän blogia! ;)

      Poista
    3. Mä oon miettinyt oman blogin aloittamista, mut en sit tiedä.. täytyy vähän vielä mietiä asiaa :)

      Mulla on ovis varmaan ihan lähipäivinä, limoja tulee nyt reippaasti ja kipuilee. Saas nähdä miten käy, onko taas lyhyt luteaalivaihe..

      Poista
    4. Jee! :) nyt rennoin mielin puuhailemaan ja täällä sormet ja varpaat on ristissä! ;) ootko niitä ovistestejä tehny? Mä oon täällä pohtinu, että aiemmissa kierroissa oltiin varmaan auttamatta myöhässä, kun liikaa luotin laskureihin, ja tässä tärppikierrossa onneks testasin ja se ovis löytyi, niin ajoitus saatiin kohdalleen. No, ei se heittänyt kuin 2pv.... Mutta sekin riitti, että oltiin siis myöhässä.

      Poista
    5. Tein eilen ja tänään, tosi hailakka viiva tuli. Mulla on nyt noita Pregcheckin(miten sit kirjotetaankin?) testejä, en oo aikasemmin tykänny kun oli tosi vaikea niiden kans vertailla niitä viivoja. Davidin on mun mielestä parempi, mut mennään nyt näiden kans tää kierto ainakin..

      Poista
    6. Mullakin oli aika hailakat viivat, oli siis tuo David, ja sitten se olikin kokonaan ohi... Kun ei tullut enää mitään, mutta oikeestaanhan se selvästi nega niiden haaleidenkin vaivojen jälkeen kertoo sitten olevan sen ovispäivän! ;)

      Poista