torstai 11. lokakuuta 2012

Kotona ja kp 34/33 :)

"Puhtain paperein" selvittiin takaisin Suomeen. Hallelujah. Vielä ollaan kyllä ihan rytmissä. Ei paniikkia. Menkat voi alkaa tänään tai vaikka huomenna tai vaikka ylihuomenna. Sekään ei olis merkki mistään. Keskiarvo ollaan kyllä nyt ylitetty. ;)

Toiveita on, mutta ei kovin korkeita. En osaa sanoa miksi. Tänään aamulla olin ihan 100 varma, että nyt hanat aukeaa, tuntui kostealta kun olin hoipertelemassa vessaan. Kävin kaivamassa kuukupin jo matkalaukusta mukaan, että nyt on se aika. No eipä ollut vielä. Olin yllättynyt.

En ole mitään erikoista havainnut kehon toiminnassa tai tuntemuksissa. Väsyttää vaan, mutta siihenkin on melko selvä syy, muukin kuin mahdollinen raskaus... ;)

Kävimme Hampurissa maailman suurimmassa pienoismallinäyttelyssä, Miniatur wunderlandissa. Kahteen kerrokseen oli rakennettu mielettömän hieno näyttely. Siellä on junaratoja, maisemia ja juuri valmistunut lentokenttä. Jokainen yksityiskohta oli erittäin huolellisesti valmistettu ja mietitty niin, että kokonaisuus oli todella vaikuttava. Ihmiset olivat n. 2 cm kokoisia ja kaikki puut, tiet, kivet ja jopa oikein ajoitetut liikennevalot ja sähköllä eteenpäin kulkevat autot ja niiden vilkut oli ajoitettu oikein, että liikenteen meno näytti ihan oikealta. Lentokentällä oli takseja, busseja ja lentokoneet liikkuivat kuin oikealla kentällä, siirtyivät kiitotielle ja nousivat ja odottivat vuoroaan ja joku kone laskeutui. Pojat olivat älyttömän innoissaan, ihmeissään ja vaikuttuneita. Näyttely oli tosiaan nimensä veroinen ja ehdottomasti jokaisen Hampurissa vierailevan "must see". Vauvasta vaariin.... ;)

Täältä lisää tietoa ja kuvia, ja videokin. Omia en ole vielä ladannut koneelle ;)
http://www.miniatur-wunderland.com/

Hieno matka oli - mutta kotiin on ihana palata! <3

4 kommenttia:

  1. Miten oot pystynyt olemaan testaamatta?! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) ei ole mitään tuntemuksia... Ja joka kerran vessassa käydessä pidätän hengitystä, jospa se auttais. Kyllähän mä voisin ihan huvin vuoksi aamupissasta huomen aamuna testata, kun testejä kerran 5kpl (muistaakseni) kaapissa on. Ei ollut tämä kierto 34 päiväinenkään siis.

      Poista
    2. Hui, jännää!!! ;) Tuun heti aamulla katsomaan onko täällä hyviä uutisia ;)

      Poista
    3. Onko tää sitä blogipainetta? Vai vertaistukea? ;)
      Raportti ilmestyy heti aamulla, jos muistan ottaa kertismukin aamulla vessaan mukaan! ;)
      Ehkä mä käyn laittamassa sen nyt jo valmiiksi lavuaarin reunalle... ;)
      Piti viel kerran äsken pyyhkäistä paperilla, kun tuntui että joku "poksahti ja valahti", mutta ei, kirkasta limaa vain n. 0,5tl. ;) hahaa...
      Aikaisemmat raskaustestit oon tehny kun menkat on olleet viikon myöhässä.... Mutta kai se nyt jo näkyy, jos jotain on näkyäkseen...

      Poista